Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.03.2024/Pykälä 31



 

 

Keskeneräiset valtuusto- ja kuntalaisaloitteet 31.12.2023

 

Kunnanhallitus 04.03.2024 § 31     

210/00.02.00.02/2024  

 

 

Kunnan hallintosäännön 123 §:n mukaan valtuuston kokouskutsussa käsiteltyjen asioiden jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite annetaan puheenjohtajalle.

 

Hallintosäännön 123 §:ssä todetaan, että kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita ei ole edellisen vuoden loppuun mennessä lopullisesti käsitelty. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

 

Kuntalain 23 §:n mukaan kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen takia suoritetut toimenpiteet. Jos 1 momentissa tarkoitetun aloitteen tekijöinä on vähintään kaksi prosenttia kunnan asukkaista, asia on otettava käsiteltäväksi kuuden kuukauden kuluessa asian vireille tulosta. Lisäksi palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palvelua koskevassa asiassa. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden takia suoritetut toimenpiteet.

 

Nurmijärven kunnan hallintosäännön 153–155 §:ssä määrätään kuntalaisaloitteiden käsittelystä ja aloitteen tekijälle annettavista tiedoista. Hallintosäännön mukaan kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvista aloitteista ja niiden perusteella suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla päättää, mitkä aloitteista on loppuun käsitelty. Muun toimielimen kuin valtuuston toimivaltaan kuuluvista aloitteista on annettava tieto toimielimelle niiden päättämällä tavalla. Toimielin voi samalla päättää, mitkä aloitteista ovat loppuun käsiteltyjä.

 

Keskeneräisten valtuusto- ja kuntalaisaloitteiden määrä vuosina 2021–2023:

 

 

Valtuustoaloitteet

Kuntalaisaloitteet

 

31.12.2021

31.12.2022

31.12.2023

31.12.2021

31.12.2022

31.12.2023

2023

 

 

5 kpl

 

 

5 kpl

2022

 

10 kpl

6 kpl

 

8 kpl

7 kpl

2021

29 kpl

23 kpl

18 kpl

12 kpl

11 kpl

10 kpl

2020

8 kpl

5 kpl

4 kpl

9 kpl

9 kpl

8 kpl

2019

3 kpl

2 kpl

2 kpl

5 kpl

5 kpl

5 kpl

2018

3 kpl

2 kpl

2 kpl

4 kpl

4 kpl

4 kpl

2017

0 kpl

0 kpl

0 kpl

1 kpl

0 kpl

0 kpl

2016

1 kpl

0 kpl

0 kpl

 

 

 

Yhteensä

44 kpl

42 kpl

37 kpl

31 kpl

37 kpl

39 kpl

 

 

 

 

 

 

 

Uudet aloitteet

37 kpl

18 kpl

5 kpl

33 kpl

14 kpl

5 kpl

Loppuun käsitellyt

29 kpl

19 kpl

10 kpl

13 kpl

9 kpl

3 kpl

 

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se merkitsee tiedoksi keskeneräiset valtuustoaloitteet sekä loppuun käsitellyt ja keskeneräiset kuntalaisaloitteet.

Pöytäkirja hyväksytään ja tarkastetaan tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

Valmistelija

hallintojohtaja Katja Vuorinen, katja.vuorinen(at)nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.