Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Esityslista 12.12.2024/Asianro 63



 

 

Iivarin metsätie, katusuunnitelmaehdotuksen hyväksyminen

 

Tekninen lautakunta 12.12.2024        

547/10.03.01.00/2024  

 

 

Kunnallistekniikan suunnittelussa on laadittu Kirkonkylän asemakaava-alueelle katusuunnitelmaehdotus Iivarin metsätiestä, piirustukset 5859/41–44. Katusuunnitelmaehdotuksessa esitetään Iivarin metsätien vaaka- ja pystygeometrian sekä kuivatuksen parantamista välillä Perttulantie-Metsä-Tuomelantie.

 

Katusuunnitelmaehdotus, piirustukset 5859/41–44, sekä katusuunnitelman selostus on ollut julkisesti nähtävillä 13.-27.11.2024 välisen ajan. Katusuunnitelmaehdotuksesta on jätetty 2 muistutusta nähtävillä oloaikana. Alkuperäiset muistutukset ovat listan liitteenä.

 

Muistutus 1

Muistutuksessa todetaan, että piirustuksessa esitetyssä poikkileikkauskuvassa muistuttajan tilan kohdalla tien reuna-alue on merkitty 8,43 m ja 8,57 m levyiseksi, mutta mitta vaihtelee. Vastakkaisella puolella piennaralueen mitat puuttuvat piirustuksesta. Tämän mittojen vaihtelun on myös tällä alueella pysyttävä olemassa olevan reuna-alueen 10–12 m asfaltin reunasta sisäpuolella.

 

Vastine 1

Katusuunnitelmaehdotuksessa poikkileikkausmittoja on merkitty joihinkin kohtiin ja muistutuksessa viitataan pl:lla 1000 oleviin poikkileikkausmittoihin, joita ei ole esitetty pl:lla noin 1350. Katupoikkileikkauksessa reuna-alueiden mitat suhteessa katualueen rajaan vaihtelevat, koska suunnitellun kadun sijainti (vaakageometria) suhteessa katualueen rajaan vaihtelee.  Iivarin metsätie on suunniteltu asemakaavan mukaiselle katualueelle.

 

Muistutus 2

Tilan omistaja toteaa, että kadun suorallakin osuudella katualueelle on varattu kokonaisleveyttä vähintään 25 m. Muistuttaja kysyy, ovatko 9 m tai leveämmät reuna-alueet tarpeen, kun suunnitelma ei tässä vaiheessa näytä sisältävän jalankulku ja/tai pyörätietä. Muistuttaja esittää, että nämä lisärakenteet lisätään nyt samalla kertaa suunnitelmakartoille ja selostukseen. Muistuttaja esittää, että suunnitelmaan lisätään uusi liittymä hänen kiinteistölleen noin pl:n 480 kohdalle. Muistuttaja toteaa vielä, että katualueen leveys 25 m lisää katualueen alle jäävää pinta-alaa nykyiseen nähden huomattavasti ja tulee korvata täysimääräisesti. Muistuttaja toteaa lopuksi, että katuvalaistus ja nopeusrajoitus ovat merkittävä parannus liikenneturvallisuuden parantamiseksi.

 

Vastine 2

Iivarin metsätielle ei ole katusuunnitelmaehdotuksessa esitetty jalankulku- ja pyörätietä, koska on ajateltu, että sille ei olisi tarvetta. Iivarin metsätielle esitetyt rakenteet (ajorata, syvät ojat, ym.) vievät lähes koko asemakaavan mukaisen katualueen ja erilliselle jalankulku- ja pyörätielle ei katualueessa ole tilaa.

 

Hyväksyttävään suunnitelmaan on lisätty uusi ajoneuvoliittymä muistuttajan kiinteistölle noin paalulle 480.

 

Lunastettava omaisuus ja korvaukset päätetään erikseen katualueen lunastustoimituksessa Maanmittauslaitoksen toimesta.

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Tekninen lautakunta päättää hyväksyä Iivarin metsätien katusuunnitelmaehdotuksen, piirustukset 5859/41–44 muutettuna siten, että noin pl:lle 480 on lisätty ajoneuvoliittymä kiinteistölle. Tekninen lautakunta toteaa, että nähtävillä olon jälkeen suunnitelmaan tehty muutos ei edellytä katusuunnitelmaehdotuksen asettamista uudelleen nähtäville ja että muistutukset eivät anna aihetta muuten muuttaa katusuunnitelmaehdotusta.

 

Valmistelija

liikenneinsinööri Pia Korteniemi, pia.korteniemi(at)nurmijarvi.fi

 

Päätös