RSS-linkki
Kokousasiat:https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 29.10.2020/Pykälä 108
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Jari Sauvola/ Autohuolto J. Sauvola Oy hakee oikaisua kehityspäällikön viranhaltijapäätökseen 18.9.2020 §36. Päätös koski yksinyrittäjätukea ja oli kielteinen.
Elinvoimalautakunta 29.10.2020 § 108
1248/02.05.01.02/2020
Hakija vetoaa oikaisuvaatimuksessaan siihen, että yrityksen liiketoiminta on ollut kannattavaa, toisin kuin viranhaltijan päätöksessä todetaan. Ristiriita tilinpäätöstietojen ja kannattavuuden osalta johtuu kahdesta asiasta. Yrittäjä on toiminut toiminimenä ennen osakeyhtiön perustamista vuonna 2019 ja tämän takia osakeyhtiön tappiollinen tilinpäätös ei anna oikeaa kuvaa yritystoiminnan kannattavuudesta. Toinen kannattavuuteen vaikuttanut tekijä on ollut investoinnit ja tästä seuranneet poistot. Vuoden 2019 tilinpäätöksessä poistoja onkin 5493,95 euroa. Tämä on vähemmän kuin tappiot 6759,35 euroa. Huomattavaa on myös, että liikevaihto 31.7.2019 - 31.12.2019 oli vain 2672,19 euroa eli kovin kannattavaksi yritystä ei tämän perusteella voi luonnehtia.
Kielteisen päätöksen toinen peruste oli kuitenkin se, ettei covid19- epidemian vaikutusta liiketoimintaan voida osoittaa. Yrityksen liikevaihto 31.7.2019 31.12.2019 oli 2672,19 euroa ja 1.1. - 31.5.2020 6674,04 euroa. Yritys ei ole selkeästi erotellut liikevaihdon kehitystä covid19- epidemian puhkeamisen jälkeen. Toimitetun aineiston perusteella liikevaihto on kuitenkin ollut kasvussa 2020 eikä epidemian vaikutusta liikevaihtoon voida osoittaa.
Kokonaisuutena arvioiden Autohuolto J. Sauvola oy ei täytä yksinyrittäjän tuen vaatimuksia.
Esittelijä
Kehityspäällikkö
Esitys
Elinvoimalautakunta päättää hylätä oikaisuvaatimuksen.
Valmistelija
Kehityspäällikkö Vesa Kokkonen, puh. 040 317 2361
Päätös
Esitys hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |