Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.12.2020/Pykälä 283

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Valtuustoaloite Nurmijärven kunnan siirtymisestä avohakkuuttomaan kuntametsien hoitoon

 

Valtuusto 11.11.2020 § 83   

 

 

 

Leni Pispala (vihr.) ja 7 allekirjoittajaa esittävät, että Nurmijärven kunta luopuu avohakkuista ja muista voimaperäisistä metsätaloustoimista ja siirtyy metsissään jatkuvan kasvatuksen menetelmiin. Valtuustoaloitteessa esitetään myös, että Nurmijärven kunta määrittelee metsänhoidon päätavoitteeksi luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen sekä monipuolisten virkistysmetsien tarjoamisen asukkaille.

 

Päätös 

Aloite lähetettiin kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 

 

Kunnanhallitus 14.12.2020 § 283     

1635/00.02.00.02/2020  

 

 

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus päättää ohjata aloitteen ympäristötoimialalle valmisteltavaksi.

 

Valmistelija

hallintojohtaja Katja Vuorinen, puh. 040 317 4000

 

Päätös 

Hyväksyttiin esitys.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa