Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 30.11.2023/Pykälä 55


 

 

Otto-oikeuden käyttäminen johtokunnan ja viranhaltijoiden päätöksiin

 

Tekninen lautakunta 30.11.2023 § 55  

    

 

 

Nurmijärven kunnan hallintosäännön 36 §:n mukaan asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei asiaa ole ilmoitettu otettavaksi kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Hallintosäännön 38 §:n 2 momentin nojalla lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Viranhaltijapäätösten

osalta määräaika lasketaan päätöksen tai pöytäkirjan allekirjoittamisesta. Ilmoitus tehdään

julkaisemalla pöytäkirja tai viranhaltijapäätös luottamushenkilöiden tietoverkossa.

 

Ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle erikseen rajataan seuraavat asiat:

- kynnysarvon alle jäävät tavara-, palvelu- ja urakkahankinnat (pienhankinnat)

- opiskelijoille, tutkijoille ja tutkimuslaitoksille myönnettävät tutkimusluvat

- työryhmän asettaminen

- tilakeskuksen päällikön alaisen toimialueen hallinnoimien asuntojen ja toimitilojen

vuokrausta ja käyttöoikeuksia koskevat viranhaltijapäätökset.

 

20.11.2023 mennessä ovat valmistuneet seuraavat johtokunnan pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset:

 

Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen johtokunnan pöytäkirja 25.10.2023

 

Tekninen johtaja

73/2023 06.11.2023 LVIAJ-suunnittelun puitejärjestelyn jatkaminen ajalle 1.1.2024-

31.12.2025

74/2023 13.11.2023 Katukunnossapitoinsinöörin viran täyttäminen

75/2023 15.11.2023 Teknisen johtajan yleisen päätösvallan delegointi (hallintosäännön 33 § 1                                                        mom) 1.12.2023 alkaen

77/2023 15.11.2023 Teknisen johtajan päätösvallan delegointi teknisen lautakunnan

tehtäväalueella (hallintosäännön 33 § 3 mom) 1.12.2023 alkaen

 

Liikunta- ja viheraluepäällikkö

18/2023 09.11.2023 Maanvuokrasopimuksen Mustakorpi 543-402-2-227 irtisanominen

19/2023 09.11.2023 Torilupa streetfood -tapahtumalle 2024

 

Tilakeskuksen päällikkö

27/2023 06.11.2023 Kunnossapitoon liittyvien lasitustöiden puitejärjestelyn jatkaminen ajalle

1.1.-31.12.2024

28/2023 07.11.2023 Talonrakennuksen rakennuttamis- ja valvontapalveluiden puitejärjestelyn

jatkaminen ajalle 1.1.2024-31.12.2025

29/2023 08.11.2023 Kiinteistöjen jäähdytys- ja kylmälaitteiden huolto- ja korjauspalveluiden

puitejärjestelyn jatkaminen ajalle 1.1.–31.12.2024

31/2023 10.11.2023 Keskeytyspäätös Rakennusautomaatiojärjestelmien puitesopimuksen                                                         2023-2027 hankinnasta

 

Kunnallistekniikan päällikkö

102/2023  23.10.2023 Elisa Oyj:n sijoituslupahakemus Puuradan ja Seppäläntien

katualueille

106/2023  03.11.2023 Liikennemerkkien pysäköinti kielletty asettaminen Myllytielle

107/2023  03.11.2023 Liikennemerkkien pysäköinti kielletty asettaminen

Kiikkaistenkujalle

108/2023  03.11.2023 Liikennemerkkien nopeusrajoitus 40 km/h asettaminen

Punamullantielle välillä Perttulantie – Sompiontie

109/2023  03.11.2023 Liikennemerkkien suojatie asettaminen Keskustien ja                                                                        Perttulantien risteykseen

110/2023  03.11.2023 Liikennemerkkien suojatie asettaminen Liikekujan ja

Klaukkalantien risteykseen

111/2023  03.11.2023 Liikennemerkkien nopeusrajoitusalue 30 km/h ja

nopeusrajoitusalue 30 km/h päättyy asettaminen Ketunkopintielle

112/2023  03.11.2023 Liikennemerkin moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ajo kielletty

asettaminen ja suojatien havaittavuuden parantaminen Sammalrinne – Havumäentie väliselle jalkakäytävälle

