RSS-linkki
Kokousasiat:https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Vanhusneuvosto
Pöytäkirja 21.09.2020/Pykälä 42
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Keusoten koronaohjeet ikääntyneiden palveluissa
Vanhusneuvosto 21.09.2020 § 42
569/00.01.02.05/2020
Keusote on päivittänyt 24.8.2020 kotisivuilleen ikääntyneiden päiväkeskuksiin ja päivätoimintaan liittyviä koronaohjeistuksia. Ohjeiston mukaan päivätoiminta jatkuu syyskuussa 2020, mikäli koronatilanne sen sallii.
Päivätoiminnan ohella palveluasumisessa (Keusoten omat sekä ostopalvelupaikat) noudatetut ohjeet ovat olleet eri asumispisteissä hyvin erilaiset. Ohjeissa ei myöskään huomioitu riittävästi vallitsevia sääolosuhteita. Asiakkaiden omaiset ovat olleet pettyneitä myös tapaan, jolla omaisia on ohjeistettu.
Esittelijä
Puheenjohtaja
Esitys
Vanhusneuvosto merkitsee tiedoksi ikääntyneiden päiväkeskuksiin ja päivätoimintaan annetut päivitetyt ohjeet.
Lisäksi vanhusneuvosto keskustelee kokouksessaan hoivaan sisältyvästä toiminnasta sekä päättää siihen liittyvistä jatkotoimenpiteistä
Päätös
Merkittiin tiedoksi ikääntyneiden päiväkeskuksiin ja päivätoimintaan annetut päivitetyt ohjeet. Keskusteltiin hoivapalveluiden laadunvalvonnasta ja vanhusneuvoston roolista sekä vanhusneuvoston edustuksesta ja yhteydenpidosta asiakkaiden omaisiin mm. erilaisten tilaisuuksien yhteydessä. Pyydetään Keusotesta asiantuntijaa kertomaan asumispalvelusopimuksista ja niiden valvonnasta.
Jakelu
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |