RSS-linkki
Kokousasiat:https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 15.06.2026/Asianro 89
Kunnanhallituksen edustus lautakunnissa ja johtokunnassa 1.6.2025-31.5.2027
Kunnanhallitus 16.06.2025 § 122
Hallintosäännön 137 §:n mukaan kunnanhallitus voi määrätä muihin toimielimiin edustajansa, jolla on läsnäolo- ja puheoikeus toimielimen kokouksissa. Edustajaksi voidaan määrätä kunnanhallituksen jäsen, varajäsen tai kunnanjohtaja. Kunnanhallituksen edustajaa ei määrätä seuraaviin toimielimiin: keskusvaalilautakunta, tarkastuslautakunta ja vaalilautakunnat.
Hallintosäännön 136 §:n 1 mom 2 kohdan perusteella kunnanhallituksen puheenjohtajalla ja kunnanjohtajalla on läsnäolo- ja puheoikeus kunnan eri toimielinten kokouksissa. Tulevaisuusvaliokunnassa on jo lähtökohtaisesti kattava edustus läsnäolo- ja puheoikeudella olevia edustajia, jolloin ei ole tarkoituksenmukaista, että kunnanhallitus nimeää sinne omaa edustajaa.
Kunnanhallituksen edustajan tehtävä ja asema lautakunnassa:
”Kunnanhallituksen edustajan tehtävänä kokouksissa on valvoa, että kunnanhallituksen alaisen toimielimen hallinto ja taloudenhoito toimivat koko kunnan edun mukaisesti.
Mikäli kunnanhallituksen edustaja ei pidä toimielimen päätöstä asiassa, joka voidaan ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi, tarkoituksenmukaisena tai oikeana, hänen velvollisuutensa on tuoda asia ilmi kunnanjohtajalle tai kunnanhallituksen puheenjohtajalle.
Jos toimielin muuten edustajan mielestä menettelee virheellisesti niin, että kunnan etu vaatisi toimenpiteisiin ryhtymistä, edustajan on ilmoitettava asiasta kunnanhallitukselle. Edellä mainittu ei kuitenkaan tarkoita, että edustajalla olisi suoranainen seuranta- ja toimenpidevelvollisuus ja siitä aiheutuva vastuu laiminlyönnistä.
Kunnanhallituksen edustajalla on kokouksessa oikeus ottaa osaa keskusteluun, mutta ei päätöksentekoon. Hänellä on puhevalta myös niissä toimielimen erityistoimivaltaan kuuluvissa asioissa, joita kunnanhallituksella ei ole oikeutta ottaa käsiteltäväkseen.
Vaikka kunnanhallituksen edustajan puhevaltaa ei voikaan sisäisin määräyksin rajoittaa, ei kunnanhallituksen edustajan tulisi toimielinten kokouksissa pyrkiä vaikuttamaan mielipiteillään ohjaavasti päätösten sisältöön. Vapaalle mielipiteen muodostukselle toimielimissä tulisi jättää tilaa. Kunnanhallituksen edustajan tulee pidättäytyä vaikuttamasta toimielimen päätöksentekoon asemansa tai henkilökohtaisten näkemystensä perusteella. Edustajan tehtävänä on kuitenkin, kuten edellä mainittu, valvoa hallinnon ja taloudenhoidon toteutumista koko kunnan edun mukaisesti.”
Esittelijä
Kunnanjohtaja
Esitys
Kunnanhallitus päättää nimetä edustajansa seuraaviin toimielimiin toimikaudeksi 1.6.2025 - 31.5.2027:
- hyvinvointilautakunta
- sivistyslautakunta
- maankäyttölautakunta
- tekninen lautakunta
- liikelaitosten johtokunta
Kunnanhallituksen varajäsenet toimivat kussakin toimielimessä kunnanhallituksen edustajan varajäsenenä.
Kunnanhallitus ohjeistaa edustajiaan em. toimielimissä edellä todetun mukaisesti.
Pöytäkirja hyväksytään ja tarkastetaan tämän asian osalta heti kokouksessa.
Valmistelija
hallintojohtaja Katja Vuorinen, katja.vuorinen(at)nurmijarv.fi
Päätös
Kunnanhallitus päätti nimetä edustajansa seuraaviin toimielimiin toimikaudeksi 1.6.2025 - 31.5.2027 seuraavasti:
- hyvinvointilautakunta Virpi Räty, KOK
- sivistyslautakunta Juhani Vuorisalo, KOK
- maankäyttölautakunta Kallepekka Toivonen, KESK
- tekninen lautakunta Mirja-Liisa Tofferi, KESK
- liikelaitosten johtokunta Eero Santala, SDP
Kunnanhallituksen varajäsenet toimivat kussakin toimielimessä kunnanhallituksen edustajan varajäsenenä.
Kunnanhallitus ohjeisti edustajiaan em. toimielimissä edellä todetun mukaisesti.
Pöytäkirja hyväksyttiin ja tarkastettiin tämän asian osalta heti kokouksessa.
Jakelu
valitut edustajat
toimielinten sihteerit
Kunnanhallitus 15.06.2026
804/00.00.01.02/2025
Valtuusto on myöntänyt 27.5.2026 § 33 kunnanhallituksen varajäsen Esa Lahtelalle (KESK) eron luottamustehtävistä. Esa Lahtela on toiminut kunnanhallituksen edustajan varajäsenenä maankäyttölautakunnassa.
Esa Lahtelan tilalle kunnanhallituksen varajäseneksi valittu Marjo Bruun (KESK) on maankäyttölautakunnan jäsen, joten hänen tilalleen on tarkoituksen mukaista nimetä toinen henkilö kunnanhallituksen edustajan varajäseneksi maankäyttölautakuntaan.
Esittelijä
Kunnanjohtaja
Esitys
Kunnanhallitus nimeää kunnanhallituksen edustajan varajäsenen maankäyttölautakuntaan.
Valmistelija
hallintopäällikkö Outi Kylväjä, outi.kylvaja(at)nurmijarvi.fi
Päätös
Jakelu
nimetty henkilö
maankäyttölautakunnan sihteeri