Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.08.2024/Pykälä 109


 

 

Eron myöntäminen Jukka Anttilalle luottamustehtävistä ja täydennysvaali

 

Kunnanhallitus 12.08.2024 § 109     

981/00.00.01.00/2024  

 

 

Jukka Anttila (KESK) on pyytänyt 7.8.2024 lähetetyllä sähköpostilla eroa luottamustehtävistä henkilökohtaisiin syihin vedoten.

 

Jukka Anttila on toiminut Keskustan valtuustoryhmän varsinaisena valtuutettuna sekä tarkastuslautakunnan jäsenenä.

 

Kunnanhallituksen puheenjohtajisto on todennut esitetyt perustelut riittäviksi eron myöntämiselle.

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto päättää

1. todeta Jukka Anttilan (KESK) luottamustoimet Nurmijärven kunnassa päättyneiksi,

2. todeta, että Keskustan valtuustoryhmän 1. varavaltuutettu Kirsti Handolin nousee varsinaiseksi valtuutetuksi. Keskusvaalilautakunta nimeää Keskustan valtuustoryhmälle uuden varajäsenen sekä

3. nimetä uuden tarkastuslautakunnan jäsenen Jukka Anttilan tilalle.

 

Valmistelija

hallintojohtaja Katja Vuorinen, katja.vuorinen(at)nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.