RSS-linkki
Kokousasiat:https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 05.05.2025/Asianro 80
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Majakan koulun lakkauttaminen 1.8.2025 alkaen
Sivistyslautakunta 24.04.2025 § 23
Nurmijärven kunnan koulutuspalveluissa on toiminut 1.8.2017 alkaen Majakan koulu -niminen erityiskoulu (sivistyslautakunta 23.5.2017 § 34). Koulussa toimii kaksi erityisluokkaa, joissa on yhteensä 20 oppilaspaikkaa vuosiluokkien 7–9 oppilaille. Pääsääntöisesti kouluun sijoittuu sellaisia erityisluokalla opiskelleita nuoria, jotka on sijoitettu Nurmijärvellä toimiviin lastensuojelun asumisyksiköihin. Nämä asumisyksiköt toimivat Kirkonkylässä ja Klaukkalassa. Mikäli vapaita oppilaspaikkoja on ollut, luokille on voitu sijoittaa myös muita kuin lastensuojelun asumisyksiköissä asuvia erityisen tuen oppilaita. Käytännössä näin on toimittu vähemmän kuin olisi mahdollista, sillä vaikka oppilaalla olisi tarve opetukseen erityisluokassa, yleisopetuksen koulusta Majakan kouluun siirtymiseen on huoltajien näkökulmasta iso kynnys mm. koulun sijainnista johtuen. Kuluvana lukuvuonna Majakan koulun kirjoilla on ollut enintään 11 oppilasta. Ensi syksynä nykyisistä oppilaista on kahdeksan jatkamassa perusopetusta. Koulussa on kaksi erityisluokanopettajan virkaa ja kaksi koulunkäynnin ohjaajan tointa. Koulun rehtorina toimii Seitsemän veljeksen koulun rehtori.
Majakan koulu toimii Kiljavan sairaalan alueella, sairaalalta tyhjäksi jääneessä rakennuksessa, jonka välittömässä läheisyydessä on aikaisemmin toiminut yksityisen Familar Oy:n vaativan lastensuojelun sijaishuollon yksikkö Kiljavan Majakka. Kunta järjesti lastensuojeluyksikössä asuville oppilaille mahdollisuuden käydä koulua sairaala-alueella perustamalla aluksi Rajamäen yläasteen alaisuuteen yhden erityisluokan.
Vuoden 2017 alussa Familar ilmoitti laajentavansa toimintaansa siirtämällä Vihdissä toimivan nuorisokoti Kotolammen toiminnan Nurmijärven Palojoelle. Tässä yhteydessä kunta päätti perustaa Kiljavalle toisen erityisluokan ja tehdä luokista oman hallinnollisen yksikkönsä perustamalla niistä erityiskoulun. Familar siirsi lastensuojelulaitoksen toiminnan muualle vuoden 2022 lopussa. Majakan koulun toiminta on kuitenkin jatkunut edelleen Kiljavalla. Muuttuneen tilanteen myötä ei ole perusteltua jatkaa Majakan koulun toimintaa nykyisessä kiinteistössä kaukana oppilaiden asuinalueilta.
Nykyisen koulurakennuksen tilat ovat huonossa kunnossa ja niissä on sisäilmaongelmia. Koulun tilat eivät myöskään mahdollista puitteiltaan joidenkin oppiaineiden yhtä laadukasta opetuksen järjestämistä kuin yleisopetuksen kouluissa. Lisäksi koulu sijaitsee syrjässä asutukseen ja niihin asumisyksiköihin nähden, joista oppilaat tulevat kouluun. Keskeisempi sijainti saattaisi helpottaa kelpoisten erityisluokanopettajien saamista. Syrjäinen sijainti myös tekee koulusta haavoittuvan mahdollisen häiriötilanteen sattuessa. Tästä syystä sivistys- ja hyvinvointitoimialalla on käyty keskustelua Majakan koulun lakkauttamisesta.
Oppimisen tuki uudistuu 1.8.2025 alkaen. Uudistuksen tavoitteena on turvata oppilaille riittävä ja oikea-aikainen tuki ja vahvistaa inklusiivista toimintakulttuuria kouluissa. Koulupaikka omalla asuinalueella vahvistaisi Majakan koulun oppilaiden mahdollisuuksia inklusiiviseen perusopetukseen. Erityiskoulu ilman yhteyttä yleisopetuksen kouluun ei mahdollista päivitetyn opetussuunnitelman perusteiden mukaista inklusiivista toimintakulttuuria.
Osa Majakan koulussa opiskelevista oppilaista kykenisi ja hyötyisi yksittäisissä oppiaineissa opiskelusta yleisopetuksen ryhmässä. Majakasta käsin osallistuminen yksittäisen oppiaineen oppitunnille toiseen kouluun on käytännön järjestelyiden vuoksi mahdotonta. Myös oppilaalle voi olla vaikeaa mennä yksittäisille oppitunneille vieraaseen ympäristöön. Parhaiten oppilaiden oppiainekohtaisia järjestelyjä tukisi se, että Majakan erityisluokat sijaitsisivat yleisopetuksen koulun yhteydessä.
Koulutuspalvelut on järjestänyt erilliset kuulemistilaisuudet Majakan koulun oppilaille, oppilaiden huoltajille ja nuorten asioista vastaaville sosiaalityöntekijöille sekä vakinaiselle henkilöstölle. Lisäksi on kuultu niitä rehtoreita, joiden työhön Majakan koulun lakkauttaminen vaikuttaisi.
Oppilaiden kuulemiseen osallistui neljä oppilasta. Kuulemisen perusteella he viihtyvät Majakan koulussa ja sen pienessä yhteisössä. Myös suhde opettajiin ja koulunkäynnin ohjaajiin vaikuttaa olevan hyvä. Syrjäinen sijainti ja koulunkäynti erossa oman asuinalueen muista nuorista ei tuntunut haittaavan heitä. Isompaan kouluun siirtyminen huoletti mm. mahdollisen koulukiusaamisen ja suuren ihmismäärän vuoksi.
Valitettavasti huoltajille ja nuorten asioista vastaaville sosiaalityöntekijöille tarkoitetussa kuulemistilaisuudessa oli läsnä vain yksi huoltaja, joten kuulemisen sisältöä ei voida jakaa mahdollisen tunnistettavuuden vuoksi.
Kaksi Majakan koulun vakinaista työntekijää toivoivat, että koulu säilyisi omana hallinnollisena yksikkönään ja luokat voisivat jäädä Kiljavalle. Heidän mukaansa oppilaat ovat pitäneet rauhallisesta opiskeluympäristöstä, heidän opiskelunsa on edennyt ja he ovat saaneet päättötodistuksen.
Nykyisen Majakan koulun rehtorin mukaan koulun lakkauttamisen myötä hyvin toimiva ja kohderyhmänsä nuorten koulunkäyntiä tukeva yksikkö hajotettaisiin ilman, että meillä on varmuutta siitä, miten oppilaat sopeutuvat yleisopetuksen kouluihin. Hänen näkemyksensä mukaan Majakan koulun oppilaat tarvitsevat pienen yksikön ja oman opettajan. Tämä on tähän asti taannut sen, että oppilaiden opiskelu on edennyt ja he ovat saaneet päättötodistuksen, mikä on arvo sinänsä.
Niiden koulujen rehtorit, joiden kouluihin ryhmät siirrettäisiin, pitivät suunniteltua muutosta hyvänä asiana. Muutos mahdollistaisi oppimisen tuen uudistuksen linjausten mukaisen inklusiivisen opiskelun myös Majakan koulun oppilaille. Lisäksi rehtorit pitivät muutosta toiminnallisesti järkevänä, koska se mahdollistaisi alueellisten pienryhmien tuen myös muille, kuin Majakan koulun oppilaille.
Edellä esitetyn perusteella sivistys- ja hyvinvointitoimiala esittää kunnanhallituksen kautta valtuustolle, että Majakan koulun toiminta lakkautetaan 1.8.2025 alkaen ja koulussa toimivat erityisluokat vakansseineen siirretään Nurmijärven Yhteiskouluun ja Urheilupuiston kouluun. Kaksi Majakan koulun vakinaisissa toimissa olevaa koulunkäynnin ohjaajaa siirtyvät joko luokkien mukana niiden uusiin sijoituskouluihin tai muihin valitsemiinsa, vapaana oleviin koulunkäynnin ohjaajan vakansseihin. Kahdessa erityisluokanopettajan virassa ei ole vakinaisia viranhaltijoita.
Kunnan hallintosäännön mukaan valtuusto päättää merkittävistä ja taloudellisista tai muulla tavoin laajakantoisista kunnan hallinnon järjestämisen periaatteista.
Esittelijä
Sivistysjohtaja
Esitys
Sivistyslautakunta päättää esittää valtuustolle, että Majakan koulu lakkautetaan 1.8.2025 alkaen ja Majakan koulun opetusryhmät siirretään Nurmijärven yhteiskouluun ja Urheilupuiston kouluun. Pöytäkirja tarkastetaan ja hyväksytään tämän asian osalta heti kokouksessa.
Valmistelija
Opetuspäällikkö Kati Luostarinen, puh. 040 317 2401
Päätös
Esitys hyväksyttiin.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.
Kunnanhallitus 05.05.2025
361/00.01.02.05/2025
Esittelijä
Kunnanjohtaja
Esitys
Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että Majakan koulu lakkautetaan 1.8.2025 alkaen ja Majakan koulun opetusryhmät siirretään Nurmijärven yhteiskouluun ja Urheilupuiston kouluun.
Pöytäkirja tarkastetaan ja hyväksytään tämän asian osalta heti kokouksessa.
Valmistelija
opetuspäällikkö Kati Luostarinen, kati.luostarinen(at)nurmijarvi.fi
Päätös
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |