Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 83


 

 

Yleiskaavaohjelman 2024-2026 täydentäminen

 

Kunnanhallitus 03.06.2024 § 83     

716/02.02.00/2024  

 

 

Valtuusto on hyväksynyt talousarvion yhteydessä yleiskaavaohjelman.

 

Yleiskaavaohjelman laatimisen jälkeen on tullut kyselyitä useilta toimijoilta aurinkovoimalahankkeista. Kyselyt ovat koskeneet noin 100 -200 hehtaarin suuruisia hankkeita. Näin laajamittaisten hankkeiden toteuttamisen tulee perustua yleiskaavaan, jotta erilaiset maankäyttöintressit voidaan sovittaa yhteen yleiskaavassa. Yleiskaavaprosessissa turvataan myös vuorovaikutus ja muutoksenhakumahdollisuudet. Lisäksi on tullut kyselyitä paljon energiaa käyttävistä hankkeista samoille seuduille mm. Fingridin Nurmijärven sähköaseman lähistölle.

 

Elinvoimalautakunta on kokouksessaan 25.4.2024 § 34 päättänyt, että yksityisen tahon aloitteesta laadittavien/muutettavien yleiskaavoja koskevissa yhteistyösopimuksissa noudatetaan pääsääntöisesti seuraavia periaatteita:

 

-          yksityinen taho vastaa yleiskaavan laatimis- ja käsittelykustannuksista

-          yksityinen taho vastaa yleiskaavatyötä varten tarvittavien selvitysten ja suunnitelmien kustannuksista

-          tuntiveloitukset, yleiskustannukset ja kuulutuskustannukset perustuvat elinvoimalautakunnan maksuja koskevan päätöksen ranta-asemakaavan laatimista/muuttamista koskevaan kohtaan

-          aikataulutavoitteet tulee asettaa siten, että kunnan muiden yleiskaavatöiden eteneminen ei merkittävästi hidastu.

 

Uuden yleiskaavatyön lisääminen yleiskaavaohjelmaan tarkoittaa ohjelman mukaisten yleiskaavojen etenemisen hidastumista. Yleiskaavaohjelmassa on Rajamäen taajamaosayleiskaavan laatiminen ja kahden maaseutualueen yleiskaavan laatiminen: Metsäkylä ja Palojoki.

 

Rajamäen alueella kunnan asemakaavoitettujen tonttien varantoa voidaan pitää hyvänä, joten Rajamäen alueen yleiskaavan laatimista voitaisiin siirtää myöhempään ajankohtaan.

 

Metsäkylän osayleiskaavaluonnos on tavoitteena käsitellä elinvoimalautakunnassa kesäkuun 2024 alun kokouksessa ja kunnanhallituksessa kesäkuun 2024 aikana. Em. aikataulu mahdollistaa yleiskaavaluonnoksen nähtäville asettamisen elo-syyskuussa 2024. Lausunnot saataisiin syyskuun 2024 loppupuolella. Metsäkylän yleiskaavan ehdotusta voidaan valmistella lausuntojen saapumisen jälkeen syys-/lokakuun vaihteesta eteenpäin. Jatkossa voitaisiin tehdä aurinkovoimayleiskaavoja ja maaseudun osayleiskaavoja lomittain, jotta molemmat etenisivät.

 

Näin ollen kesäkuun ja lokakuun alun välisen ajan voitaisiin edistää aurinkovoimayleiskaavoja. Aurinkovoimaa koskevissa yhteistyösopimuksissa on perusteltua asettaa tavoiteaikataulu väljäksi. Yhteistyösopimuksissa sovitaan myös kaavan laatija – joko kunta tai konsultti.

 

 

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus päättää, että lisätään kaksi teollisen luokan aurinkovoimaa koskevaa hankeyleiskaavaa yleiskaavaohjelmaan siten, että maaseudun osayleiskaavojen laatiminen ei merkittävästi hidastu.

 

Valmistelija

yleiskaavapäällikkö Anita Pihala, anita.pihala(at)nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

Sirpa Rantala poistui kokouksesta esteellisenä (intressijääviys, hallintolaki 28 § kohta 3) asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 17.39-17.42.