RSS-linkki
Kokousasiat:https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 10.09.2026/Asianro 39
Ympäristötoimialan talousarvio ja -suunnitelma 2027-2029 (tekla)
Tekninen lautakunta 10.09.2026
628/02.02.00/2026
Kuntalain 110 §:n mukaan valtuuston tulee hyväksyä seuraavan kalenterivuoden talousarvio vuoden loppuun mennessä. Talousarviossa on otettava huomioon myös kuntakonsernin taloudelliset vastuut ja velvoitteet.
Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuusto hyväksyy myös vähintään kolmivuotisen taloussuunnitelman (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.
Vuosittaisen talousarviovalmistelun käynnistämiseksi kunnanhallitus hyväksyy kunnan hallintosäännön mukaisesti talousarvion suunnittelukehykset ja talousarvion laadintaohjeet, joiden perusteella toimielimet laativat talousarvioehdotuksensa. Kunnanhallitus on 15.6.2026 hyväksynyt talousarviokehyksen 2027 sekä talousarvion- ja suunnitelman 2027–2029 laadintaohjeen.
Talousarviokehys 2027
Talousarviokehys vuodelle 2027 on tehty ulkoisten ja sisäisten tuottojen ja kulujen pohjalta. Käyttötalouden kehys on annettu toimiala- ja liikelaitostasolla nettomääräisenä (=toimintakate). Enimmäisinvestoinnit on kehyksessä määritelty bruttomääräisenä. Investointikehys vuodelle 2027 on 43,5 milj. euroa.
Talousarviokehyksen asettamisessa on huomioitu vuoden 2026 talousarvio sekä vuoden 2026 tilinpäätösennuste. Kehysvalmistelun lähtökohtana on käyttötaloudessa ollut vuoden 2026 talousarvio. Tämän lisäksi toimialoja ja liikelaitoksia on ohjeistettu huomioimaan keskeisiä toiminnallisia ja taloudellisia muutoksia tulevalta vuodelta, joita lähtöpohjana ollut vuoden 2026 talousarvio ei sisällä. Toimialojen ja liikelaitosten kehysehdotusten pohjalta on käyty toimialakohtaiset neuvottelut, joiden jälkeen kehykseen on tehty sopeutuksia.
Talousarvio ja -suunnitelma vuosille 2027–2029
Ympäristötoimialan talousarvio ja -suunnitelmaesitys 2027–2029 on valmisteltu kunnanhallituksen antaman talousarviokehyksen pohjalta. Lauta- ja johtokuntien tulee hyväksyä talousarviokehykseen perustuvat talousarvioehdotuksensa 17.9.2026 mennessä. Valtuusto hyväksyy 11.11.2026 talousarvion ja -suunnitelman vuosille 2027–2029.
Käyttötaloudelle syntyy kustannuspaineita erityisesti kunnan omistamien kiinteistöjen heikosta kuntotasosta. Kiinteistöjen heikko kunto aiheuttaa lisäkuluja toimialalle äkillisten korjaustarpeiden ja väistötilojen kustannusten kautta. Myös kunta-alan palkkojen sopimuskorotukset vuosille 2027–2029 tulevat nostamaan henkilöstökuluja talousarvio- ja suunnitelmavuosille. Tontinvuokratuottojen ennustetaan kasvavan, kun taas maa-alueiden myyntituottojen arvioidaan laskevan talousarvioon 2026 nähden. Vuokratuotot arvioidaan vähenevän vuokrasopimusmuutoksen seurauksena.
Ympäristötoimialalle kunnanhallituksen antama kehys vuodelle 2027 on noin 292 000 euroa (nettotuotto). Toimialan talousarvioesityksessä nettotuotto on noin –350 000 euroa, eli noin 642 000 euroa kehystä heikompi. Kehykseen nähden muiden rakennusten vuokratuotot ovat pienentyneet vuokrasopimuksen irtisanomisen seurauksena.
Valmistus omaan käyttöön on arvioitu 225 000 euroa pienemmäksi talousarvioon 2026 verrattuna. Ympäristötoimialan tuloslaskelmassa tämä näkyy pienempänä summana tiliryhmissä valmistus omaan käyttöön sekä palvelujen ostot. Muutoksella ei siten ole nettovaikutusta toimialan tuloslaskelmassa.
Käyttötalousosan määrärahat ovat valtuustoon nähden pääsääntöisesti sitovia toimialoittain toimintakatetasolla. Omaisuuden tuotot ja hallinta -tulosalue sekä Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen tulosyksikkö muodostavat tästä poikkeuksen, sillä niiden sitovuus määritellään erikseen toimintakatteen tasolla.
Teknisen lautakunnan alaisuuteen kuuluvat tekninen keskus, tilakeskus sekä hallinto- ja talouspalvelut rakennusvalvontaa lukuun ottamatta. Näiden tulosalueiden talousarvioesitykset sisältyvät liitteenä olevaan ympäristötoimialan talousarvioon. Tilinpäätösennuste 2026 (TPE2026) perustuu ensimmäiseen osavuosikatsaukseen.
Esittelijä
Tekninen johtaja
Esitys
Tekninen lautakunta hyväksyy osaltaan ympäristötoimialan talousarvio- ja taloussuunnitelmaesityksen vuosille 2027–2029 ja esittää sen kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle.
Lautakunta oikeuttaa viranhaltijat suorittamaan vähäisiä laskennallisia korjauksia ja tekstiosan tarkistuksia vastamaan toimialan kaikkien lautakuntien esityksiä.
Valmistelija
controller Johanna Outinen, johanna.outinen(at)nurmijarvi.fi
Päätös
Jakelu
talousjohtaja
vs. taloussuunnittelupäällikkö
hallintojohtaja
konsernin hallintopäällikkö
ympäristötoimen johtoryhmä