RSS-linkki
Kokousasiat:https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.04.2026/Pykälä 51
Eron myöntäminen Jenni Viitaselle luottamustehtävistä ja täydennysvaali
Kunnanhallitus 13.04.2026 § 51
411/00.00.01.00/2026
Jenni Viitanen (SDP) on ilmoittanut 27.3.2026 päivätyllä kirjeellä muuttavansa toiselle paikkakunnalle ja pyytänyt eroa luottamustehtävistä.
Jenni Viitanen on toiminut SDP:n valtuustoryhmän 1. varavaltuutettuna, maankäyttölautakunnan jäsenenä sekä liikelaitosten johtokunnan varajäsenenä.
Esittelijä
Kunnanjohtaja
Esitys
Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se päättää
1. todeta Jenni Viitasen (SDP) luottamustoimet Nurmijärven kunnassa päättyneiksi, koska hän menettää vaalikelpoisuutensa muuttaessaan asumaan toiselle paikkakunnalle,
2. todeta keskusvaalilautakunnan nimeävän uuden varavaltuutetun SDP:n valtuustoryhmään
3. nimetä uuden jäsenen Jenni Viitasen (SDP) tilalle maankäyttölautakuntaan sekä
4. nimetä uuden varajäsenen Jenni Viitasen (SDP) tilalle liikelaitosten johtokuntaan.
Pöytäkirja hyväksytään ja tarkastetaan tämän asian osalta heti kokouksessa.
Valmistelija
hallintojohtaja Katja Vuorinen, katja.vuorinen(at)nurmijarvi.fi
Päätös
Esitys hyväksyttiin.
Pöytäkirja hyväksyttiin ja tarkastettiin tämän asian osalta heti kokouksessa.