Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 30.05.2024/Pykälä 36


 

 

Otto-oikeuden käyttäminen johtokunnan ja viranhaltijoiden päätöksiin

 

Tekninen lautakunta 30.05.2024 § 36  

    

 

 

Nurmijärven kunnan hallintosäännön 37 §:n mukaan asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei asiaa ole ilmoitettu otettavaksi kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Hallintosäännön 39 §:n 2 momentin nojalla lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Viranhaltijapäätösten

osalta määräaika lasketaan päätöksen tai pöytäkirjan allekirjoittamisesta. Ilmoitus tehdään

julkaisemalla pöytäkirja tai viranhaltijapäätös luottamushenkilöiden tietoverkossa.

 

Ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle erikseen rajataan seuraavat asiat:

- kynnysarvon alle jäävät tavara-, palvelu- ja urakkahankinnat (pienhankinnat)

- opiskelijoille, tutkijoille ja tutkimuslaitoksille myönnettävät tutkimusluvat

- työryhmän asettaminen

- tilakeskuksen päällikön alaisen toimialueen hallinnoimien asuntojen ja toimitilojen

vuokrausta ja käyttöoikeuksia koskevat viranhaltijapäätökset.

 

23.5.2024 mennessä ovat valmistuneet seuraavat johtokunnan pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset:

 

Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen johtokunnan pöytäkirja 29.4.2024

 

Katupäällikkö       

2.5.2024 § 26 Ajoneuvon Mercedes-Benz korvauspäätös siirto- ja varastointikustannuksista

2.5.2024 § 27 Ajoneuvon Ford korvauspäätös siirto- ja varastointikustannuksista

17.5.2024 § 28 Katualueen vuokraus peruskorjauksen ajaksi Päästäisentie 3

20.5.2024 § 29 Ajoneuvon Ford korvauspäätös siirto- ja varastointikustannuksista

20.5.2024 § 30 Ajoneuvon Skoda korvauspäätös siirto- ja varastointikustannuksista

21.5.2024 § 31 Liikennemerkkien asettaminen Mikkolantien yksityistielle

21.5.2024 § 32 Liikennemerkkien asettaminen Askarintien yksityistielle

  

Kunnallistekniikan päällikkö       

29.4.2024 § 35 Iivarin metsätie, katu- ja rakentamissuunnitelman (parantamissuunnitelma)
laatiminen, suunnittelun kevennetty kilpailutus     

15.5.2024 § 48 Mt130 ja 1311 parantaminen liittymäjärjestelyineen Ilvesvuori pohjoisen
työpaikka-alueen kohdalla, rakennuttaminen, valvonta ja takuuajan tehtävät, puitesopimusjärjestelyä koskeva kevennetty kilpailutus                                                       

29.4.2024 § 36 Elisa Oyj:n sijoituslupahakemus Ylitilantien katualueelle    

29.4.2024 § 37 Täyskuitu Etelä-Suomi Oy:n sijoituslupahakemus Paanalantien, Sepänkujan,
Asemapolun, Risusillantien, Takamaantien, Lovelankujan, Poikkeuspolun, Huhdanpolun, Kurrintien, Opintien, Opinpolun, Kassakummuntien, Kassataskun, Sipinkujan, Varputien, Säveltien, Keinukaaren, Keinukujan, Kotirannantien, Tervastien, Kallioistentien, Filmimäentien, Viulupolun, Tanhutien, Myllypurontien, Kiikkutien, Alapihan, Länsiportin, Yläpihan, Ketunkopintien, Ylikorventien, Notkokujan, Rahkatien, Tekkalanpolun, Harakantien, Alatien, Keskitien, Ylätien, Kotopellontien, Mattilantien, Metsolankujan, Kalliokujan, Riihikujan, Aaponkirkontien, Vaaksintien, Rusthollintien, Riimukujan, Ratsukujan, Manninkalliontien, Rakuunatien, Ruutosuonpolun, Kermintien ja Satulakujan katualueille                                                                                   

29.4.2024 § 38 Elisa Oyj:n sijoituslupahakemus Isokalliontien, Vaahterakujan, Sointulantien,
Vaahteratien, Jalavatien, Katajatien, Jalavakujan, Tuomipolun, Tuomikujan, Tuomitien, Raitakujan, Raitatien, Tammikujan, Tammipolun, Lehmuspolun, Lehmuskujan, Niinikujan, Saarnikujan, Peltokujan, Honkatien, Pihlajatien ja Teemunkujan katualueille                                                                                   

29.4.2024 § 39 Elisa Oyj:n sijoituslupahakemus Simontien ja Jarintien katualueille  

29.4.2024 § 40 Elisa Oyj:n sijoituslupahakemus jakokaapin sijoittamiseksi Kumpurantien
katualueelle      

29.4.2024 § 41 Elisa Oyj:n sijoituslupahakemus jakokaappien sijoittamiseksi Metistöntien ja
Pinnintien katualueille      

29.4.2024 § 42 Elisa Oyj:n sijoituslupahakemus Ilveskaaren ja Ilvesvuorenkadun katualueille ja
EV-alueelle välille Ilvesvuorenkatu 10 - Palojoentie (noin)   

29.4.2024 § 43 Evoc MTB 11.5.2024 maankäyttölupa, Hyvinkään pyöräilijät   

2.5.2024 § 44 Elisa Oyj:n sijoituslupahakemus Isokalliontien, Pajutien, Pinnintien, Lähdetien,
Tornitien, Leppätien, Mutkatien, Mutkapolun, Mäenpääntien, Kuusikujan, Viiankujan, Koivutien, Kuusikujan, Mäntypolun ja Ojapolun katualueille                           

2.5.2024 § 45 Valokuitunen Oy:n sijoituslupahakemus Veikontien ja Toukolantien katualueille 

13.5.2024 § 46 Nurmijärven Sähköverkko Oy:n sijoituslupahakemus Isokalliontien katualueelle 

13.5.2024 § 47 Nurmijärven Sähköverkko Oy:n sijoituslupahakemus Isoseppälän ja
Mäntymäentien katualueille      

16.5.2024 § 49 Elisa Oyj:n sijoituslupahakemus jakokaapin sijoittamiseksi Isokalliontien
katualueelle      

22.5.2024 § 50 Täyskuitu Etelä-Suomi Oy:n sijoituslupahakemus Isokalliontien, Ylisjoentien,
Terveystien, Kinopolun, Sammontien, Puistotien, Linnantien, Aleksinkujan, Lehdonkujan, Kukkulankujan, Suotien, Uunontien, Niittykujan, Lenkkitien, Liisankujan, Leenankujan, Lailankujan, Metsäkujan, Burrenkujan, Metistöntien, Teemunkujan, Asuntokujan, Muurintien, Kumpurantien, Kumpukujan, Onnelantien, Onninkujan, Kekkurintien, Aputien, Polunpätkän, Kaitapolun, Linnantien, Lehdontien, Savelantien, Vaaratien, Miilumetsänlenkin, Miiluahon, Metsäkallionkaaren ja Uudenniityntien katualueille                                                                                   

Liikunta- ja viheraluepäällikkö       

13.5.2024 § 20 Torilupa piha-, puutarha- ja parveketapahtumalle -laajennettu alue  

16.5.2024 § 21 Torilupa kesätapahtumille Nurmijärven kirkonkylän torilla   

17.5.2024 § 22 Torilupa hengelliselle tilaisuudelle kirkonkylän torilla    

17.5.2024 § 23 Torilupa EU-vaalitilaisuudelle kirkonkylän torilla     

23.5.2024 § 25 Kyläjoen metsästysseuran metsästysvuokrasopimuksen jatkaminen               

        

Tekninen johtaja       

10.5.2024 § 22 Klaukkalan jäähallin ylläpitoon liittyvät työt     

14.5.2024 § 21 Vuoden 2024 europarlamenttivaalien ulkomainonta Nurmijärven kunnassa 

14.5.2024 § 23 Laskujen asiatarkastus- ja hyväksyntäoikeudet ympäristötoimialalla vuodelle 2024

20.5.2024 § 25 Yleisten alueiden valaistuksen sammutukset kesäkaudella 2024                                                                                                                                

Tilakeskuksen päällikkö       

25.4.2024 § 7 Kiinteistöjen teleasennustyöt, puitejärjestely 2024–2028, toimittajien valinta 

2.5.2024 § 8 Kiinteistöjen sähköasennustyöt, puitejärjestely 2024–2028, toimittajien valinta 

2.5.2024 § 9 Korvaava päätös: Kiinteistöjen teleasennustyöt, puitejärjestely 2024–2028,
toimittajien valinta      

8.5.2024 § 12 Mäntysalon koulun keittiön muutostyötöiden tarjouskilpailun keskeytys  

8.5.2024 § 13 Röykän päiväkodin pihan peruskorjaus, urakoitsijan valinta   

14.5.2024 § 14 Professorintien päiväkodin pihan peruskorjaus, urakoitsijan valinta  

21.5.2024 § 15 Isosuon päiväkodin tiivistysurakka urakoitsijavalinta                               

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Lautakunta päättää merkitä edellä esitetyt johtokunnan pöytäkirjat ja viranhaltijoiden päätökset tiedoksi ja todeta, ettei lautakunta käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.

 

Valmistelija

toimialasihteeri Henna Hassinen, henna.hassinen(at)nurmijarvi.fi

 

Käsittely

Esittelijä täydensi päätösesitystään seuraavasti:

Otto-oikeuden käyttäminen johtokunnan ja viranhaltijoiden päätöksiin 24.5–30.5. väliseltä ajalta.

 

Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen johtokunta 22.5.2024

 

Katupäällikkö      

24.5.2024 § 33 Katualueen vuokraus jäätelökioskille, matkakeskus Klaukkala

30.5.2024 § 35 Ajoneuvon Volvo korvauspäätös siirto- ja varastointikustannuksista                                                         

Kunnallistekniikan päällikkö     

24.5.2024 § 51 Nurmijärven Sähköverkko Oy:n sijoituslupahakemus Alhonniituntien ja

Varastotien katu-, V- ja ET-alueille      

 

Liikunta- ja viheraluepäällikkö    

24.5.2024 § 26 Korvaava päätös, Torilupa hengelliselle tilaisuudelle Klaukkalan torilla                                                         

Maarakennuspäällikkö     

30.5.2024 § 1 Suojatien liikennevalojen hankinta Rajamäentielle                               

Tilakeskuksen päällikkö     

29.5.2024 § 16 Nurmijärven Sähköverkko Oy:n sijoituslupahakemus tilan 543–402–27–14

alueelle  

 

Päätös 

Tekninen lautakunta hyväksyi esittelijän täydennetyn päätösesityksen.