RSS-linkki
Kokousasiat:https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 02.06.2020/Pykälä 58
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Otto-oikeuden käyttäminen viranhaltijoiden päätöksiin, Maankäyttö ja kaavoitus
Elinvoimalautakunta 02.06.2020 § 58
Nurmijärven kunnan hallintosäännön 27 §:n mukaan asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei asiaa ole ilmoitettu otettavaksi kunnanhallituksen käsiteltäväksi.
Lautakuntien alaisten viranomaisten päätöksistä ilmoitetaan ao. lautakunnalle. Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa kuntalain 138 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus on tehtävä.
27.5.2020 mennessä ovat valmistuneet seuraavat viranhaltijapäätökset:
Maankäyttöpäällikkö
19.5.2020 § 27 Jatkoaika kauppakirjan allekirjoittamiselle, Rajamäki 543-1-748-4,
Metsäkouluntie 18
19.5.2020 § 28 Jatkoajan myöntäminen vuokrasopimuksen allekirjoittamiselle,
Rajamäki 543-1-747-1, Metsolankaari 10
Esittelijä
Tekninen johtaja
Esitys
Lautakunta päättää merkitä edellä esitetyt viranhaltijoiden päätökset tiedoksi ja todeta, ettei lautakunta käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.
Valmistelija
maankäyttöpäällikkö Hannu Kujala, puh. 040 317 2371
Päätös
Esitys hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |