RSS-linkki
Kokousasiat:https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 15.06.2026/Asianro 83
Nurmijärven kunnan sopimushallinnan ohje
Kunnanhallitus 15.06.2026
732/00.01.01.02/2026
Taustaa
Kuntalain 90 §:n 1 momentin 1 kohdan f alakohdan mukaan hallintosäännössä annetaan tarpeelliset määräykset sopimusten hallinnasta. Nurmijärven kunnan hallintosäännön 23 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa sopimusten hallinnan ja sopimusvalvonnan järjestämisestä sekä antaa tarkemmat ohjeet sopimushallinnasta.
Nurmijärven kunnan sisäisen valvonnan ohjeissa (kunnanhallitus 21.6.2021) on määritelty sopimusten valvonnasta. Sen mukaan sopimusten valvonta käsittää sopimusten täytäntöönpanon, reklamoinnin sekä toiminnallisten ja taloudellisten toimenpiteiden hoitamista. Tarkemmalla tasolla Nurmijärven kunnassa ei ole sopimushallintaan kohdistuvaa yleistä toimintaohjetta, johon olisi koottu huomioon otettavia asioita ja toimenpiteitä, kun sopimusta laaditaan ja sopimuskauden aikana toimintaa seurataan ja valvotaan.
Sopimushallinnan ohjeen valmistelu
Sopimushallinnan ohje on valmisteltu yhteistyössä konsernipalvelujen ja toimialojen hallintojen kanssa kunnanhallituksen päätettäväksi. Ohjeen laatimisessa on hyödynnetty Suomen Kuntaliiton Kuntien ja hyvinvointialueiden sopimushallinnan ohjeet -mallipohjaa ja Sopimushallinnan periaatteet -mallipohjan perusteita.
Toimivalla sopimusten hallinnalla pyritään siihen, että kunta tuntee sopimuskumppaninsa hyvin ja pystyy ennakoivasti sekä nopeasti reagoimaan erilaisiin muutostilanteisiin. Toimiva sopimushallinta edellyttää sopimusprosessien määrittelyä, joilla selkeytetään toimintaa ja eri toimijoiden rooleja, tehtäviä ja vastuita. Toiminnan kannalta merkittävimmät sopimukset tulee tunnistaa ja niiden valmisteluun sekä seurantaan on kiinnitettävä erityistä huomiota.
Sopimushallinnan ohjeessa määritellään sopimushallinnan tavoitteet ja vastuut sekä keskeiset menettelytavat. Ohje antaa linjaukset sopimuksiin ja sopimushallintaan liittyvästä toimivallasta, sovellettavasta lainsäädännöstä ja sopimustyypeistä sekä sopimusten koko elinkaaresta valmistelusta ja laatimisesta allekirjoittamiseen, seurantaan ja päättymiseen. Lisäksi ohjeessa käsitellään sopimusten julkisuutta sekä riskienhallinnan ja raportoinnin perusperiaatteita. Ohjetta sovelletaan kunnan toimialoilla ja liikelaitoksissa.
Esittelijä
Kunnanjohtaja
Esitys
Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan sopimushallinnan ohjeen.
Valmistelija
kunnanjuristi Tony Papinaho, tony.papinaho(at)nurmijarvi.fi
Päätös