Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 15.02.2024/Pykälä 15


 

 

Otto-oikeuden käyttäminen johtokunnan ja viranhaltijoiden päätöksiin

 

Tekninen lautakunta 15.02.2024 § 15  

    

 

 

Nurmijärven kunnan hallintosäännön 37 §:n mukaan asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei asiaa ole ilmoitettu otettavaksi kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Hallintosäännön 39 §:n 2 momentin nojalla lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Viranhaltijapäätösten

osalta määräaika lasketaan päätöksen tai pöytäkirjan allekirjoittamisesta. Ilmoitus tehdään

julkaisemalla pöytäkirja tai viranhaltijapäätös luottamushenkilöiden tietoverkossa.

 

Ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle erikseen rajataan seuraavat asiat:

- kynnysarvon alle jäävät tavara-, palvelu- ja urakkahankinnat (pienhankinnat)

- opiskelijoille, tutkijoille ja tutkimuslaitoksille myönnettävät tutkimusluvat

- työryhmän asettaminen

- tilakeskuksen päällikön alaisen toimialueen hallinnoimien asuntojen ja toimitilojen

vuokrausta ja käyttöoikeuksia koskevat viranhaltijapäätökset.

 

7.2.2024 mennessä ovat valmistuneet seuraavat johtokunnan pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset:

 

Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen johtokunnan pöytäkirja 17.1.2024

 

Katupäällikkö       

2/2024 15.1.2024  Katualueen vuokraaminen Isoseppälä 10
3/2024 19.1.2024  Ajoneuvon Opel Zafira korvauspäätös siirto- ja varastointikustannuksista
4/2024 22.1.2024  Ajoneuvon Hobby korvauspäätös siirto- ja varastointikustannuksista
5/2024 22.1.2024  Ajoneuvon Chevrolet korvauspäätös siirto- ja varastointikustannuksista
6/2024 22.1.2024  Ajoneuvon Respo korvauspäätös siirto- ja varastointikustannuksista
7/2024 22.1.2024  Ajoneuvon korvauspäätös siirto- ja varastointikustannuksista
8/2024 22.1.2024  Ajoneuvon Ford korvauspäätös siirto- ja varastointikustannuksista
9/2024 22.1.2024  Ajoneuvon Saab korvauspäätös siirto- ja varastointikustannuksista
10/2024 31.1.2024 Ajoneuvon Nissan Primera korvauspäätös siirto- ja

varastointikustannuksista      

       

Kunnallistekniikan päällikkö       

8/2024 7.2.2024  Metsä-Tuomelan jäteaseman kaatopaikkaveden puhdistukseen ja

kaatopaikkakaasun talteenottoon liittyvän sopimuksen jatkaminen

vuoden 2024 loppuun      

4/2024 15.1.2024  Vahingonkorvausvaatimus ajoneuvovahingosta Järvihaantiellä 20.8.2023
5/2024 16.1.2024  Nurmijärven Sähköverkko Oy:n sijoituslupahakemus Mustakorventien ja

Hämeenlinnantien välissä olevalle suojaviheralueelle (EV-2) tilan 543–402

2–227 alueelle      

6/2024 22.1.2024  Elisa Oyj:n sijoituslupahakemus Kassakummuntien, Varputien,

Keinukaaren, Keinukujan, Kiikkutien, Myllypurontien, Opintien,

Opinpolun, Kassataskun, Kallioistentien, Filmimäentien, Takamaantien,

Kotirannantien, Tanhutien, Viulupolun, Tervastien, Kassakujan ja

Sipinkujan katualueille

7/2024 5.2.2024  Nurmijärven Sähköverkko Oy:n sijoituslupahakemus Suotien,

Teemunkujan ja Isokalliontien katualueille                                                                                                                                               

Liikunta- ja viheraluepäällikkö       

1/2024 12.1.2024  Lupa presidentinvaalien mainostornille

2/2024 26.1.2024  Maankäyttölupa avoimeen luistelutapahtumaan Krannilan tekojääradalla

3/2024 30.1.2024  Torilupa vaali-/talviriehatapahtumalle Kirkonkylän torilla

4/2024 31.1.2024  Torilupa sydänpäivä -tapahtumalle Kirkonkylän torille                                                                                                                                

Tekninen johtaja      

 

3/2024 12.1.2024   Maantien 132 Lopentien jalankulku- ja pyörätie välillä Aittakalliontie

-Nummenpääntie, KU, tilaus johtosiirrot (materiaali)

5/2024 17.1.2024   Syrjälän koulun ja päiväkodin väistötilan hankinta                                                                                                                                

Tilakeskuksen päällikkö         
2/2024 6.2.2024  Monikon toimintatorin ja siihen liittyvän paikoitusalueen

käyttölupahakemus      

       

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Lautakunta päättää merkitä edellä esitetyt johtokunnan pöytäkirjat ja viranhaltijoiden päätökset tiedoksi ja todeta, ettei lautakunta käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.

 

Valmistelija

toimialasihteeri Henna Hassinen, henna.hassinen(at)nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.