Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 24.11.2020/Pykälä 105

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Asemakaavoitus ja rakennuslautakunnan kokouksiin liittyvät käytännöt vuonna 2021

 

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta 24.11.2020 § 105     

1628/00.02.05/2020  

 

 

Nurmijärven kunnan hallintosäännön 122 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan.

 

Hallintosäännön mukaan kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.

 

Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

 

Kokouskutsun ja esityslistan toimittamisesta ja siihen liittyvistä määräajoista säädetään kunnan hallintosäännössä. Kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismateriaali toimitetaan sähköisesti tallentamalla asiakirjat luottamushenkilöiden verkkopalveluun.

 

Kuntalain mukaan valtuuston, kunnanhallituksen, lautakunnan ja johtokunnan pöytäkirja siihen liittyvine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen yleisesti nähtävänä yleisessä tietoverkossa (kunnan kotisivuilla), jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Muun viranomaisen pöytäkirja pidetään vastaavasti yleisesti nähtävänä, jos ao. viranomainen katsoo sen tarpeelliseksi.

 

Nähtävänäpito on tarpeellista päätösten tiedottamisen ja muutoksenhaun alkamisen kannalta.

 

Nurmijärven kunnan hallintosäännön mukaan pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kunnan verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä tarkemmin säädetään. Lautakunnat päättävät itse pöytäkirjojensa nähtävänäpidosta.

 

Pöytäkirjan mahdollisimman pikainen nähtävänäpito parantaa osaltaan hallinnon tehokkuutta sekä nopeuttaa päätöksen täytäntöönpanoa ja lainvoimaiseksi tuloa.

 

Kunnanhallitus on päättänyt, että kunnan viranhaltijoiden sekä kunnanhallituksen puheenjohtajan päätöspöytäkirjat pidetään nähtävänä päätöksentekoa seuraavana arkipäivänä, ellei viranomainen perustellusta syystä päätä muuta aikaa.

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Asemakaavoitus ja rakennuslautakunta päättää seuraavista käytännöistä vuonna 2021:

a) Asemakaavoitus ja rakennuslautakunta kokoontuu pääsääntöisesti kerran kuukaudessa. Kokouspäivä on tiistai klo 17:30.

Alkuvuoden kokoukset pidetään seuraavasti: 26.1. (käyttösuunnitelma), 2.3. (toimintakertomus), 6.4, 4.5. (OVK I), 20.5. (torstai).

b) Asemakaavoitus ja rakennuslautakunnan kokouskutsu esityslistoineen ja liitteineen toimitetaan kokousta edeltävän viikon aikana sähköisesti lautakunnan jäsenille ja varajäsenille, kunnanhallituksen puheenjohtajalle, kunnanhallituksen lautakuntaan valitsemalle edustajalle niin, että se julkaistaan extranetissä kokousta edeltävän viikon torstaina.

Lautakunnan esityslista (normaali lista) on luettavissa kunnan kotisivuilla internetissä liitteineen pääsääntöisesti kokousta edeltävän viikon aikana.

c) Asemakaavoitus ja rakennuslautakunnan pöytäkirjat pidetään kuntalain mukaisesti yleisesti nähtävänä kunnan verkkosivuilla kahdeksantena (8) päivänä kokouksesta.

d) Esityslistat ovat luettavissa Internetistä kunnan kotisivuilta www.nurmijarvi.fi.

e) Asemakaavoitus ja rakennuslautakunnan pöytäkirjat ovat liitteineen luettavissa kunnan kotisivuilta sen jälkeen, kun pöytäkirja on tarkastettu.

 

Valmistelija

hallintopäällikkö Leena Vuorenpää, leena.vuorenpaa@nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa