Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 14.01.2021/Pykälä 1

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Varhaiskasvatuksen toiminta-ajat vuonna 2021

 

Sivistyslautakunta 14.01.2021 § 1     

17/12.05.00.01/2021  

 

 

Sivistyslautakunta päättää vuosittain varhaiskasvatuksen toiminta-ajat. Varhaiskasvatuksen toiminnan järjestämisessä on noudatettu lautakunnan linjausten mukaisesti seuraavia periaatteita:

 

  • Päiväkotien toimintaa supistetaan tai päiväkodeista osa on kiinni koulujen syys-, joulu- ja talvilomien aikana riippuen palvelun tarpeesta. Tällöin toiminta keskitetään niihin yksiköihin, joissa on valmistuskeittiö.
  • Henkilökunnan talvilomat keskitetään pääsääntöisesti KVTES ja palveluntarve huomioiden loma-aikoihin.
  • Kesäaikana toiminnassa ovat ainoastaan päivystävät yksiköt tarpeen mukaan eri puolilla kuntaa. Vuoden 2021 kesällä varhaiskasvatuksen päivystysaika on 1.7-31.7.2021.
  • Avoimen varhaiskasvatustoiminnan päivystävänä yksikkönä toimii kesäisin Maaniitun leikkipuisto.
  • Avoimet päiväkodit ovat joustavasti avoinna koulujen loma-aikoina paitsi kesällä, jolloin ne ovat suljettuja.
  • Kerhot ovat suljettuina syys-, joulu-, talvi- ja kesälomien aikana. Kerhot noudattavat koulujen toiminta-aikoja ja päättyvät toukokuun lopussa.

 

Esittelijä 

Sivistysjohtaja

 

Esitys 

Sivistyslautakunta päättää hyväksyä varhaiskasvatuksen toiminta-ajat vuonna 2021 edellä mainitun mukaisesti, ellei koronan takia tarvitse toimia toisin. Sivistyslautakunta päättää hyväksyä vuoden 2021 kesän päivystysajaksi varhaiskasvatuksessa 1.7.-31.7.2021 välisen ajan, jolloin toiminnassa ovat päivystävät yksiköt tarpeen mukaan eri puolilla kuntaa.

 

Valmistelija

Varhaiskasvatuspäällikkö Leena Laine, puh. 040 317 2201

 

Päätös

 

Esitys hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa