RSS-linkki
Kokousasiat:https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 19.08.2020/Pykälä 59
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
8 | Sijainti_Jukka Anttilan raitti |
Kadun nimeäminen: Jukka Anttilan raitti
Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta 19.08.2020 § 59
1168/10.02.06/2020
Nurmijärven Kirkonkylässä sijaitseva jalankululle ja polkupyöräilylle varattu katu kuuluu Kirkonkylän Keskustan asemakaavaan, joka on saanut lainvoiman vuonna 2001. Kyseinen väylä toimii kevyenliikenteen yhdyskäytävänä Keskustien ja Perttulantien välissä.
Kadun nimi määrätään lähtökohtaisesti asemakaavassa. MRL 55 §:n 4 momentin mukaan kadunnimen voi muuttaa myös erillisellä päätöksellä siten kuin kuntalaissa säädetään kunnan päätöksenteosta. Nurmijärven kunnassa päätäntävalta kadunnimen muutoksia koskien on delegoitu valtuustolta asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnalle, hallintosäännön muutoksella.
MRA 29 §:n mukaan kunnan on pidettävä karttaa, karttayhdistelmää tai tietopalvelua, josta ilmenee kunnan koko asemakaava sellaisena kuin se on voimassa. Tähän ajantasaiseen karttaan tai tietopalveluun on merkittävä kadun ja muiden yleisten alueiden nimet sekä kunnanosan tai kortteleiden numerot sellaisina kuin ne ovat kunnan maankäyttö- ja rakennuslain 55 §:n 4 momentin nojalla tekemällä erillisellä päätöksellä.
Kunnan antaessa otteen tai muun jäljennöksen voimassa olevasta asemakaavasta siitä tulee ilmetä kunnan erillisellä päätöksellä muutettu alueen kadun tai muun yleisen alueen nimi taikka kunnanosan tai korttelin numero (MRA 29 §).
Kadun varrella olevien kiinteistöjen omistajia on kuultu kuntalain 29 §:n mukaan, eikä heillä ollut huomautettavaa asiaan.
Esittelijä
Tekninen johtaja
Esitys
Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta päättää, että Keskustien ja Perttulantien välinen jalankululle ja pyöräilylle varattu katu nimetään Jukka Anttilan raitiksi, oheisen karttaliitteen mukaisesti.
Valmistelija
asemakaavapäällikkö Hannes Häkkinen, puh. 040 317 4994
Päätös
Esitys hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |