Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta
Esityslista 10.09.2024/Asianro 27


Liite4 Yksityisteiden perusparannusavustukset 2024

 

 

Yksityisteiden perusparannusavustukset vuonna 2024

 

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta 10.09.2024        

273/02.05.01.02/2024  

 

 

Perusparannusavustusten jakoperusteena noudatetaan valtuuston 22.4.2020 § 35 hyväksymiä yksityistieavustusten myöntämisehtoja.

 

Myöntämisehtojen kohdan 4 mukaan:

Perusparannusavustus on harkinnanvarainen ja sitä myönnetään hankkeiden tarpeellisuus ja toteuttamismahdollisuus huomioiden.

  

Tien perusparannusmenoiksi hyväksytään suurehkoihin perusparannuksiin liittyvät menot kuten:

 huonokuntoisten siltojen ja tierumpujen uusimiset tai korjaukset

 tulva- ja routavaurioiden korjaukset

 liikenneturvallisuuden kannalta tärkeät kohteet, kuten vaarallisen kaarteen oikaisu,

 liittymäkohdan parantaminen tai tielinjan siirtäminen

 tien kuivatuksen ja kantavuuden parantaminen

 

Valtion avustamat perusparantamiskohteet

Valtion perusparannusavustukseen oikeutettujen yksityisteiden tulee hakea ensin ELY-keskuksen avustuspäätös, joka on liitettävä kunnan avustushakemukseen.

Kunta osallistuu niiden tiekuntien perusparannushankkeisiin, joihin valtio on myöntänyt perusparannusavustusta. Kunnan avustuksen suuruus on enintään 15 % hankkeen hyväksytystä kokonaiskustannuksesta.

Siltojen osalta avustusta maksetaan kuitenkin enintään 10 % hankkeen hyväksytystä kokonaiskustannuksesta.

 

Muut yksityisteiden perusparantamiskohteet, joihin ei valtio myönnä avustusta

Kunta voi avustaa määrärahojen puitteissa harkinnanvaraisesti sellaisten yksityisteiden perusparantamista, jotka eivät saa valtionapua hankkeen pienuuden takia. Kunta avustaa näitä parantamishankkeita ensisijaisesti liikenteellisen merkityksen perusteella.

 

Kunnan myöntämä perusparannusavustus maksetaan tiekunnalle perusparannushankkeen valmistuttua toteutuneiden kustannusten perusteella jälkikäteen esitettyjä tositteita vastaan sen jälkeen, kun tiekunta ja kunnan edustaja ovat suorittaneet loppukatselmuksen kohteessa.

 

Hanke tulee toteuttaa kahden (2) vuoden sisällä avustuspäätöksestä. Perusparannusavustusta saava tiekunta sitoutuu vastaamaan sille jäävän osuuden rahoittamisesta, jotta hanke saadaan asianmukaisesti loppuun suoritettua.

 

Yksityisteiden perusparannusavustusta haki määräaikaan 31.5 mennessä 27 eri tiekuntaa.

Hankkeiden kokonaiskustannusarvio on 215 310 euroa ja haettu avustus

yhteensä 170 118 euroa.

 

Eerikinlaaksontien tiekunta on toteuttanut rummun uusimisen ja kunta on myöntänyt

avustusta 427 euroa vuonna 2023. Avustus myönnettiin 1495 eurosta (alv 0 %:n) mukaan.

Kustannusarvio/lasku oli (alv 24 %:n) mukaan 1853 euroa. Avustus myönnetään

alv erotuksesta 359 eurosta.

 

ELY-keskus on myöntänyt päätöksellään UUDELY/8550/2022 Mäkimaantien tiekunnalle

valtionavustusta ojien kaivamiseen, rumpujen uusimiseen ja kantavuuden parantamiseen 50

% hankkeen hyväksytyistä kustannuksista. Hankkeen toteutuneet kustannukset

ylittyivät, koska työn yhteydessä jouduttiin mm. uusimaan rumpuja suunniteltua enemmän ja

ojamaat jouduttiin ajamaan alkuperäistä suunnitelmaa kauemmaksi. ELY-keskus

on myöntänyt korvaavalla päätöksellään 28.11.2023 valtionavustusta 50 % hankkeen

hyväksytyistä kustannuksista (46 157 euroa).

 

Kunta on myöntänyt vuonna 2022 avustusta 15 % hankkeen silloin hyväksytyistä

kustannuksista 5304 euroa (hankkeen kustannusarvio oli 35 363 euroa). Tiekunta

hakee avustusta kustannusten ylityksestä 46 157-35 363=10 794 euroa. Avustus

myönnetään 15 % erotuksesta (10 794 x 15 %= 1619 euroa).

 

Taipaleentien tiekunta hakee avustusta sillan perusparannussuunnitelman laatimiseen. Tiekunta toteaa avustushakemuksessaan mm.” teknisesti silta on erittäin huonossa kunnossa, ja jouduttaneen sulkemaan lähivuosina, jollei sitä jotenkin perusparanneta. Olemassa olevan sillan kunnostus on kallista (eri vaihtoehtojen arvioit 40 000-200 000 euroa) ja näissä on vaikea määrittää, kuinka paljon nämä lisäisivät sillan elinkaarta. Uusi silta tulisi kestämään ratkaisusta riippuen 50–100 vuotta. ELY tukee vain painorajoittamattomia siltoja, eli kestää 75 tonnin ajoneuvot. Tällaisen sillan toteutus Taipaleentielle ylittää toteutuneiden esimerkkien mukaisesti 600 000 euroa. Pelkkä suunnittelu maksaa 34 500 euroa (alv 0 %). Tämä summa tarvitaan, jotta saadaan dokumentit, joilla voidaan anoa ELY- tukea. Ilman kunnan tukea tiekunnalla ei ole edes mahdollisuutta aloittaa ELY prosessia”.

 

Sillan perusparannussuunnitelman laatiminen on edellytys valtionavustuksen hakemista varten ja on kriittisen tärkeä hankkeen tässä vaiheessa. Kunnan tänä vuonna (vuonna 2024) myöntämä avustus huomioitaisiin osana kokonaishanketta, kun tiekunta hakee ja ELY-keskus myöntää valtionavusta koko hankkeelle. Kunnan jatkossa myöntämä avustus edellyttää ELY-keskuksen päätöstä valtionavustuksen myöntämisestä, avustuksen suuruus on enintään 10 % koko hankkeen hyväksytyistä kokonaiskustannuksista ja avustusta myönnettäessä huomioitaisiin vähentävänä kunnan vuonna 2024 myöntämä avustus.

 

Ennen lautakunnan kokousta suoritettiin katselmus kyseisillä yksityisteillä.

 

Esityksen mukaan avustusmäärärahasta varataan 99 940 euroa perusparannusavustuksiin.

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta päättää:

1. myöntää perusparannusavustukset tiekunnille liitteenä olevan laskelman ja perusteluiden
mukaisesti.

2.  kunnan vuonna 2024 myöntämä avustus Taipaleentien tiekunnalle huomioidaan osana kokonaishanketta, kun tiekunta hakee ja ELY-keskus myöntää valtionavusta koko hankkeelle. Kunnan jatkossa myöntämä avustus edellyttää ELY-keskuksen päätöstä valtionavustuksen myöntämisestä, avustuksen suuruus on enintään 10 % koko hankkeen hyväksytyistä kokonaiskustannuksista ja avustusta myönnettäessä huomioidaan vähentävänä kunnan vuonna 2024 myöntämä avustus.

Lisäksi tiekuntien tulee ilmoittaa työn valmistumisesta asemakaavoitus- ja
rakennuslautakunnalle ja toimittaa maksujäljennökset tarkastettavaksi. Avustettavilla teillä
suoritetaan katselmus sen jälkeen, kun valmistumisesta on ilmoitettu.

 

 

 

Valmistelija

kiinteistöinsinööri Riku Hellgren, riku.hellgren(at)nurmijarvi.fi

 

Päätös 

 

 

Jakelu