Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 30.05.2024/Pykälä 33



 

 

Kaninlähteentie, katusuunnitelmaehdotuksen hyväksyminen

 

Tekninen lautakunta 30.05.2024 § 33     

1113/10.03.01.00/2023  

 

 

Kunnallistekniikan suunnittelussa on laadittu Kirkonkylän asemakaava-alueelle Ilvesvuori pohjoinen II asemakaava-alueeseen liittyvä katusuunnitelmaehdotus Kaninlähteentiestä, piirustus 5952-1.

 

Katusuunnitelmaehdotuksessa esitetään Kaninlähteentietä toteutettavaksi asemakaavan mukaisesti välille Hämeenlinnantie (mt130) - Kirkonkylän jätevedenpuhdistamon tontti. Kaninlähteentie korvaa nykyisen Aspinniituntien kyseisellä osuudella.

 

Katusuunnitelmaehdotus, piirustus 5952-1 sekä siihen liittyvä katusuunnitelman selostusosa, on ollut julkisesti nähtävillä 24.4.-9.5.2024 välisen ajan. Katusuunnitelmaehdotuksesta on jätetty kaksi muistutusta nähtävillä oloaikana. Alkuperäiset muistutukset ovat listan liitteenä.

 

Muistutus 1

Muistutuksessa todetaan, että katusuunnitelmaehdotuksesta puuttuu kulkuyhteys kiinteistölle 543-402-117-3. Kiinteistölle tulee päästä ajamaan tukkirekalla.

 

Vastine 1

Hyväksyttävään katusuunnitelmapiirustukseen 5952-1 on lisätty ajoneuvoliittymä rumpuineen kiinteistölle 543-402-117-3. Liittymä toteutetaan kadunrakentamisen yhteydessä kunnan kustannuksella, koska nykyinen ajoyhteys katkeaa uuden asemakaavan ja kadunrakentamisen myötä.

 

Muistutus 2

Muistutuksessa kerrotaan, että Keski-Uudenmaan polkijat ry. (muistuttaja) haluaa edistää sujuvaa ja viihtyisää arkipyöräilyä ja he ovat perehtyneet Kaninlähteentien katusuunnitelmaehdotukseen erityisesti polkupyöräliikenteen näkökulmasta. Muistutuksessa kysytään, miksi polkupyörällä haluaisi ylittää kadun ajoradan useita kertoja mutkitellen tällä varsin rauhallisella ja vähäliikenteisellä kadulla. Ylimääräiset ajoradan ylitykset ja kiertoreitit heikentävät pyöräliikenteen sujuvuutta siinä määrin, että pyörätietä ei välttämättä käytetä suunnittelijan ajattelemalla tavalla.

 

Muistutuksessa todetaan myös, että kaksisuuntainen pyörätie on vain kadun toisella puolella ja katusuunnitelmaehdotuksessa ei ole esitetty, miten kahdelle kiinteistölle pääsee ajamaan polkupyörällä. Todetaan vielä, että risteyksiin on ehdotettu asennettavaksi madallettu reunatuki, joka on hyödyllinen näkövammaiselle, mutta haitallinen muille tienkäyttäjille. Esitetään jalankulun ja pyöräilyn erottamista risteysalueille.

 

Vastine 2

Kaninlähteentien liikennemäärät kasvavat, kun Keskon logistiikka-alueen rakentuminen Ilvesvuori pohjoisen työpaikka-alueen pohjoisosaan etenee. Kaninlähteentien jalankulku- ja pyörätie on sijoitettu kadun eteläreunaan, koska Kaninlähteentien eteläreunassa sijaitsee uuden asemakaava-alueen tontti. Lisäksi maantien 130-Kaninlähteentien liittymän eteläpuolelle on asemakaavaan merkitty varaus kevyen liikenteen alikululle, jota ei kuitenkaan olla tässä vaiheessa toteuttamassa. Kadun pohjoispuoli on asemakaavan ulkopuolista aluetta, jossa maankäyttö liittyy maa- ja metsätalouteen. Pyöräilijä joutuu ylittämään Kaninlähteentien noin paalulla 530 ennen valtatien 3 ylittävää siltaa päästäkseen ajamaan Aspinniituntien suuntaan. Noin paalulla 90 pyöräilijä ylittää Kaninlähteentiestä alkavan tonttiliittymän.

 

Hyväksyttävään katusuunnitelmaan 5952-1 on lisätty liittymät jalankulku- ja pyörätieltä kolmen Kaninlähteentien pohjois-/itäpuolella olevan kiinteistön ajoneuvoliittymän kohdalle. Lisäksi reunatukijärjestelyjä on katusuunnitelmassa muutettu siten, että puolet toteutetaan madalletulla reunatuella ja puolet asfalttiluiskalla. 

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Tekninen lautakunta päättää hyväksyä Kaninlähteentien katusuunnitelmaehdotuksen, piirustus 5952-1 muutettuna siten, että kiinteistölle 543-402-117-3 on merkitty ajoneuvoliittymä, kiinteistöille 543-402-117-3 ja 543-402-2-226 sekä tontille 2711-3 on merkitty liittymä jalankulku- ja pyörätieltä ja suojateiden kohdille on merkitty puolet toteutettavaksi madalletulla reunatuella ja puolet asfalttiluiskalla. Lisäksi tekninen lautakunta päättää, että katusuunnitelmaehdotukseen tehdyt muutokset nähtävillä olon jälkeen eivät anna aihetta asettaa katusuunnitelmaehdotusta uudelleen nähtäville.

 

Valmistelija

liikenneinsinööri Pia Korteniemi, pia.korteniemi(at)nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.