Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.01.2021/Pykälä 8

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Kehitys- ja keskusteluasiat

 

Kunnanhallitus 18.01.2021 § 8  

    

 

1. Helsingin hallinto-oikeuden päätös 20/1041/2020, 23.12.2020 kunnallisvalituksesta omakotitonttien luovutuksesta Klaukkalan Järvimaan alueella.

 

2. Infoa yksityistieasioista.

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus keskustelee.

 

Käsittely

Asian käsittelyn aikana kokouksessa pidettiin tauko klo 17.53-18.03.

 

Asian käsittelyä jatkettiin jatkokokouksessa 20.1.2021.

 

Päätös 

Hyväksyttiin esitys.

Lisäksi
3. kunnanjohtaja antoi katsauksen koronatilanteeseen ja sen aiheuttamiin rajoituksiin,
4. kunnanhallitus keskusteli koronarajoituksista kunnan omistamissa tiloissa sekä erityisesti lasten ja nuorten harrastusten osalta ja rajoituksista tiedottamisesta,
5. kunnanhallitus kävi keskustelua ja Vaulamo esitti pyynnön Nurmijärven keskitetyn lukion hankeaikataulusta. Toivottiin käsittelyyn riittävää kiireellisyyttä, jotta kokonaisuus lukiohankkeen kokonaiskuvasta tulisi selville mahdollisimman nopeasti valtuustolle.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa