RSS-linkki
Kokousasiat:https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 07.09.2026/Asianro 109
| Otsikko |
|---|
| Oheismateriaali 1Opiskeluhuoltosuunnitelma_päivitetty_2026 (pdf 943.53 kb) |
Nurmijärven kunnan hyvinvointisuunnitelmat 2026-2030
Hyvinvointilautakunta 25.08.2026 § 37
Kunnilla on lakisääteinen velvoite edistää kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävä kunnassa on laaja-alainen ja poikkihallinnollinen. Hyvinvointia edistäviä toimia tehdään kunnan kaikilla sektoreilla. Lisäksi hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä tehdään yhteistyössä paikallisten ja alueellisten toimijoiden, kuten yhdistysten, kanssa. Keskeisenä yhteistyökumppanina Nurmijärven kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä on Keski-Uudenmaan hyvinvointialue.
Valtuusto hyväksyy kerran valtuustokaudessa laajan hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman. Valtuustolle raportoidaan myös vuosittain kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kehityksestä. Kunta on myös omassa strategiassaan huomioinut hyvinvointiin ja ennaltaehkäisyyn liittyviä tavoitteita ja toimenpiteitä.
Nurmijärven kunnan hyvinvointisuunnitelmat 2026–2030 käsittää hyvinvointikertomuksen eli kuvauksen kunnan hyvinvoinnin tilasta, hyvinvointisuunnitelman sekä lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman. Nuorella tarkoitetaan tässä suunnitelmassa alle 18-vuotiaita. Määritelmä noudattaa Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen alueellista hyvinvointisuunnitelmaa. Lisäksi kunnan opiskeluhuoltosuunnitelma sisältyy tähän hyvinvoinnin edistämisen kokonaisuuteen. Opiskeluhuoltosuunnitelma on hyväksytty sivistyslautakunnassa 21.05.2026, § 32.
Suunnitelmien seuranta ja arviointi on osa kunnan hyvinvoinnin edistämisen kokonaisuutta. Keskeiset seurannan ja arvioinnin kohteet ovat: kuntalaisten hyvinvoinnin tila, palveluiden toimivuus, kasvuympäristön muutokset sekä suunnitelman tavoitteiden toteutuminen.
Asiakirja Nurmijärven kunnan hyvinvointisuunnitelmat 2026-2030 on liitteenä.
Esittelijä
Sivistysjohtaja
Esitys
Hyvinvointilautakunta hyväksyy osaltaan asiakirjan Nurmijärven kunnan hyvinvointisuunnitelmat 2026–2030 ja lähettää sen kunnanhallituksen kautta valtuustolle hyväksyttäväksi.
Valmistelija
Liikunta- ja hyvinvointipäällikkö Kaisa Laine, puh. 040 317 2050
Asian käsittely
Asian käsittelyn aikana tehtiin esittelijän pohjaesitykseen kaksi lisäysesitystä seuraavasti:
Lautakunnan jäsen Benjami Kinnunen teki hyvinvointisuunnitelmaan (sivu 33) yli 18-vuotiaiden kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisen osioon lisäysesityksen seuraavaan kohtaan (lisäysesitys kursiivilla):
Päätavoite: Mielen hyvinvoinnin sekä työ- ja toimintakyvyn vahvistaminen
Avaintulos: Resilienssin vahvistaminen moniammatillisessa yhteistyössä
Toimenpide: Nuorten aikuisten (alle 29 v, joilla ei ole työ- tai opiskelupaikkaa) toimintakykyä ja mielenhyvinvointia edistävien palveluiden kehittäminen osallistamisen menetelmiä hyödyntäen.
Mittari: Kurssien/ryhmien määrä, osallistujien määrä sekä osallistujien koetun hyvinvoinnin ja elämäntilanteen muutos ja jatkopolku. Osallistujien alku- ja loppukysely.
Lautakunnan jäsen Niko Immonen esitti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan (sivu 35) osa-alueeseen Turvallisuus lisäysesityksen seuraavaan kohtaan (lisäysesitys kursiivilla):
Avaintulos: Arjen turvallisuuden vahvistaminen lasten ja nuorten kasvuympäristössä
Toimenpide: Tunne- ja vuorovaikutustaitojen vahvistaminen (Mun polku -sivuston aktiivinen käyttö), Koulutus-, varhaiskasvatuspalveluiden ja nuorisopalveluiden pihojen ja tilojen riskikartoitus. Turvallinen koulumatka.
Mittari: Kiusattuna koulupäivän aikana (Kouluterveyskysely), riskit kirjattu ylös ja suunnitelmat riskien pienentämiseksi laadittu. Tapahtuneiden liikenneonnettomuuksien määrä.
Puheenjohtaja tiedusteli voiko lautakunta olla Kinnusen ja Immosen lisäysesityksistä yksimielinen. Puheenjohtaja totesi lautakunnan yksimieliseksi.
Päätös
Hyvinvointilautakunta hyväksyi osaltaan asiakirjan Nurmijärven kunnan hyvinvointisuunnitelmat 2026–2030 kokouksessa tehdyin lisäyksin ja lähettää asiakirjan kunnanhallituksen kautta valtuuston hyväksyttäväksi.
Kunnanhallitus 07.09.2026
929/12.00.05/2026
Esittelijä
Kunnanjohtaja
Esitys
Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan Nurmijärven kunnan hyvinvointisuunnitelmat 2026–2030.
Valmistelija
Liikunta- ja hyvinvointipäällikkö Kaisa Laine, puh. 040 317 2050
Päätös