Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 18.01.2024/Pykälä 11


 

 

Otto-oikeuden käyttäminen johtokunnan ja viranhaltijoiden päätöksiin

 

Tekninen lautakunta 18.01.2024 § 11  

    

 

 

Nurmijärven kunnan hallintosäännön 37 §:n mukaan asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei asiaa ole ilmoitettu otettavaksi kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Hallintosäännön 39 §:n 2 momentin nojalla lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Viranhaltijapäätösten

osalta määräaika lasketaan päätöksen tai pöytäkirjan allekirjoittamisesta. Ilmoitus tehdään

julkaisemalla pöytäkirja tai viranhaltijapäätös luottamushenkilöiden tietoverkossa.

 

Ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle erikseen rajataan seuraavat asiat:

- kynnysarvon alle jäävät tavara-, palvelu- ja urakkahankinnat (pienhankinnat)

- opiskelijoille, tutkijoille ja tutkimuslaitoksille myönnettävät tutkimusluvat

- työryhmän asettaminen

- tilakeskuksen päällikön alaisen toimialueen hallinnoimien asuntojen ja toimitilojen

vuokrausta ja käyttöoikeuksia koskevat viranhaltijapäätökset.

 

10.1.2024 mennessä ovat valmistuneet seuraavat johtokunnan pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset:

 

Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen johtokunnan pöytäkirja 29.11.2023

 

Tekninen johtaja

82/2023 21.11.2023 NYK pää- ja arkkitehtisuunnittelu, palveluntuottajan valinta

83/2023 24.11.2023 Urheilupuiston koulun väistötilat, toimittajan valinta

84/2023 8.12.2023 Maantien 132 Lopentien jalankulku- ja pyörätie välillä Aittakalliontie                                                         Nummenpääntie, KU, lisätilaus 13

85/2023 11.12.2023 Maantien 132 Lopentien jalankulku- ja pyörätie välillä Aittakalliontie                                                         Nummenpääntie, KU, Indeksi 3

86/2023 19.12.2023 Irtaimisto- ja kalustohankintojen käyttösuunnitelman hyväksyminen                                                         vuodelle 2024 / Ympäristötoimiala, tekninen keskus

89/2023 21.12.2023 Maantien 132 Lopentien jalankulku- ja pyörätie välillä Aittakalliontie                                                         Nummenpääntie, KU, lisätilaus 14

1/2024 10.1.2024 Vahingonkorvausvaatimus siirtoautoaitauksessa rikotuista ajoneuvoista                                                         28.9.-1.11.2023

 

Liikunta- ja viheraluepäällikkö

20/2023 21.11.2023 Torilupa Esa Lahtela joulukuusien myyntipaikat joulukuu 2023

23/2023 27.11.2023 Jäätelökioskipaikan vuokraaminen Klaukkalan ja kirkonkylän toreilta                                                         2024–2025

27/2023 15.12.2023 Torilupa Street food- tapahtumalle Kirkonkylän torilla 1.4.2024

28/2023 15.12.2023 Lupa Uudenvuoden vastaanoton järjestämiseksi Krannilan liikuntapuiston                                                        alueella 2023

 

Katupäällikkö

56/2023 27.11.2023 Ajoneuvon Mazda 6 korvauspäätös siirto- ja                                                            varastointikustannuksista

57/2023 27.11.2023 Ajoneuvon Mercedes-Benz korvauspäätös siirto- ja                                                           varastointikustannuksista

61/2023 15.12.2023 Ajoneuvon BMW korvauspäätös siirto- ja                                                            varastointikustannuksista

62/2023 15.12.2023 Ajoneuvon Chevrolet Tahoe korvauspäätös siirto- ja                                                           varastointikustannuksista

63/2023 18.12.2023 Ajoneuvon Renault Master korvauspäätös siirto- ja                                                           varastointikustannuksista

1/2024 9.1.2024 Ajoneuvon Peugeot Boxer korvauspäätös siirto- ja

varastointikustannuksista

 

Kunnallistekniikan päällikkö

128/2023  21.11.2023 Liikennemerkkien nopeusrajoitus 30 km/h asettaminen                                                                        Heinojantielle ja Heinojankaari-kadulle

129/2023  21.11.2023 Liikennemerkkien pysäköinti kielletty asettaminen Kirstaantielle

130/2023  24.11.2023 Rajamäen kyläyhdistyksen maankäyttölupa ilotulituksen                                                                        suorittamiseksi Kauppakeskus Lähteen joulunavauksessa                                                                                    25.11.2023

131/2023  28.11.2023 Kahden suuren pakettirunkoisen auton hankinta

132/2023  30.11.2023 Nurmijärven Sähköverkko Oy:n sijoituslupahakemus                                                                        Kuonomäentiellä kunnan omistamalle maalle 543-403-2-426

133/2023  4.12.2023 Valokuitunen Oy:n sijoituslupahakemus Niementien katualueelle

134/2023  4.12.2023 Kiinteistön 543-3-90-1 omistajien sijoituslupahakemus huleveden                                                                      purkuputken sijoittamiseksi ja hulevesien johtamiselle                                                                                                  lähivirkistysalueelle Järvimaanrannassa

135/2023  7.12.2023 Nurmijärven Sähköverkko Oy:n sijoituslupahakemus Einolantielle                                                                      kunnan omistamalle maalle tilan 543-402-5-186 alueelle ja                                                                                    Punamullantielle

136/2023  15.12.2023 Ulkokenttien käytöstä perittävät korvaukset / ulkokenttien                                                                       käyttömaksut 1.1.2024 alkaen

137/2023  18.12.2023 Valokuitunen Oy:n sijoituslupahakemus Kahitien katualueelle

138/2023  19.12.2023 Valokuitunen Oy:n sijoituslupahakemus Vaahteratien, Jalavatien                                                                       ja Jalavakujan katualueille

139/2023  21.12.2023 Kuorma-auton hankinta katujen kunnossapitoon 2023

1/2024  9.1.2024 Vahingonkorvausvaatimus polkupyörän renkaan rikkoutumisesta                                                                      10.7.2023

2/2024  10.1.2024 Myytävät vanhat ajoneuvot 5 kpl

3/2024  10.1.2024 Venepaikkojen käytöstä perittävät korvaukset 1.2.2024 alkaen

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Lautakunta päättää merkitä edellä esitetyt johtokunnan pöytäkirja ja viranhaltijoiden päätökset tiedoksi ja todeta, ettei lautakunta käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.

 

Valmistelija

hallinnon asiantuntija Pia Raukamo, pia.raukamo(at)nurmijarvi.fi

 

Päätös

 Esitys hyväksyttiin seuraavilla lisäyksillä viranhaltijapäätös listaan:
Tekninen johtaja
21.12.2023 § 90          Vuoden 2024 presidentinvaalin ulkomainonta Nurmijärven kunnassa
17.1.2024 § 5          Syrjälän koulun ja päiväkodin väistötilan hankinta

 

 Viranhaltijapäätös listalta poistettiin teknisen johtajan päätökset 21.11.2023 § 80 ja 21.11.2023 § 81 asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnan otto-oikeuden piiriin kuuluvana.

 

 Teknisenä korjauksena vaihdettiin päivämäärä (poistettava teksti yliviivattu, lisätty teksti tummennettu): 9.1.2024 10.1.2024 mennessä ovat valmistuneet seuraavat johtokunnan pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset.

 

 Pia Korteniemi poistui klo 18:32 §:n 11 käsittelyn jälkeen.