Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 29.05.2024/Pykälä 21



 

 

Nurmijärven kuntakonsernin osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2024 ja talousarviomuutokset

 

Kunnanhallitus 20.05.2024 § 80   

 

 

 

Hallintosäännön 66 §:n mukaan toiminnan ja talouden toteutumisesta raportoidaan toimielimille kunnanhallituksen hyväksymien talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaisesti.

 

Vuoden 2024 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan kunnan, kunnan liikelaitosten ja tytäryhteisöjen toiminnan ja talouden toteutumisesta raportoidaan valtuustolle osavuosikatsauksissa neljännesvuosittain. Talousarviovuoden viimeinen raportointi tapahtuu tilinpäätöksessä.

 

Osavuosikatsaus ajalta 1.1.-31.3.2024 annetaan valtuustolle toukokuussa. Osavuosikatsauksissa kunnan toimialat ja liikelaitokset raportoivat käyttötalouden ja investointien toteutumisesta. Osavuosikatsauksissa annetaan myös tilinpäätösennuste. Toisen osavuosikatsauksen (1.1.-30.06.2024) ja tilinpäätöksen yhteydessä raportoidaan kuntastrategiasta johdettujen sitovien vuositavoitteiden toteutuminen.

 

Kunnan hallintosäännön 67 §:n mukaan talousarvion muutosehdotukset esitellään pääsääntöisesti valtuustoon raportoitavien osavuosikatsausten yhteydessä.

 

Maaliskuun loppuun mennessä kunnan talous on nettomenojen osalta toteutunut talousarviota parempana, mutta tilinpäätösennuste on heikentynyt talousarvioon nähden. Palvelutuotannon nettomenojen toteuma on maaliskuun lopun tilanteessa ollut -25,3 milj. euroa, toteumaprosentin ollessa 22 prosenttia. Edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden palvelutuotannon nettomenot ovat toteutuneet 0,7 milj. euroa suurempina.

 

Tulorahoituksen osalta verotulot ovat toteutuneet talousarvion mukaisina verotulokertymän ollessa 28,2 milj. euroa ja toteumaprosentin ollessa 25 prosenttia. Alkuvuoden verotulokertymästä huolimatta kunnallisverojen ja yhteisöverojen tuoton osalta ennusteet ovat heikentyneet. Verotulojen ennuste perustuu toukokuun veroennustekehikkoon, jonka taustalla on kevään kuntatalousohjelman arvio verotulojen kehityksestä. Ennusteessa on myös huomioitu verotilitykset huhtikuuhun asti, viime vuoden väestötieto ja siitä johdetut väestöennusteet vuosille 2024–2027 sekä kiinteistöveron ennakkotiedot verovuodelle 2024. Yhteisöveroennuste perustuu pääosin kevään kuntatalousohjelman arvioon sekä alkuvuoden tilitystietoihin. Yhteisöveroennuste heikentyi alkuvuoden ennusteista, mutta ennuste sisältää epävarmuutta ja se tarkistetaan kesäkuussa uudestaan toteutuneiden verokertymien pohjalta. Kiinteistöverotiedot perustuvat verohallinnon 27.3. julkaisemaan ennakkotietoon. Kiinteistöveron tilitys kasvaa arviolta 7 % kuluvana vuonna. Valtionosuudet ovat toteutuneet maaliskuun loppuun mennessä alkuperäistä talousarviota heikompina kertymän ollessa 7,3 milj. euroa ja toteumaprosentin ollessa 23 prosenttia. Valtionosuudet laskevat marraskuussa päivitetyn sote-siirtolaskelman vuoksi sekä OKM-valtionosuudet heikentyvät ammatillisen koulutuksen omarahoitusosuuden kasvun takia.

 

Käyttötalouden ja tulorahoituksen negatiivisesta kehityksestä johtuen kunnan tilinpäätösennuste näyttäytyy alkuperäistä talousarviota heikompana. Tilikauden tuloksen ennakoidaan tilinpäätösennusteessa asettuvan -0,7 milj. euroon, mistä johtuen alkuperäisen talousarvion 3,9 milj. euron ylijäämä kääntyy ennusteessa 0,7 milj. euron alijäämäksi. Tilikauden tuloksen ennustetaan olevan 4,6 milj. euroa alkuperäistä talousarviota heikompi. Kunnan nettomenojen ennustetaan toteutuvan 0,9 milj. euroa talousarviota heikompana johtuen mm. työmarkkinatuen kuntaosuuksien kasvusta, väistötilojen kalustamisesta maankäyttösopimusten tuloutusten pienentymisestä johtuen.

 

Verotulojen arvioidaan tilinpäätösennusteessa asettuvan 108,2 milj. euroon alittaen alkuperäisen talousarvion 2,7 milj. eurolla. Valtionosuuksien ennakoidaan asettuvan 30,8 milj. euroon, joka on 1,7 milj. euroa alkuperäistä talousarviota heikompi. Kokonaisuudessaan verorahoituksen ennustetaan alittavan alkuperäinen talousarvio 4,4 milj. eurolla. Tulorahoituksen osalta määrärahamuutokset toteutetaan toisessa osavuosikatsauksessa.

 

Rahoituserien ennustetaan toteutuvan 0,6 milj. euroa talousarviota parempina, joka selittyy osinkotulojen kasvulla.

 

Investointien ennakoidaan toteutuvan lähes alkuperäisen talousarvion mukaisena.

 

Kunnan heikentynyt tulosennuste kasvattaa kunnan lainanottotarpeita, mikäli investoinnit toteutuvat suunnitellusti. Kunnan lainakannan muutoksen ennustetaan kasvavan 4,9 milj. euroa alkuperäisestä talousarviosta. Kunnan talouden rahoitusjäämää kuvaava toiminnan ja investointien rahavirran arvioidaan asettuvan -15,5 milj. euroon, joka on 38,6 milj. euroa vuoden 2023 tilinpäätöstä heikompi.  Lainakannan ennakoidaan kasvavan 14,3 milj. euroa. Ennusteen mukaan lainakanta asettuisi vuoden lopussa 208,5 milj. euroon.

 

Tarkemmat tiedot kuluvan vuoden toiminnan ja talouden toteutumisesta on esitetty liitteenä olevassa osavuosikatsauksessa.

 

Tässä vaiheessa esitetään seuraavat talousarviomuutokset:

 

A) Esitettävät muutokset käyttötalousosaan

 

  1. Sivistys- ja hyvinvointitoimialalle esitetään 200 000 euron määrärahalisäystä koulutuspalvelujen tulosalueelle. Määrärahasta 140 000 euroa on Syrjälän ja Urheilupuiston koulujen väistötilojen kalusteisiin ja opetustilojen AV-laitteiden ja langattomien verkkojen tukiasemien hankintaan sekä 60 000 euroa muuttokustannuksiin ja muihin palveluihin.

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus:

1. merkitsee Nurmijärven kuntakonsernin osavuosikatsauksen 1.1.-31.3.2024 tiedoksi ja esittää sen edelleen valtuustolle tiedoksi, sekä

2. esittää valtuustolle, että vuoden 2024 talousarviota muutetaan lautakuntien ja johtokuntien esityksen mukaisesti edellä selostusosassa, kohdassa A esitetyllä tavalla.

Pöytäkirja hyväksytään ja tarkastetaan tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

Valmistelija

talousjohtaja Erno Kontio, erno.kontio(at)nurmijarvi.fi

taloussuunnittelupäällikkö Maiju Paaso, maiju.paaso(at)nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

Pöytäkirja hyväksyttiin ja tarkastettiin tämän asian osalta heti kokouksessa.

Ennen tämän asian käsittelyä kokouksessa pidettiin tauko klo 16.39-16.43.

 

 

 

 

Valtuusto 29.05.2024 § 21     

611/02.02.01/2024  

 

 

 

Esitys 

Kunnanvaltuusto

1. merkitsee Nurmijärven kuntakonsernin osavuosikatsauksen 1.1.-31.3.2024 tiedoksi

2. päättää, että vuoden 2024 talousarviota muutetaan lautakuntien ja johtokuntien esityksen mukaisesti edellä selostusosassa, kohdassa A esitetyllä tavalla.

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.