RSS-linkki
Kokousasiat:https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 126
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Jäsenten valitseminen poliisin neuvottelukuntaan toimikaudelle 2025-2029
Kunnanhallitus 16.06.2025 § 126
760/00.00.01.02/2025
Poliisin hallinnosta annetun lain 3 §:n mukaan poliisilaitoksen yhteydessä toimii poliisin neuvottelukunta. Neuvottelukunnan tehtävistä ja kokoonpanosta säädetään valtioneuvoston asetuksella.
Poliisin hallinnosta annetun asetuksen 11 §:n mukaan poliisin neuvottelukunnan tehtävänä on:
1) seurata poliisin toimintaan vaikuttavan ympäristön kehitystä sekä poliisin toimintaa;
2) tehdä aloitteita poliisin toiminnan kehittämiseksi;
3) antaa lausuntoja poliisia koskevista asioista; sekä
4) käsitellä ne muut asiat, jotka sen käsiteltäviksi toimitetaan.
Asetuksen 13 §:n mukaan poliisihallitus vahvistaa poliisin neuvottelukunnan jäsenten määrän. Kullakin jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Valtuusto valitsee neuvottelukunnan jäsenet toimikaudekseen. Lisäksi neuvottelukuntaan kuuluu poliisilaitoksen päällikkö. Neuvottelukunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Poliisin henkilöstöön kuuluva ei kuitenkaan voi toimia puheenjohtajana eikä varapuheenjohtajana.
Esittelijä
Kunnanjohtaja
Esitys
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se valitsee kolme jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet Itä-Uudenmaan poliisin neuvottelukuntaan toimikaudelle 2025–2029.
Valmistelija
hallintojohtaja Katja Vuorinen, katja.vuorinen(at)nurmijarvi.fi
Päätös
Esitys hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |