RSS-linkki
Kokousasiat:https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 10.02.2025/Asianro 25
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Otto-oikeuden käyttäminen lautakuntien ja viranhaltijoiden päätöksiin
Kunnanhallitus 10.02.2025
Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on kuntalain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Nurmijärven kunnan hallintosäännön 36 §:n mukaan asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja.
Hallintosäännön 39 §:n 1 momentin mukaan kunnanhallituksen alaisten viranhaltijoiden ja toimielinten on ilmoitettava kunnanhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kunnanhallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.
Hallintosäännön 39 §:n 3 momentin ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle erikseen rajataan seuraavat asiat, joita ei tarvitse ilmoittaa ottomenettelyyn:
- kynnysarvon alle jäävät tavara-, palvelu- ja urakkahankinnat (pienhankinnat)
- opiskelijoille, tutkijoille ja tutkimuslaitoksille myönnettävät tutkimusluvat
- työryhmän asettaminen
- tilakeskuksen päällikön alaisen toimialueen hallinnoimien asuntojen ja toimitilojen
vuokrausta ja käyttöoikeuksia koskevat viranhaltijapäätökset.
Otto-oikeutta ei ole seuraavissa asioissa:
- lain tai asetuksen mukaisissa lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevissa asioissa
- yksilöön kohdistuvissa opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioissa
- kuntalain 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirretyissä asioissa, jos asianomaiset kunnat niin sopivat
- henkilöstöä koskevissa päätöksissä lukuun ottamatta vakinaiseen virkaan ottamista koskevat päätökset.
Ilmoitus otto-oikeuden käyttämisestä on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Viranhaltijapäätösten osalta määräaika lasketaan päätöksen tai pöytäkirjan allekirjoittamisesta. Ilmoitus tehdään julkaisemalla pöytäkirja tai viranhaltijapäätös luottamushenkilöiden tietoverkossa.
Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen tai lautakunnan käsiteltäväksi.
Ottomenettelyyn on ilmoitettu 23.1.–6.2.2025 seuraavat lautakuntien pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset:
- Aleksia -liikelaitoksen johtokunta 21.1.2025
- Hyvinvointilautakunta 21.1.2025
- Sivistyslautakunta 23.1.2025
- Elinvoimalautakunta 23.1.2025
Kunnanjohtaja
23.1.2025 § 2 Tontin 543-2-406-3 vuokraaminen Ilvesvuoren yritysalueelta WasaGroup Oy
Konsernipalvelut/
Viestintäpäällikkö
29.1.2025 § 1 Nurmijärven kunnan sponsorointipäätökset vuodelle 2025
Esittelijä
Kunnanjohtaja
Esitys
Kunnanhallitus päättää merkitä ne lautakuntien pöytäkirjat ja viranhaltijoiden päätökset tiedoksi, joiden osalta ei ole käytetty otto-oikeutta määräaikaan mennessä ja todeta, ettei kunnanhallitus käytä otto-oikeuttaan niiden päätösten osalta, joissa oikaisuvaatimusaika on voimassa.
Valmistelija
hallintopäällikkö Outi Kylväjä, outi.kylvaja(at)nurmijarvi.fi
Päätös
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |