Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 29.05.2024/Pykälä 16



 

 

Perttulan vesiosuuskunnan liiketoimintakauppa

 

Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen johtokunta 29.04.2024 § 14   

 

 

 

Vesihuollon kehittämissuunnitelmassa 2015 on selvitetty vesihuollon järjestämisen kriteerejä kunnan eri alueilla sekä tulevaisuuden toimintamalleja. Kyseisessä kehittämissuunnitelmassa on vesiosuuskunnille esitetty mahdollisuus tietyin kriteerein luovuttaa toimintansa Nurmijärven Vesi -liikelaitokselle. Kyseinen suunnitelma on laadittu vuorovaikutuksessa kunnan eri sidosryhmien ja myös vesiosuuskuntien kanssa.

 

Valtakunnallinen tavoite on yhdistää pieniä vesihuoltotoimijoita suuremmiksi yksiköiksi. Kansallisen vesihuollon ensisijainen tavoite on hyvän talousveden laadun, saatavuuden ja asianmukaisen jäteveden käsittelyn turvaaminen sekä taajamissa että haja-asutusalueilla. Lisäksi tavoitteena on edistää vesihuoltopalveluiden asianmukaista, tehokasta ja tarkoituksenmukaista hoitamista, varmistaa vesihuoltotehtävien riittävä ja oikeantyyppinen henkilöstörakenne sekä edistää asiantuntemuksen säilymistä ja kehittymistä. Kunta on aikanaan 2000-luvun alussa tukenut vesiosuuskuntien perustamista monin eri tavoin, kuten palkkaamalla kuntaan VOK-hankekoordinaattorin, teettämällä yleis- ja rakentamissuunnitelmia sekä myöntänyt lainatakauksia ja avustuksia. Lisäksi vesilaitos on myöntänyt alennukset liittymis-, käyttö ja perusmaksuista.

 

Kunnan alueella toimivat Perttulan, Nummimäen, Numlahden, Haaran, Leppälammen ja Hakapellontien Vesiosuuskunnat sekä Nukarin ja Punamullantien Jätevesiosuuskunnat. Nurmijärven Vesi myy kunnan alueella sijaitseville vesiosuuskunnille talousvettä ja käsittelee niiden viemäröidyt jätevedet. Poikkeustilanteissa Nurmijärven Vesi antaa myös asiantuntija-apua vesiosuuskunnille vesihuollon toimintojen turvaamiseksi.

 

Perttulan Vesiosuuskunnan kanssa on neuvoteltu sen toiminta-alueen liittämisestä osaksi Nurmijärven Veden toiminta-aluetta vuodesta 2018. Liittämiseen liittyy monia sovittavia asiakokonaisuuksia, joista kaikista on päästy yhteisymmärrykseen. Ennen mahdollista liiketoimintakauppaa kyseinen vesiosuuskunta on maksanut omaisuuteen kohdistuvat lainat ja velat sekä kyseisellä vesiosuuskunnalla on vahvistettu toiminta-alue. Kiinteistökohtaiset jätevedenpumppaamot jäävät kiinteistöjen omaisuudeksi, kuten ne ovat olleet aikaisemminkin. Liitoskohdat kiinteistön ja vesihuoltolaitoksen välillä pysyvät nykyisellään. Myös vesihuollon sopimusehdot ovat yhteneväiset pois lukien liittymismaksujen arvonlisäverollisuus uusien liittyjien osalta. Nykyisten vesiosuuskunnalta siirtyvien kiinteistöjen kohdalla ei tapahdu muutoksia sopimusehtoihin.

 

Talvella 2024 on tilattu Ramboll Finland Oy:ltä perusmaksuselvitys. Perus- ja käyttömaksut yhtenäistetään vastaamaan Nurmijärven Veden taksoja/hintoja. Perttulan VOK tiedottaa nykyisiä asiakkaitaan 01.06.2024 mennessä arvonlisäverovelvollisuudesta uusien liittymien osalta sekä veden käyttö- ja perusmaksumuutoksista, jotka astuvat voimaan 01.07.2024. Tiedotteeseen lisätään liitteeksi myös Nurmijärven Veden nykyiset sopimusehdot, jonka muutokset koskevat uusia 01.07.2024 jälkeen vesiosuuskunnan alueella liittyviä kiinteistöjä.

 

Liiketoimintakaupassa siirtyvä omaisuus kirjataan Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen omaisuuteen kirjanpitolainsäädännön ja Kuntaliiton ohjeiden mukaisesti.

 

Perttulan vesiosuuskunta on toimittanut Nurmijärven Vedelle mm. seuraavat dokumentit:

-viimeisimmät tilinpäätöstiedot

-verkosto-kartat

-sijoitussopimukset

-liittymissopimukset ja asiakastiedot

-tiedot jätevedenpumppaamoista ja muista teknisistä laitteista  

 

Nurmijärven Vesi hankkii Perttulan Vesiosuuskunnan toiminnan liiketoimintakaupalla, kauppahintaan yksi (1) euro. Liiketoimintakaupassa siirtyvät myös palautuskelpoiset liittymismaksut, yhteensä 1 804 673,71 euroa. Liiketoimintakauppa toteutuu, kun Vesiosuuskunta ja kunnan päättävät elimet ovat hyväksyneet kaupan. Myyjän osalta Osuuskuntakokous 23.05.2023 on valtuuttanut osuuskunnan hallituksen allekirjoittamaan kauppakirjan. Ostajan osalta kauppa hyväksytään kunnan toimivaltaisen toimielimen antaman päätöksen tultua lainvoimaiseksi, jonka jälkeen Kauppakirja vahvistetaan Myyjän ja Ostajan allekirjoituksin.

 

Hallintosäännön 23 §:n mukaan kunnanvaltuusto päättää kiinteän omaisuuden, rakennusten ja laitteiden sekä rakennusten ja huoneistojen hallintaan oikeuttavien osakkeiden myymisestä että hankkimisesta sekä maankäyttösopimusten hyväksymisestä, kun hinta, vaihtoarvo tai korvaus on yli 1 000 000 euroa. Vaikka kyseessä olevan liiketoimintakaupan hinta on yksi euro, niin kunnalle siirtyvän omaisuuden arvo on yli 1 milj. euroa, jolloin kunnanvaltuuston on syytä päättää liiketoimintakaupasta.

 

Esittelijä 

Vesilaitoksen johtaja

 

Esitys 

Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen johtokunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että liiketoimintakauppa Perttulan vesiosuuskunnan kanssa hyväksytään ja samassa yhteydessä valtuusto valtuuttaa vesilaitoksen johtajan allekirjoittamaan kauppakirjan.

 

Käsittely

Puheenjohtaja Teijo Syväkangas ilmoitti esteellisyydestä (osallisuusjäävi, hallintolaki 28.1. § 1 kohta; asianosainen) osallistua asian käsittelyyn ja päätöksentekoon.

 

Varapuheenjohtaja Jorma Heimonen toimi puheenjohtajana tämän asian käsittelyn ajan.

 

Valmistelija

vesilaitoksen johtaja, Kimmo Rintamäki, kimmo.rintamaki(at)nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

Puheenjohtaja Teijo Syväkangas poistui esteellisenä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Varapuheenjohtaja Jorma Heimonen toimi puheenjohtajana tämän asian käsittelyn ajan.

 

Jakelu

 

 

 

 

Kunnanhallitus 20.05.2024 § 76   

 

 

 

 

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se hyväksyy liiketoimintakaupan Perttulan vesiosuuskunnan kanssa liitteenä olevan kauppakirjan mukaisesti.

Lisäksi valtuusto valtuuttaa vesilaitoksen johtajan allekirjoittamaan kauppakirjan.

Pöytäkirja hyväksytään ja tarkastetaan tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

Valmistelija

vesilaitoksen johtaja, Kimmo Rintamäki, kimmo.rintamaki(at)nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

Pöytäkirja hyväksyttiin ja tarkastettiin tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

 

 

 

 

Valtuusto 29.05.2024 § 16     

1259/02.08.00/2023  

 

 

 

Esitys 

Kunnanvaltuusto hyväksyy liiketoimintakaupan Perttulan vesiosuuskunnan kanssa liitteenä olevan kauppakirjan mukaisesti.

Lisäksi valtuusto valtuuttaa vesilaitoksen johtajan allekirjoittamaan kauppakirjan.

 

Käsittely

Hannu Toikkanen ja Teijo Syväkangas ilmoittivat esteellisyydestään (osallisuusjäävi; hallintolaki 28.1 § 1-kohta) osallistua asian käsittelyyn ja poistuivat kokouksesta.

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

 

Hannu Toikkanen ja Teijo Syväkangas poistuivat kokouksesta esteellisenä (osallisuusjäävi; hallintolaki 28.1 § 1-kohta) asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.