RSS-linkki
Kokousasiat:https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 22.10.2026/Asianro 44
Nurmijärven kunta sisäänvuokraa joukkoliikenteen palvelusopimukseen liittyvän sosiaalitilan Kiljavantie 3, Rajamäki
Tekninen lautakunta 22.10.2026
1125/10.03.02.02/2026
Nurmijärven kunta omisti kevääseen 2026 saakka kaksi osakehuoneistoa Kiinteistö Oy Liikeristeyksessä. Yhtiö hakeutui konkurssiin keväällä 2026.
Ensimmäisessä osakehuoneistossa toimii Rajamäen kirjasto, jonka pinta-ala on 422 m². Toisen osakehuoneiston pinta-ala on 164 m². Tilasta on ollut kunnan sisäisessä vuokrauksessa käytössä 20 m², ja loppuosa, 144 m², on ollut pääosin vajaakäytöllä. Tilan vuokraaminen ulkopuolisille on ollut haastavaa rakennuksen heikon kunnon sekä tiloissa edelleen olevien vanhojen hammashoitolan kalusteiden ja laitteiden vuoksi. Tilaa on ajoittain käytetty välivarastona esimerkiksi koulujen peruskorjaushankkeiden yhteydessä.
Käytössä oleva 20 m²:n tila on ollut joukkoliikennepalveluiden kuljettajien sosiaalitilana. Nurmijärven kunnan ja Korsisaaren välisessä palvelusopimuksessa edellytetään, että kuljettajille järjestetään sosiaalitilat Rajamäellä, Kirkonkylällä ja Klaukkalassa.
Kiinteistö on myyty 28.9.2026 uudelle omistajalle. Kunta ei ole pyynnöistään huolimatta saanut uudelta omistajalta vuokrasopimusluonnosta tai tietoa tulevista vuokraehdoista (tilanne 9.10.2026).
Tilakeskus esittää, ettei Kiinteistö Oy Liikeristeyksen toisen kerroksen 164 m²:n tilaa vuokrata enää jatkossa. Tilakeskus on selvittänyt vaihtoehtoisia ja kustannuksiltaan edullisempia tiloja Korsisaaren kuljettajien sosiaalitilaksi Rajamäellä.
Viis Vexit Oy on tarjonnut vuokrattavaksi osoitteessa Kiljavantie 3, 05200 Rajamäki sijaitsevaa 31,5 m²:n suuruista tilaa. Tila on hyväkuntoinen ja Korsisaaren edustaja on hyväksynyt sen käyttötarkoitukseen soveltuvaksi.
Tilasta perittävä vuokra on 450 euroa kuukaudessa (alv 0 %). Vuokrasopimus on voimassa toistaiseksi. Sopimuksen ensimmäinen irtisanomismahdollisuus on yhdeksän (9) kuukauden kuluttua vuokrasuhteen alkamisesta, minkä jälkeen sekä vuokranantajan että vuokralaisen irtisanomisaika on kolme (3) kuukautta. Vuokra ei sisällä sähköä eikä siivouspalveluja.
Nurmijärven kunnan hallintosäännön 31 §:n kohdan 7 mukaan tekninen lautakunta päättää tehtäväalueellaan liike- ja palvelutilojen vuokralle ottamisesta ja antamisesta.
Esittelijä
Tekninen johtaja
Esitys
Tekninen lautakunta päättää vuokrata Viis Vexit Oy:ltä tilaa esityslistalla kuvatun esityksen mukaisesti vuokrasopimuksen mukaisin ehdoin.
Valmistelija
isännöitsijä Hanna Mikkotervo-Adler, hanna.mikkotervo(at)nurmijarvi.fi
Päätös
Jakelu
Viis Vexit Oy
Isännöitsijä
Liikenneinsinööri
Taloussihteeri