Dynasty tietopalvelu
Nurmijärven kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 15.06.2026/Asianro 88



Kokousasian teksti

 

 

Vastaus valtuustoaloitteeseen 12.11.2025 ikäihmisten olohuonetoiminnan jatkamisesta

 

Valtuusto 12.11.2025 § 103   

 

 

 

Veikko Ollila (vas.) ja yhteensä 34 allekirjoittanutta jättivät kokouksessa valtuustoaloitteen ikäihmisten olohuonetoiminnan jatkamisesta.

 

 

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 

 

Hyvinvointilautakunta 26.05.2026 § 31   

 

 

 

Veikko Ollila ja yhteensä 34 allekirjoittanutta esittävät, 12.11.2025 päivätyssä valtuustoaloitteessa, että kunta turvaa - tavalla tai toisella- vuosina 2023–2025 STEA-rahoituksella toteutetun Olohuone-toiminnan resurssit.

 

Olohuone-toiminnan ohjausryhmään ovat kuuluneet Nurmijärven Onnenkimpaleen, kunnan, seurakunnan, vanhus- ja vammaisneuvostojen, Keusoten, Rajamäen kyläyhdistyksen sekä kunnan edustajat. Onnenkimpaleen hallitus on linjannut, että se jatkaa omalla kustannuksella toimintaa vuoden 2026 huhtikuuhun loppuun asti.

 

Kunta ja Heikkari ry ovat käyneet yhteisiä keskusteluja asiasta 4.12.2025 ja 25.2.2026. Ensimmäisen allekirjoittajan, Veikko Ollilan, kanssa käytiin keskustelu valtuustoaloitteeseen liittyen 18.5.2026.

 

Sivistys- ja hyvinvointitoimialalla on valmisteltu seuraava vastaus valtuustoaloitteeseen:

 

Nurmijärven kunta tunnistaa palveluiden merkityksen ikääntyneiden hyvinvoinnin, sosiaalisen osallisuuden ja arjen jaksamisen kannalta. Kunta panostaa ennaltaehkäisevään hyvinvointityöhön. Kunta edistää ikäihmisten hyvinvointia strategisesti, ennaltaehkäisevästi ja monialaisessa yhteistyössä vahvistamalla toimintakykyä, osallisuutta, palvelujen toimivuutta ja turvallista arkea.

 

Kunta seuraa ajankohtaista hyvinvointi- ja terveystietoa systemaattisesti mm. hyvinvointikertomuksen avulla. Tietoa hyödynnetään esimerkiksi resurssien kohdentamiseen ja palveluiden kehittämiseen. Ikäihmisten näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi yksinäisyys, toimintakyky ja palvelutarpeet tunnistetaan ja niihin kohdennetaan toimia.

 

Kunnan uudessa strategiassa, yhdeksi kärjeksi on nostettu yhteisöllisyys. Sitä tukevat mm. kunnan tuottamat, ikäihmisille kohdennetut matalankynnyksen ohjatut liikuntaryhmät, mutta myös laaja, kunnassa toteutettu yhdistystyö sekä kunnan ja seurakunnan vapaaehtoistoiminta.

 

Ikäihmisten palveluihin ohjautumista edistetään ikääntyneiden palveluiden koordinaattorin toimenkuvan sekä Ikäluurin keinoin, joka on ikäihmisille kohdennettu palvelu – ja neuvonta-aika. Lisäksi kunta, yhdessä monialaisen yhteistyöryhmän kanssa, kehittää ikääntyneiden palveluihin ohjautumista Minä pystyn-kehittämishankkeen keinoin, jossa kehitteillä on mm. ikääntyneiden palveluopas. Lisäksi yhteistyössä hyvinvointialueen kanssa kehitetään palveluketjurakennetta palveluiden saavutettavuuden parantamiseksi ja tiedonkulun edistämiseksi.

 

Turvallisen arjen kokemusta vahvistetaan kunnassa monialaisin toimenpitein. Kunnan etsivän vanhustyönryhmä kehittää mm.  toimenpiteitä yksinäisten ikäihmisten tavoittamiseksi ja palveluiden piiriin ohjautumiseksi.

 

Olohuone-toiminta tarjoaa ikäihmisille matalan kynnyksen kohtaamispaikan, joka lisää yhteisöllisyyttä ja ehkäisee yksinäisyyttä.

 

Kunta on huomioinut, että Olohuone-toiminnalla on ollut merkittävä vaikutus ikäihmisten arkeen, mikä näkyy arjen aktiivisuutena, mielekkäänä tekemisenä sekä positiivisena mielialana. Olohuone- toiminta luo myös turvallisen arjen ympäristön, jossa voi viettää aikaa.  Lisäksi olohuonetoiminta edistää sukupolvien välistä vuorovaikutusta.

 

Kunnan näkökulmasta toiminta on arvokasta, koska se tukee ennaltaehkäisevää työtä ja parantaa ikäihmisten elämänlaatua, mikä on linjassa kunnan arvojen ja tavoitteiden kanssa.

 

Kunnan tavoitteena on varmistaa, että olohuonetoiminta jatkuu ja kehittyy, huomioiden ikäihmisten tarpeet. Syksystä 2026 kunta vastaa toiminnan toteuttamisesta kunnan omana palveluna olemassa olevin resurssein. Palvelukokonaisuutta koordinoi kunnan ikääntyneiden palveluiden koordinaattori. Toiminnan toteuttamisessa pyritään laaja-alaiseen yhteistyöhön kunnan ja seurakunnan vapaaehtoistoiminnan sekä paikallisten yhdistystoimijoiden kanssa. Toimintaa tullaan arvioimaan vuoden 2026 lopussa ja jatkossa vuosittain. Toimintaa kehitetään mm. palautteiden ja olemassa olevan tarpeen mukaisesti.

 

Esittelijä

Sivistysjohtaja

 

Esitys

Hyvinvointilautakunta päättää antaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle esittelytekstin mukaisen vastauksen valtuustoaloitteeseen.

 

Valmistelija

Liikunta- ja hyvinvointipäällikkö Kaisa Laine, puh. 040 317 2050

 

Päätös

Esitys hyväksyttiin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kunnanhallitus 15.06.2026       

1416/00.02.00.02/2025  

 

 

 

 

Esittelijä

Kunnanjohtaja

 

Esitys

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se päättää

1. hyväksyä edellä annetun vastauksen valtuustoaloitteeseen sekä

2. todeta, ettei valtuustoaloite anna aihetta muihin toimenpiteisiin ja valtuustoaloite todetaan loppuun käsitellyksi.

 

Valmistelija

Liikunta- ja hyvinvointipäällikkö Kaisa Laine, kaisa.laine(at)nurmijarvi.fi

 

Päätös