Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 02.11.2023/Pykälä 48


 

 

Joukkoliikenteen ohjausryhmän perustaminen

 

Tekninen lautakunta 02.11.2023 § 48     

990/00.01.02.00/2023  

 

 

Kunnassa on aikaisemmin toiminut joukkoliikenteen ohjausryhmä, jonka kunnanhallitus perusti 25.3.2013 § 126. Ohjausryhmän perustaminen liittyi kunnan joukkoliikennepalveluiden kilpailuttamiseen ym. Joukkoliikenteen ohjausryhmä toimi elokuun 2021 loppuun asti, jonka jälkeen ohjausryhmä päätettiin lakkauttaa.

 

Tekninen lautakunta on keskustellut kevään 2023 kokouksissa joukkoliikenteen ohjausryhmän perustamisesta ja kokouksessaan 29.6.2023 tekninen lautakunta päätti esittää, että joukkoliikenteen ohjausryhmä perustetaan uudestaan.

 

Kunnan joukkoliikenteen ohjausryhmä on teknisen lautakunnan alainen työryhmä, jossa käsitellään joukkoliikenteeseen liittyviä asioita. Samoja asioita ei enää tuoda teknisen lautakunnan käsittelyyn, joten ohjausryhmän jäsenet tiedottavat joukkoliikenneasioista omia sidosryhmiään. Joukkoliikenteen ohjausryhmällä ei ole päätösvaltaa, joten esim. lipputuotteisiin ym. joukkoliikenteeseen liittyvät päätösasiat tuodaan edelleen teknisen lautakunnan käsittelyyn ja päätettäväksi.

 

Joukkoliikenteen ohjausryhmä kokoontuu alustavasti 1-2 kertaa syksyllä (elo-marraskuu välinen aika) ja 1-2 kertaa keväällä (tammi-toukokuu välinen aika). Ohjausryhmä kokoontuu virka-aikana (klo 8-16 välinen aika) teams- tai lähikokouksessa. Joukkoliikenteen ohjausryhmän jäsenille ei makseta kokouspalkkiota kokouksiin osallistumisesta.

 

Ohjausryhmän sihteerinä toimii liikennesuunnittelija. Puheenjohtaja valitaan ohjausryhmän poliittisista jäsenistä. Asiantuntijoiksi ohjausryhmän kokouksiin kutsutaan tarpeen vaatiessa Uudenmaan ELY-keskuksen edustajia ja liikennöitsijän edustajia tai muita asiantuntijoita.

 

Joukkoliikennetyöryhmän kokousmuistiot tuodaan tekniselle lautakunnalle tiedoksi.

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Tekninen lautakunta päättää esittelytekstissä esitetyn mukaisesti perustaa joukkoliikenteen ohjausryhmän 1.1.2024 alkaen sekä nimetä keskuudestaan ohjausryhmään jäsenet.

 

Valmistelija

liikenneinsinööri Pia Korteniemi, pia.korteniemi(at)nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Tekninen lautakunta päätti esittelytekstissä esitetyn mukaisesti perustaa joukkoliikenteen ohjausryhmän 1.1.2024 alkaen sekä nimesi keskuudestaan ohjausryhmään jäsenet.

Ohjausryhmän jäseniksi valittiin:
Jaana Diakite, KOK, puheenjohtaja
Juuso Jaakola-Siimes, KESK
Kati Alanen, VIHR
Kristiina Rouhikoski, SDP
Minna Jokinen, PS

Lisäksi lautakunta päätti, että Nuorisovaltuusto voi nimetä edustajan joukkoliikenteen ohjausryhmään läsnä- ja puheoikeudella.

Asiantuntijoiksi ohjausryhmän kokouksiin kutsutaan tarpeen vaatiessa Uudenmaan ELY-keskuksen edustajia ja liikennöitsijän edustajia tai muita asiantuntijoita.