Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Esityslista 24.10.2024/Asianro 55


 

 

Otto-oikeuden käyttäminen johtokunnan ja viranhaltijoiden päätöksiin

 

Tekninen lautakunta 24.10.2024     

    

 

 

Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on kuntalain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen. Hallintosäännössä voidaan määrätä vastaava oikeus koskemaan myös lautakuntia ja liikelaitoksen johtokuntia.

 

Nurmijärven kunnan hallintosäännön 37 §:n mukaan asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei asiaa ole ilmoitettu otettavaksi kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Hallintosäännön 39 §:n 2 momentin mukaan lautakunnan alaisen viranhaltijan on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

Hallintosäännön 39 §:n 3 momentin ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle erikseen rajataan seuraavat asiat, joita ei tarvitse ilmoittaa ottomenettelyyn:

- kynnysarvon alle jäävät tavara-, palvelu- ja urakkahankinnat (pienhankinnat)

- opiskelijoille, tutkijoille ja tutkimuslaitoksille myönnettävät tutkimusluvat

- työryhmän asettaminen

- tilakeskuksen päällikön alaisen toimialueen hallinnoimien asuntojen ja toimitilojen

vuokrausta ja käyttöoikeuksia koskevat viranhaltijapäätökset.

 

Otto-oikeutta ei ole seuraavissa asioissa:

- lain tai asetuksen mukaisissa lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevissa asioissa

- yksilöön kohdistuvissa opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioissa

- kuntalain 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirretyissä asioissa, jos asianomaiset kunnat niin sopivat

- henkilöstöä koskevissa päätöksissä lukuun ottamatta vakinaiseen virkaan ottamista koskevat päätökset.

 

Ilmoitus otto-oikeuden käyttämisestä on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Viranhaltijapäätösten osalta määräaika lasketaan päätöksen tai pöytäkirjan allekirjoittamisesta. Ilmoitus tehdään julkaisemalla pöytäkirja tai viranhaltijapäätös luottamushenkilöiden tietoverkossa.

 

Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen tai lautakunnan käsiteltäväksi.

 

Ottomenettelyyn on ilmoitettu 11.9.–17.10.2024 seuraavat johtokunnan pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset:

 

Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen johtokunnan pöytäkirja 10.9.2024

 

Katupäällikkö       

2.10.2024 § 49 Liikennemerkkien muu vaara asettaminen Rajamäentien Sörkäntien
risteysalueelle 

7.10.2024 § 50 Ajoneuvon Audi A4 korvauspäätös siirto- ja varastointikustannuksista  

7.10.2024 § 51 Ajoneuvon Chrysler Neon korvauspäätös siirto- ja varastointikustannuksista 

7.10.2024 § 52 Ajoneuvon Isuzu Trooper kilvetön korvauspäätös siirto- ja
varastointikustannuksista       

7.10.2024 § 53 Ajoneuvon Volvo V70 kilvetön korvauspäätös siirto- ja varastointikustannuksista 

9.10.2024 § 54 Ajoneuvon Qingqi Yuki 250 Vista kilvetön korvauspäätös siirto- ja
varastointikustannuksista      

9.10.2024 § 55 Ajoneuvon Volvo V40 korvauspäätös siirto- ja varastointikustannuksista  

11.10.2024 § 56 Ajoneuvojen siirrosta, säilyttämisestä ja hävittämisestä perittävien maksujen
päivittäminen       

15.10.2024 § 57 Ajoneuvon Suzuki Swift korvauspäätös siirto- ja varastointikustannuksista                                                                      

Kunnallistekniikan päällikkö       

26.9.2024 § 115 Lintukoto-maisemateoksen toteutus ja rakennustyöt, urakoitsijan valinta 

4.10.2024 § 116 Yksivalssijyrä - Toimittajan valinta      

12.9.2024 § 109 Myytävä vanha kalusto syksy 2024     

13.9.2024 § 110 Valokuitunen Oy:n sijoituslupahakemus Pietarinrinteen, Myllytien ja
Teollisuustien katualueille       

13.9.2024 § 111 Elisa Oyj:n sijoituslupahakemus Kisatien katualueelle    

18.9.2024 § 112 Valokuitunen Oy:n sijoituslupahakemus Notkotien ja Kaaritien katualueille 

19.9.2024 § 113 Nurmijärven Sähköverkko Oy:n sijoituslupahakemus Kauppanummentielle 

26.9.2024 § 114 Nurmijärven Sähköverkko Oy:n sijoituslupahakemus Otsotien katualueelle ja
virkistysalueelle (V) kunnan omistamien tilojen 543–402–1–436 ja 543–402–45–103 alueille                                                                                   

4.10.2024 § 117 Nurmijärven Sähköverkko Oy:n sijoituslupahakemus Karhutien katualueelle ja
kunnan omistaman tilan 543–402–17–36 alueelle   

9.10.2024 § 120 Telia Finland Oyj:n sijoituslupahakemus Lintuparventien ja Myrskylinnuntien katu-
ja puistoalueille      

       

Liikenneinsinööri       

11.10.2024 § 5 Heinoja II asemakaava-alue, katujen ja vesihuollon rakentamissuunnitelma
asiakirjojen laatiminen      

       

Liikunta- ja viheraluepäällikkö       

24.9.2024 § 36 Torilupa toripäivälle Klaukkalan torille      

1.10.2024 § 37 Torilupa ruokavaunulle Klaukkalan torille     

1.10.2024 § 38 Toripaikka puoleksi vuodeksi Klaukkalan torille                  

Tekninen johtaja       

11.10.2024 § 41 Nurmijärven kunnan kiviainesten hankinta, puitesopimuskumppanien valinta 

17.9.2024 § 37 Maantien 132 Lopentien jalankulku- ja pyörätie välillä Aittakalliontie
Nummenpääntie, lisätilaus 17      

       

Tilakeskuksen päällikkö       

12.9.2024 § 30 Punamullantie 12 B+C purku-urakka, toimittajan valinta    

16.9.2024 § 31 Kunta sisään vuokraa tilaa nuorisopalveluille Kauppakeskus Lähteestä  

19.9.2024 § 32 Käyttölupa Keskiuudenmaan maakuntakomppanialle kiinteistöihin Punamullantie
12 B ja 12 C       

7.10.2024 § 34 Nurmijärven Sähköverkko Oy:n sijoituslupahakemus tilan 543–402–24–54
alueelle osoitteeseen Raalantie 309
, Karhunkorven koulu

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Lautakunta päättää merkitä ne johtokunnan pöytäkirjat ja viranhaltijoiden päätökset tiedoksi, joiden osalta ei ole käytetty otto-oikeutta määräaikaan mennessä ja todeta, ettei lautakunta käytä otto-oikeuttaan niiden päätösten osalta, joissa oikaisuvaatimusaika on voimassa.

 

Valmistelija

toimialasihteeri Henna Hassinen, henna.hassinen(at)nurmijarvi.fi

 

Päätös