RSS-linkki
Kokousasiat:https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 01.09.2020/Pykälä 46
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
1 | Arviointikertomus 2019 | |
2 | Arviointikertomus 2019_sivistys- ja hyvinvointitoimialan vastaukset |
Vastaukset arviointikertomukseen 2019 (hyvltk)
Hyvinvointilautakunta 01.09.2020 § 46
462/00.03.00/2020
Tarkastuslautakunta on antanut 19.5.2020 päivätyn arviointikertomuksen vuodelta 2019 (liite 1). Valtuusto on käsitellyt arviointikertomusta kokouksessaan 10.6.2020 § 51.
Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 22.06.2020 § 156 lähettää arviointikertomuksen lautakuntien ja liikelaitosten johtokuntien sekä viranhaltijaorganisaatiossa toimialojen, keskuksen, tulosalueiden ja tiimien käsiteltäväksi ja vastattavaksi viimeistään silloin, kun talousarvioesitykset vv. 2021 - 2023 on jätettävä.
Erillinen raportti yhteenvetona arviointikertomuksessa todettujen havaintojen käsittelystä toimialoilta toimitetaan kunnanhallitukselle, joka toimittaa raportit edelleen valtuustolle sekä tarkastuslautakunnalle kuluvan vuoden aikana.
Tarkastuslautakunta on pyytänyt sivistys- ja hyvinvointitoimialalta selvityksiä joihinkin havaintoihinsa liittyen sivistystoimialan toiminnallisiin tavoitteisiin, joita oli asetettu yhteensä kolme.
Tarkastuslautakunnan tekemät havainnot liittyivät mm. tavoitteisiin liittyvien mittarien ja tavoitetasojen asettamiseen sekä tavoitteiden toteutumisen analysointiin. Sivistys- ja hyvinvointitoimialan vastaukset tarkastuslautakunnan arviointeihin ja suosituksiin ovat liitteessä 2.
Esittelijä
Sivistysjohtaja
Esitys
Hyvinvointilautakunta päättää antaa tarkastuslautakunnalle liitteessä 2 olevat vastaukset lautakunnan alaisesta toiminnasta.
Valmistelija
Sivistysjohtaja Tiina Hirvonen, puh. 040 317 4410
Hallintopäällikkö Marja Viljamaa, puh. 040 317 2400
Päätös
Esitys hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |