Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.08.2024/Pykälä 110


 

 

Esa Laitisen luottamustehtävien päättyminen ja täydennysvaali

 

Kunnanhallitus 12.08.2024 § 110     

968/00.00.01.00/2024  

 

 

Kunnan luottamushenkilönä toiminut Esa Laitinen (PS) on menehtynyt 10.7.2024. Kuntalain 17 §:n 2 momentin mukaan ”jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.”

 

Kuntalain 78 §:n mukaan, jos luottamushenkilö menettää vaalikelpoisuutensa, hänet valinnut toimielin toteaa luottamustoimen päättyneeksi. Valtuutetun osalta päätöksen tekee valtuusto. 

 

Esa Laitinen on toiminut Perussuomalaisten valtuustoryhmän varsinaisena valtuutettuna sekä asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnan jäsenenä.

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se päättää

1. todeta, että valtuuston puheenjohtaja kutsuu edesmenneen valtuutettu Esa Laitisen (PS) tilalle valtuuston jäseneksi Perussuomalaisten valtuustoryhmän 1. varavaltuutetun Antti Tuomisen. Keskusvaalilautakunta nimeää Perussuomalaisten valtuustoryhmälle uuden varajäsenen sekä

2. nimetä uuden jäsenen asemakaavoitus- ja rakennuslautakuntaan Esa Laitisen tilalle jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Valmistelija

hallintojohtaja Katja Vuorinen, katja.vuorinen(at)nurmijarvi.fi

 

Käsittely

Keskustelussa tuotiin esiin, että Esa Laitinen on toiminut myös Nurmijärven Sähkö Oy:n hallituksen jäsenenä.

 

Hallintosäännön 21 §:n mukaan kunnanhallitus nimeää kunnan ehdokkaat tytäryhteisöjen hallituksiin.

 

Päätös 

Kunnanhallitus päätti nimetä Esa Laitisen tilalle Nurmijärven Sähkö Oy:n hallitukseen Jouni Maijalan.

Lisäksi kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että se päättää
 
1. todeta, että valtuuston puheenjohtaja kutsuu edesmenneen valtuutettu Esa Laitisen (PS) tilalle valtuuston jäseneksi Perussuomalaisten valtuustoryhmän 1. varavaltuutetun Antti Tuomisen. Keskusvaalilautakunta nimeää Perussuomalaisten valtuustoryhmälle uuden varajäsenen sekä
 
2. nimetä Cisse Schalinin uudeksi jäseneksi asemakaavoitus- ja rakennuslautakuntaan Esa Laitisen tilalle jäljellä olevaksi toimikaudeksi.