Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.12.2020/Pykälä 284

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Otto-oikeuden käyttäminen lautakuntien ja viranhaltijoiden päätöksiin

 

Kunnanhallitus 14.12.2020 § 284  

    

Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa hallituksen käsiteltäväksi asian, joka on kuntalain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.

 

Nurmijärven kunnan hallintosäännön 26 §:n mukaan asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja.

 

Kunnanhallituksella ei ole otto-oikeutta kuntien yhteisen lautakunnan tekemiin päätöksiin.

 

Nurmijärven kunnan hallintosäännön 27 §:n mukaan asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jolle asiaa ole ilmoitettu otettavaksi kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Nurmijärven kunnan hallintosäännön 28 §:n mukaan asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa liikelaitoksen johtokunnan käsiteltäväksi. Asian ottamisesta johtokunnan käsiteltäväksi voi päättää johtokunnan puheenjohtajan lisäksi johtokunnan esittelijä. Jos asia on päätetty ottaa sekä liikelaitoksen johtokunnan että kunnanhallituksen käsiteltäväksi, käsitellään asia

kunnanhallituksessa.

 

Hallintosäännön 29 §:n 1 momentin nojalla kunnanhallituksen alaisten viranhaltijoiden ja toimielinten on ilmoitettava kunnanhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä. Määräys ei koske päätöksiä, joista kunnanhallitus on erikseen ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

Lautakuntien alaisten viranomaisten päätöksistä ilmoitetaan ao. lautakunnalle.

 

10.12.2020 mennessä ovat valmistuneet seuraavat lautakuntien pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset:

 

-          Aleksia -liikelaitoksen johtokunta 24.11.2020

-          Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta 24.11.2040

-          Elinvoimalautakunta 17.11.2020

-          Hyvinvointilautakunta 24.11.2020

-          Sivistyslautakunta 26.11.2020

 

Kunnanjohtaja

-          9.12.2020 § 32 Ilvesvuoren yritysalueen tontin 543-2-416-2 ostaminen takaisin kunnalle

 

Konsernipalvelut/

Hankintapäällikkö

-          3.12.2020 § 25 Liittyminen Sarastia Oyn Ostettavien työvaatteiden  hankintaan liittyvään kilpailutukseen ja sopimukseen

 

Hallintojohtaja

-          8.12.2020 § 13 Työsopimussuhteisen tehtävän siirtäminen toiselle tulosalueelle konsernipalveluissa

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus päättää merkitä edellä esitetyt lautakuntien pöytäkirjat sekä viranhaltijoiden päätökset tiedoksi ja todeta, ettei kunnanhallitus käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.

 

Valmistelija

Hallinnon asiantuntija Outi Kylväjä, puh. 040 317 2009

 

Päätös 

Hyväksyttiin esitys.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa