Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 73


 

 

Otto-oikeuden käyttäminen lautakuntien ja viranhaltijoiden päätöksiin

 

Kunnanhallitus 06.05.2024 § 73  

    

 

Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa hallituksen käsiteltäväksi asian, joka on kuntalain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.

 

Nurmijärven kunnan hallintosäännön 36 §:n mukaan asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja.

 

Kunnanhallituksella ei ole otto-oikeutta kuntien yhteisen lautakunnan tekemiin päätöksiin.

 

Hallintosäännön 39 §:n 1 momentin nojalla kunnanhallituksen alaisten viranhaltijoiden ja toimielinten on ilmoitettava kunnanhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä. Määräys ei koske päätöksiä, joista kunnanhallitus on erikseen ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Viranhaltijapäätösten

osalta määräaika lasketaan päätöksen tai pöytäkirjan allekirjoittamisesta. Ilmoitus tehdään

julkaisemalla pöytäkirja tai viranhaltijapäätös luottamushenkilöiden tietoverkossa.

 

Ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle erikseen rajataan seuraavat asiat:

- kynnysarvon alle jäävät tavara-, palvelu- ja urakkahankinnat (pienhankinnat)

- opiskelijoille, tutkijoille ja tutkimuslaitoksille myönnettävät tutkimusluvat

- työryhmän asettaminen

- tilakeskuksen päällikön alaisen toimialueen hallinnoimien asuntojen ja toimitilojen

vuokrausta ja käyttöoikeuksia koskevat viranhaltijapäätökset.

 

2.5.2024 mennessä ovat valmistuneet seuraavat lautakuntien pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset:

 

-          Hyvinvointilautakunta 23.4.2024

-          Aleksia -liikelaitoksen johtokunta 23.4.2024

-          Elinvoimalautakunta 25.4.2024

-          Sivistyslautakunta 25.4.2024

 

Konsernipalvelut/

Hankintapäällikkö

26.4.2024 § 6 Liittyminen Sarastia Oy:n Juridiset asiantuntijapalvelut (2024 490556) hankintaan liittyvään kilpailutukseen ja edelleen sopimukseen

 

Talousjohtaja

29.4.2024 § 4 ICT-palvelunhallintaratkaisun ja siihen liittyvien palveluiden hankinta Kuntien Tiera Oy:ltä

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus päättää merkitä edellä esitetyt lautakuntien pöytäkirjat sekä viranhaltijoiden päätökset tiedoksi ja todeta, ettei kunnanhallitus käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.

 

Valmistelija

hallinnon asiantuntija Salla Lehtinen, salla.lehtinen(at)nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.