RSS-linkki
Kokousasiat:https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 23.09.2024/Asianro 136
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Eron myöntäminen Kirsi Viitaselle luottamustehtävistä
Kunnanhallitus 23.09.2024
1151/00.00.01.00/2024
Kirsi Viitanen (KESK) on keskusvaalilautakunnan toimesta nimetty vaalilain 93 §:n perusteella Suomen Keskusta r.p:n 12. varavaltuutetuksi.
Kunnanvaltuusto on jo aiemmin 15.03.2023 § 16 myöntänyt Kirsi Viitaselle eron muista kunnan luottamustehtävistä. Viitanen on jättänyt kuntaan 13.9.2024 eronpyynnön varavaltuutetun tehtävästä henkilökohtaisten syiden perusteella.
Kunnanhallituksen puheenjohtajisto on todennut esitetyt perustelut riittäviksi eron myöntämiselle.
Esittelijä
Kunnanjohtaja
Esitys
Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto päättää todeta Kirsi Viitasen (KESK) luottamustehtävän varavaltuutettuna päättyneeksi, ja että keskusvaalilautakunta nimeää Keskustan valtuustoryhmälle uuden varavaltuutetun.
Pöytäkirja hyväksytään ja tarkastetaan tämän asian osalta heti kokouksessa.
Valmistelija
hallintojohtaja Katja Vuorinen, katja.vuorinen(at)nurmijarvi.fi
Päätös
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |