Dynasty tietopalvelu
Nurmijärven kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 21.05.2026/Pykälä 33


Kokousasian teksti

 

 

Harjulan koulun ja Syrjälän koulun hallinnollinen yhdistäminen 1.8.2027 alkaen

 

Sivistyslautakunta 21.05.2026 § 33     

588/00.01.02.05/2026  

 

 

 

Asian kuvaus ja nykytila 

 

Harjulan ja Syrjälän koulut ovat perusopetuksen vuosiluokkien 1–6 kouluja, joiden oppilasmäärät ovat laskevia. Koulujen välimatka on noin yksi kilometri. Syrjälän koulu toimii väistötiloissa, joiden vuokrakustannukset ovat noin 567 000 euroa vuodessa. Harjulan koulu on mitoitettu kaksisarjaiseksi kouluksi, jossa toimii tällä hetkellä myös esiopetusta. 

 

Harjulan koulussa on vakinaisessa virassa oleva rehtori. Syrjälän koulun rehtorin virka on määräaikainen 31.7.2027 asti. Opetushenkilöstön osalta oppilasmäärien väheneminen johtaa opetusryhmien määrän vähenemiseen. Tämän takia luokanopettajien virkojen määrän arvioidaan vähenevän kahden - kolmen lukuvuoden ajan. 

 

Kunnassa on aiempaa kokemusta vastaavasta hallinnollisesta ratkaisusta, kun Lepsämän ja Valkjärven koulut yhdistettiin hallinnollisesti yhdeksi kouluksi. Kokemukset tästä muutoksesta ovat olleet kokonaisuutena positiivisia niin henkilöstön kuin talouden näkökulmasta. Oppilaiden koulunkäyntiin hallinnollisella yhdistämisellä ei ole ollut käytännön vaikutuksia. 

 

Muutos ja sen toteuttaminen 

Hallinnollisessa yhdistämisessä koulut muodostavat yhden koulun, jolla on kaksi toimipistettä. Oppilaiden opetus jatkuu alkuvaiheessa nykyisissä rakennuksissa, eikä yhdistyminen vaikuta oppilaiden koulupaikkaan, opetuksen järjestämiseen tai luokanopettajien tehtäviin. 

 

Yhdistymisen myötä: 

  • koululla on yksi rehtori ja apulaisrehtoriresurssia, 
  • koululla on yhteinen hallinto, lukuvuosisuunnitelma ja pedagoginen johtaminen, 
  • tunti- ja talousresurssit ovat alkuvaiheessa laskennallisesti erilliset, mutta joustavammin käytettävissä, 
  • oppimateriaalien ja hankintojen yhteiskäyttö mahdollistuu. 

 

Hallinnollinen yhdistyminen tukee sujuvaa siirtymistä tilanteeseen, jossa toiminta myöhemmin keskitetään yhteen rakennukseen Syrjälän väistötiloista luovuttaessa.  

 

Vaikutusten arviointi 

 

Pedagogiset vaikutukset: 
Hallinnollinen yhdistyminen mahdollistaa yhtenäisen toimintakulttuurin kehittämisen vaiheittain kohti väistötiloista luopumista. Se mahdollistaa myös oppilaan tuen resurssien, sekä tuntiresurssin yleisestikin, joustavaa käyttöä kahden toimipisteen välillä. 

 

Henkilöstövaikutukset: 
Henkilöstön asemaan vaikuttavat muutokset on käsitelty yhteistoimintamenettelyssä. Henkilöstö toi lausunnossaan esiin mahdollisuuden jatkaa työskentelyä nykyisissä yksiköissä, johtamisen resurssin riittävyyden sekä rehtorin työajan jakautumisen mahdollisimman tasaisesti kahden yksikön välillä. Esiin nousi mahdolliset tilahaasteet sekä tulevaisuuden oppilaaksiotto Syrjälän väistötiloista luopumisen yhteydessä. Tilaratkaisuja on huomioitava esiopetuksen tilaratkaisuja suunniteltaessa. Rehtorin virkatehtävä muuttuu johdettavien yksiköiden osalta ja ratkaisulla on vaikutuksia opetusvelvollisuuteen ja palkkaukseen oppilasmäärän kasvun myötä. Oppilasmäärien lasku ja ryhmittelyt voivat tulevaisuudessa vaikuttaa henkilöstön tilanteeseen ennen väistötiloista luopumista.  

 

Taloudelliset vaikutukset: 
Hallinnollinen yhdistyminen tuo arviolta noin 50 000–60 000 euron vuotuisen kustannussäästön, joka syntyy hallinnon ja johtamisen rakenteiden kevenemisestä.  

 

Vaikutukset oppilaisiin ja huoltajiin: 
Oppilaille tulevia vaikutuksia on arvioitu viranhaltijoiden toimesta ja kuulemalla oppilaskuntien hallituksia. Oppilaiden opetus jatkuu nykyisissä yksiköissä ja muutosta koskevia huomioita tuli enimmäkseen myöhempään väistötiloista luopumiseen ja Harjulaan siirtymisen osalta. Oppilaiden esiin nostamat asiat ovat kuvattuna liitteessä. Huoltajia on kuultu erillisessä kuulemisessa, joka järjestettiin Syrjälän koululla (myös Teams -mahdollisuus). Tärkeää on, että tulevista muutoksesta väistötiloista luopumisen osalta viestitään selkeästi ja vaiheittain huoltajille, oppilaille ja henkilöstölle.  

 

Valmistelussa nousi esiin asioita väistötiloista luopumiseen liittyen. Väistötiloista luopumisen yhteydessä vaikutuksia tulee osalle oppilaista koulumatkoihin. Valmistelussa nousi esiin vaihtoehtona ohjata jo ennen väistötiloista luopumista kaikki alueen oppilaat Harjulan kouluun. Oppilaiden ohjausta voidaan arvioida nykymallista poikkeavasti vasta, kun esiopetuksen tilakysymykset on ratkaistu ja molempien yksiköiden oppilaiden mahtuminen Harjulan koulun tiloihin varmistuu. Tämän vuoksi Syrjälän koulun väistötiloista luopumiselle ei voida vielä määritellä tarkkaa ajankohtaa.   

 

Lainsäädännöllinen perusta 

Päätös perustuu seuraaviin säännöksiin: 

  • Perusopetuslaki (628/1998) 4 § 
  • Kuntalaki (410/2015) 90 § 
  • Laki yhteistoiminnasta kunnissa ja hyvinvointialueilla (449/2007) 
  • Opetusalan virka- ja työehtosopimus (OVTES) 

 

Ennen päätöksen täytäntöönpanoa toteutetaan lain edellyttämä yhteistoimintamenettely.  

 

Esittelijä

Sivistysjohtaja

 

Esitys

Sivistyslautakunta päättää, että Harjulan koulu ja Syrjälän koulu yhdistetään hallinnollisesti yhdeksi perusopetuksen vuosiluokkien 1–6 kouluksi 1.8.2027 alkaen siten, että koululla on alkuvaiheessa kaksi toimipistettä: Harjulan toimipiste ja Syrjälän toimipiste.

Hallinnollisen yhdistymisen jälkeen koulua johtaa Harjulan koulun rehtori. Syrjälän koulun toiminta jatkuu omassa toimipisteessään siihen saakka, kunnes Syrjälän väistötiloista voidaan luopua, alustavan arvion mukaan aikaisintaan lukuvuoden 2028–2029 alusta.

Valmistelija

Opetuspäällikkö Markus Torvinen, puh. 040 317 2401

 

Päätös

Esitys hyväksyttiin.