Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.08.2023/Pykälä 110



 

 

Rahoitus- ja sijoitustoiminnan periaatteet

 

Kunnanhallitus 14.08.2023 § 110     

907/02.05.05/2023  

 

 

Nurmijärven kunta on valmistellut kunnan rahoitus- ja sijoitustoiminnan periaatteita yhdessä konsulttiyhtiö Inspiran kanssa. Rahoitus- ja sijoitustoiminnan periaatteiden tarkoituksena on luoda kunnan valtuuston hyväksymä yhtenäinen toimintatapa kunnan rahatoimen hoitoon ja riskienhallinnan periaatteiksi, jotka linjaavat tulevia laina-, suojaus- ja sijoituspäätöksiä.

Tarkoituksena on ollut päivittää vanhat varainhankinnan periaatteet linjaamaan rahoitus- ja sijoitustoimintaa ja siihen liittyviä keskeisiä riskienhallinnan periaatteita nykyistä rahoituksellista toimintaympäristöä vastaaviksi.

 

Kuntalain 14 §:n mukaan kunnanvaltuusto päättää varallisuuden hoidon ja sijoitustoiminnan perusteista sekä takaussitoumuksen tai muun vakuuden antamisesta toisen velasta.

 

Nurmijärven kunnan hallintosäännön 70 §:n mukaan:

  • Valtuusto päättää kunnan rahoitus- ja sijoitustoiminnan periaatteista
  • Talousjohtaja päättää lyhytaikaisen lainan ottamisesta noudattaen valtuuston hyväksymiä periaatteita ja vuotuisen talousarvion enimmäismääriä
  • Talousjohtaja antaa rahatoimea koskevat toimintaohjeet ja vastaa kunnan rahatoimen hoitamisesta

 

Lisäksi kunnanhallitus päättää Nurmijärven kunnan hallintosäännön 24 §:n mukaan:

  • Pitkäaikaisten talousarviolainojen ottamisesta
  • Antolainan myöntämisestä vuotuisen talousarvion mukaisissa rajoissa
  • kuntatodistusohjelman rahoituslaitoskohtaisista limiiteistä

 

Nurmijärven kunnan valtuusto vahvistaa vuosittain talousarvion hyväksymisen yhteydessä puitteet taloussuunnitelmaan perustuvalle lainanotolle. Samalla valtuusto valtuuttaa kunnanhallitusta ja talousjohtajaa hankkimaan ulkoista rahoitusta sekä hyväksymään johdannaissopimuksia tämän ohjeen mukaisin periaattein. Vastuu rahoituksen hankkimisen ja suojausehdotusten tekemisestä ja valmistelusta sekä päätösten toimeenpanosta on talousjohtajalla.

 

Kuntalaki (410/2015) korostaa valtuuston roolia varanhankinnan, sijoitus- ja takaustoiminnan päätöksenteon perusteiden asettamisesta. Rahoitus- ja sijoitustoiminnan periaatteet korvaavat aiemmat varainhankinnan periaatteet vuodelta 2017.

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto päättää

1. hyväksyä rahoitus- ja sijoitustoiminnan periaatteet sekä

2. valtuuttaa talousjohtajan tekemään tarvittaessa tekniset korjaukset ja päivittämään hallintosääntöön tai konserniohjeeseen liittyvät muutokset näihin periaatteisiin.

Pöytäkirja hyväksytään ja tarkastetaan tämän asia osalta heti kokouksessa.

 

Valmistelija

talousjohtaja Erno Kontio, erno.kontio(at)nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

Pöytäkirja hyväksyttiin ja tarkastettiin tämän asian osalta heti kokouksessa.