113/2023  03.11.2023 Liikennemerkin pysäköinti kielletty asettaminen Kehätielle

114/2023  01.11.2023 Täyskuitu NetCo 4 Oy:n sijoituslupahakemus Kirkkotien, Uittotien,                                                                      Karjatien, Hevontien, Haikalantien, Karsillantien, Marjamäentien,                                                                      Antintien, Marjakalliontien, Professorintien, Ojaniituntien,                                                                                    Heikintien, Aarnipolun, Mäenrinteen, Pietarintien, Heikinpolun,                                                                                    Ketunkallion, Arotien, Kuhilatien, Vuorenhaltijantien, Harjutien,                                                                                    Pussikujan, Mäntysalontien, Korppoontien, Kelotien, Kerhokujan,                                                                      Tuohitien, Koivikkotien, Suvitie, Naavatien, Latvatien,                                                                                                  Havumäentien, Eräpolun, Riistatien, Sammalkaaren,                                                                                                  Sammalrinteen, Sammalkujan, Havurinteen, Vuorenpeikontien,                                                                                    Peikonkujan, Velhonkujan, Velhonkaaren, Velhotien, Louhitien,                                                                                    Ketunmäentien, Katajakujan ja Nysäkujan katu- ja puistoalueille

115/2023  01.11.2023 Nurmijärven Sähköverkko Oy:n sijoituslupahakemus Mäntytien

katualueelle

116/2023  06.11.2023 Metsä-Tuomelan kaatopaikan jätevesien laitospuhdistamoon ja

tasausaltaaseen sekä kaatopaikkakaasun käsittelyyn liittyvien tarjouspyyntöasiakirjojen laatiminen

117/2023  06.11.2023 Elisa Oyj:n sijoituslupahakemus Kuntotien, Vaskomäentien,

Suopolun, Isoseppälän ja Seurantien katu- ja puistoalueille

118/2023  06.11.2023 Elisa Oyj:n sijoituslupahakemus Jokihaantien ja Kirkkotien

katualueille

119/2023  06.11.2023 Nurmijärven Sähkö Oy:n sijoituslupahakemus Keskusraitin

katualueelle

120/2023  09.11.2023 Liikennevalojen kunnossapidon palvelusopimuksen kilpailutus

121/2023  13.11.2023 Valokuitunen Oy:n sijoituslupahakemus Pihlajatien katualueelle

122/2023  13.11.2023 Valokuitunen Oy:n sijoituslupahakemus Tenhopolun katualueelle

123/2023  13.11.2023 Täyskuitu NetCo 4 Oy:n sijoituslupahakemus Viljelystien,                                                                       Ollinsyrjän, Kiilamäen, Latoniityntien, Laitamäen, Satorinteen,                                                                                    Apilakujan, Jarintien, Puolukkarinteen, Markuntien, Sepontien,

Eevantien, Meerintien, Syrjäläntien, Viljamintien, Soinintien, Simontien, Huitintien, Palstakujan, Jokipalstatien, Toukotien, Graniittitien, Välttikujan, Pallokiventien, Rapakiventien, Kivikaaren, Kylväjäntien, Kiilakiventien, Liusketien, Kiilaniityn, Marmoritien, Vuolukiventien, Kvartsitien, Harjulanrannan, Maasälväntien, Savikiventien, Hiekkakiventien, Vanha Myllytien, Apukujan, Myllynrattaan, Tuutin, Myllynkiven, Vanhamyllynrannan, Sarkatien, Äespolun, Satorinteen, Kyntäjäntien, Aurankaaren ja Sahrakujan katu- ja puistoalueille

124/2023  13.11.2023 Täyskuitu NetCo 4 Oy:n sijoituslupahakemus Riihirinteen,

Riihitien, Aliollintien, Ylihervontien, Isoseppälän, Alihervontien, Tähkäpolun, Ruispolun, Elopolun, Syrjäläntien, Mäntymäentien, Hanhilaukuntien, Oksantien, Mäkitien, Kalliomäentien, Suvirinteen, Kaaritien, Tarhurintien, Kalliosyrjän, Notkotien, Kuusitien, Klaukkalantien, Jyvätien, Olkikujan, Ristipakantien, Nilatien, Piennarlenkin, Pahnatien, Viertolantien, Viertonotkon, Viertorinteen, Viertomäen, Niementien, Myllytien, Jauhokujan, Pietarinmäentien, Tyynelänkujan, Pietarinrinteen, Mustamäentien, Sahakujan ja Tukkikujan katu- ja puistoalueille

125/2023  13.11.2023 Valokuitunen Oy:n sijoituslupahakemus Koivusillantien

katualueelle

126/2023  16.11.2023 Maankäyttölupa teroitusteltalle Krannilassa

127/2023  20.11.2023 Nurmijärven Sähköverkko Oy:n sijoituslupahakemus Villentien ja

Tykkimäentien katualueille

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Lautakunta päättää merkitä edellä esitetyt johtokunnan pöytäkirjan ja viranhaltijoiden päätökset tiedoksi ja todeta, ettei lautakunta käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.

 

Valmistelija

toimialasihteeri Pia Raukamo, pia.raukamo(at)nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin seuraavalla lisäyksellä viranhaltijapäätös listaan:
Tekninen johtaja
83/2023           24.11.2023      Urheilupuiston koulun väistötilat, toimittajan valinta