Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.09.2024/Pykälä 123



 

 

Kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen hakeminen vuonna 2024

 

Kunnanhallitus 09.09.2024 § 123     

1049/02.05.01.01/2024  

 

 

Kunnan valtionosuutta voidaan kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 27 §:n mukaan korottaa hakemuksesta harkinnanvaraisesti valtion talousarvion rajoissa, jos kunta ensisijaisesti poikkeuksellisten tai tilapäisten kunnallistaloudellisten vaikeuksien vuoksi on lisätyn taloudellisen tuen tarpeessa. Sen arvioinnissa otetaan huomioon myös paikalliset erityisolosuhteet. Valtionosuuden korotuksen myöntämisen ehtona on, että kunta on hyväksynyt suunnitelman taloutensa tasapainottamiseksi toteutettavista toimenpiteistä. Toimenpiteet aikatauluineen ja euromääräisine vaikutuksineen on esitettävä valtionosuuden korotusta koskevassa hakemuksessa.

 

Harkinnanvaraisen valtionosuuden korotukseen on käytettävissä vuonna 2024 enintään 10 milj. euroa. Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 45 §:n 2 momentin mukaan avustusta on haettava valtiovarainministeriön päättämään ajankohtaan mennessä. Päätöksen mukaisesti hakemukset tulee toimittaa tiistaihin 24.09.2024 mennessä.

 

Vuonna 2023 harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta haki 56 kuntaa ja se myönnettiin 29 kunnalle. Korotukseen oli käytettävissä 10 milj. euroa. Nurmijärven kunta ei hakenut vuonna 2023 harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta. Kunnan tilikauden tulos vuonna 2023 oli 23,1 milj. ylijäämäinen. Kunta on edellisen kerran hakenut harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta vuonna 2020. Korotusta ei tuolloin myönnetty.

 

Harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen hakemuksessa tulee arvioida erityisesti vuoden 2024 tilannetta. Perusteluissa tulee erityisesti tuoda esille ne toimenpiteet, joita kunta on tehnyt tai on tekemässä poikkeuksellisten tai tilapäisten talousongelmien parantamiseksi. Nurmijärven kunnan tilikauden 2024 tulosennuste on parantunut toisessa osavuosikatsauksessa ja on lähellä nollatulosta. Tulevina vuosina kustannuskehitykseen, tulorahoitukseen ja talouden tasapainotustoimenpiteiden onnistumiseen liittyvien epävarmuuksien vuoksi harkinnanvaraisen valtionosuuden korottamisen hakemista joudutaan arvioimaan vuosittain. Nurmijärvellä ei kuitenkaan ole tällä hetkellä hakemusehdoissa edellytettyjä poikkeuksellisia tai tilapäisiä talousongelmia vuoden 2024 osalta, joten kunnalla ei ole edellytyksiä korotuksen hakemiseen.

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus päättää, että kunta ei hae harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta vuonna 2024.

 

Valmistelija

talousjohtaja Erno Kontio, erno.kontio(at)nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Kunnanhallitus päätti, että kunta ei hae harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta vuonna 2024.