Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 26.10.2023/Pykälä 64


 

 

Otto-oikeuden käyttäminen viranhaltijoiden päätöksiin, Maankäyttö ja kaavoitus

 

Elinvoimalautakunta 26.10.2023 § 64  

    

 

 

Nurmijärven kunnan hallintosäännön 36 §:n mukaan asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei asiaa ole ilmoitettu otettavaksi kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Hallintosäännön 38 §:n 2 momentin nojalla lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Viranhaltijapäätösten

osalta määräaika lasketaan päätöksen tai pöytäkirjan allekirjoittamisesta. Ilmoitus tehdään

julkaisemalla pöytäkirja tai viranhaltijapäätös luottamushenkilöiden tietoverkossa.

 

Ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle erikseen rajataan seuraavat asiat:

- kynnysarvon alle jäävät tavara-, palvelu- ja urakkahankinnat (pienhankinnat)

- opiskelijoille, tutkijoille ja tutkimuslaitoksille myönnettävät tutkimusluvat

- työryhmän asettaminen

- tilakeskuksen päällikön alaisen toimialueen hallinnoimien asuntojen ja toimitilojen

vuokrausta ja käyttöoikeuksia koskevat viranhaltijapäätökset.

 

Ajalla 31.8.2023- 18.10.2023 ovat valmistuneet seuraavat viranhaltijapäätökset:

 

Maankäyttöpäällikkö

05.09.2023 § 71 Omakotitontin myynti Lepsämän Lintumetsän alueelta 543-6-263-4, Kottaraisenpolku 11

15.09.2023 § 72 Omakotitontin vuokraus, Klaukkala 543-3-680-6 Suopursuntie 17

15.09.2023 § 73 Omakotitontin myynti, Klaukkala 543-3-91-4 Järvimaanranta 1

19.09.2023 § 74 Uusi jatkoaika vuokrasopimuksen allekirjoittamiselle, Klaukkala 543-3-686-5 Vilukonkuja 3

21.09.2023 § 75 Jatkoaika kiinteistön 543-403-13-13 hallintaoikeudelle

21.09.2023 § 76 Omakotitontin 543-1-744-3 takaisinosto Rajamäen Kylänpään alueelta, Heinikkokuja 6

22.09.2023 § 77 Omakotitontin vuokraus, Klaukkala 543-3-685-4 Hillakuja 1

28.09.2023 §78 Omakotitontin maanvuokrasopimuksen purkaminen, Klaukkala 543-3-679-5 Suopursuntie 26

28.09.2023 § 79 Tilan Takametsä 543-403-3-89 osto, Klaukkala

02.10.2023 § 80 Jatkoaika kauppakirjan allekirjoittamiselle, Klaukkala 543-3-681-6

Suopursuntie 36

95.10.2023 § 81 Jatkoaika vuokrasopimuksen allekirjoittamiselle, Klaukkala 543-3-685-7

Hillakuja 6

06.10.2023 § 82 Maa-alueen vuokraaminen matkaviestintukiasemaa varten tilasta 543-403-2-853 Lepsämästä, Telia Towers Finland Oy

12.10.2023 § 83 Omakotitontin vuokraus, Klaukkala 543-3-691-13 Niittyvillankuja 7

12.10.2023 § 84 Omakotitontin myynti, Klaukkala 543-3-691-5 Rahkasammalkuja 7

12.10.2023 § 85 Omakotitontin vuokraus, Klaukkala 543-3-691-7 Rahkasammalkuja 6

12.10.2023 § 86 Omakotitontin vuokraus, Klaukkala 543-3-95-2 Järvimaankaari 6

12.10.2023 § 87 Omakotitontin myynti, Klaukkala 543-3-96-4 Järvimaankaari 21

12.10.2023 § 88 Omakotitontin vuokraus, Rajamäki 543-1-740-3 Lummekuja 6

 

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Lautakunta päättää merkitä edellä esitetyt viranhaltijoiden päätökset tiedoksi ja todeta, ettei lautakunta käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.

 

Valmistelija

maankäyttöpäällikkö Tarja Kariniemi, tarja.kariniemi@nurmijarvi.fi

 

Päätös

Esitys hyväksyttiin.