RSS-linkki
Kokousasiat:https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 27.10.2020/Pykälä 85
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
1 | Ympäristötoimiala OVK III | |
2 | Sitovien tavoitteiden raportointi 2020 (ympäristötoimiala ja kuntakehitys) | |
3 | Lautakuntatasoiset tavoitteet 2020 Tot OVK III |
Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnan osavuosikatsaus ajalta 1.1.-30.9.2020
Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta 27.10.2020 § 85
532/02.02.01/2020
Kunnan, kunnan liikelaitosten ja tytäryhteisöjen toiminnan ja talouden toteutumisesta raportoidaan valtuustolle osavuosikatsauksissa neljännesvuosittain. Viimeinen raportointi tapahtuu tilinpäätöksessä.
Osavuosikatsauksissa kunnan toimialat ja liikelaitokset raportoivat kuntastrategiasta johdettujen vuositavoitteiden, käyttötalouden ja investointien toteutumisesta. Osavuosikatsauksissa annetaan ennuste myös tilikauden lopun toteumasta sekä viimeisessä osavuosikatsauksessa 1.1.-30.9.2020 varsinainen tilinpäätösennuste.
Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta raportoi ohjeellisena hyväksytyn asemakaavoitusohjelman toteutumisesta osavuosikatsauksessa ja toimintakertomuksessa.
Talousarviossa käyttötalous on valtuustoon nähden sitova pääsääntöisesti toimialoittain niin, että sitovuus on toimintatuottojen ja -kulujen erotus eli netto (toimintakate). Toimialatasoisesta sitovuudesta poikkeaa Omaisuuden tuotot- ja hallinta tulosalue, joka on valtuustoon nähden sitova toimintakatetasolla.
Lisäksi toimialatason sitovuudesta poikkeavat Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen sekä Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen tulosyksiköiden määrärahat, jotka ovat valtuustoon nähden sitovia toimintakatetasolla.
Investointiosassa määrärahojen ja rahoitusosuuksien erotus (nettomääräraha) on sitova valtuustoon nähden hankekohtaisesti. Pääsäännöstä poikkeavat talonrakennushankkeet, joissa tekninen lautakunta voi tehdä talonrakennushankkeiden kesken vähäisiä määrärahasiirtoja, sillä edellytyksellä, että valtuuston päättämät hankkeet toteutetaan talousarvion mukaisessa laajuudessa.
Tulosalue maankäyttö ja kaavoitus jakautuu asemakaavoitus- ja rakennuslautakuntaan sekä elinvoimalautakuntaan. Elinvoimalautakunnalle kuuluvat maankäyttö ja yleiskaavoitus, asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnalle puolestaan asemakaavoitus sekä kiinteistö- ja mittaustoimi. Hallinnon ja talouspalveluiden tulosalueelta asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnalle kuuluu rakennusvalvonta. Lisäksi elinvoimalautakunnalle kuuluu ympäristötoimialalta tulosalue omaisuuden tuotot ja hallinta.
Maankäytön ja kaavoituksen tulosalueen osalta käyttösuunnitelma arvioidaan toteutuvan 185 000 euroa talousarviota parempana lähinnä täyttämättömien vakanssien ja asiantuntijamäärärahojen säästymisen takia.
Rakennusvalvonta
Rakennusvalvonnan toimintakate toteutunee noin 100 000 euroa budjetoitua parempana arvioitua suuremmista tuotoista ja henkilöstökulusäästöistä. Rakennuslupamaksujen arvioidaan toteutuvan noin 80 000 euroa talousarviota parempana.
Koko toimialan talousarvion ennustetaan toteutuvan 0,8 milj. euroa budjetoitua parempana. Toimialatasolla esitetään tehtäväksi vajaan 600 000 euron määrärahojen vähennys ja noin 200 000 euron tuloarvion lisäys.
Esittelijä
Tekninen johtaja
Esitys
Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta hyväksyy liitteen mukaisen osavuosikatsauksen asemakaavoituksen, kiinteistö- ja mittaustoimen sekä rakennusvalvonnan osalta.
Lautakunta hyväksyy osaltaan ympäristötoimialan osavuosikatsauksessa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle esitettävät käyttötalouden 587 000 euron määrärahavähennykset ja 213 000 euron tuloarviolisäykset.
Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta oikeuttaa viranhaltijat suorittamaan vähäisiä laskennallisia korjauksia sekä tekstiosan tarkistuksia vastamaan ympäristötoimialan kaikkien lautakuntien osavuosikatsauskäsittelyä.
Valmistelija
hallintopäällikkö Leena Vuorenpää, leena.vuorenpaa@nurmijarvi.fi
Päätös
Esitys hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |