RSS-linkki
Kokousasiat:https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 16.12.2024/Asianro 196
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Vastaus valtuustoaloitteeseen Hupikylä-kaavasta
Valtuusto 24.03.2021 § 38
Perussuomalaisten valtuustoryhmä ja 2 muuta allekirjoittajaa jättivät valtuustoaloitteen Hupikylä-kaavasta, jonka tarkoituksena on luoda asuinalue, jonne rakentaja voi rakentaa itsensä näköisen ja ekologisen rakennuksen.
Päätös
Aloite lähetettiin kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.
Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta 03.12.2024 § 48
Maankäyttö- ja rakennuslain asemakaavan sisältövaatimuksien mukaan asemakaava on laadittava siten, että luodaan edellytykset terveelliselle, turvalliselle ja viihtyisälle elinympäristölle. MRL:n asemakaavan esitystapaa koskevassa pykälässä määrätään, että asemakaavassa on osoitettava mm. rakentamisen määrä ja rakennusten sijoitusta ja tarvittaessa rakentamistapaa koskevat periaatteet.
Asemakaava ei estä rakentamasta energiatehokkaasti. Energiatehokkuutta säädellään mm. 1.1.2025 voimaan tulevassa Rakentamislaissa.
Asemakaavan viihtyisyyttä koskevaa sisältövaatimusta toteutetaan osaltaan mahdollisilla rakentamistapaa koskevilla määräyksillä. Joillain alueilla on perusteltua edellyttää enemmän rakentamistapaan liittyviä määräyksiä kuin toisilla. Viihtyisyyttä luodaan osaltaan määräyksillä, jotka edellyttävät tietyin osin rakentamisen olevan yhtenäistä, mutta sallien myös jossain määrin erilaisuuden rikkautta.
Esittelijä
Tekninen johtaja
Esitys
Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että se päättää
1. hyväksyä edellä annetun vastauksen valtuustoaloitteeseen sekä
2. todeta, ettei valtuustoaloite anna aihetta muihin toimenpiteisiin ja valtuustoaloite todetaan loppuun käsitellyksi.
Valmistelija
yleiskaavapäällikkö Anita Pihala, asemakaavapäällikkö Crista Toivola
Päätös
Esitys hyväksyttiin.
Kunnanhallitus 16.12.2024
476/00.02.00.02/2021
Esittelijä
Kunnanjohtaja
Esitys
Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se päättää
1. hyväksyä edellä annetun vastauksen valtuustoaloitteeseen sekä
2. todeta, ettei valtuustoaloite anna aihetta muihin toimenpiteisiin ja valtuustoaloite todetaan loppuun käsitellyksi.
Valmistelija
yleiskaavapäällikkö Anita Pihala, anita.pihala(at)nurmijarvi.fi
asemakaavapäällikkö Crista Toivola, crista.toivola(at)nurmijarvi.fi
Päätös
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |