RSS-linkki
Kokousasiat:https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.04.2026/Pykälä 52
Valtuuston 18.3.2026 kokouksen päätösten täytäntöönpano
Kunnanhallitus 13.04.2026 § 52
65/00.02.00.00/2026
Valtuuston 18.3.2026 kokouksessa laadittu ja tarkastettu pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävillä 26.3.2026.
Kuntalain mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten laillisuuden valvonnasta. Saman lain mukaan "jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi."
Esittelijä
Kunnanjohtaja
Esitys
Kunnanhallitus päättää todeta em. kokouksen päätökset laillisessa järjestyksessä syntyneiksi ja täytäntöönpanokelpoisiksi.
Valmistelija
hallintopäällikkö Outi Kylväjä, outi.kylvaja(at)nurmijarvi.fi
Päätös
Esitys hyväksyttiin.