Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 24.08.2023/Pykälä 52


 

 

Otto-oikeuden käyttäminen viranhaltijoiden päätöksiin, Maankäyttö ja kaavoitus

 

Elinvoimalautakunta 24.08.2023 § 52  

    

 

 

Nurmijärven kunnan hallintosäännön 36 §:n mukaan asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei asiaa ole ilmoitettu otettavaksi kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Hallintosäännön 38 §:n 2 momentin nojalla lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Viranhaltijapäätösten

osalta määräaika lasketaan päätöksen tai pöytäkirjan allekirjoittamisesta. Ilmoitus tehdään

julkaisemalla pöytäkirja tai viranhaltijapäätös luottamushenkilöiden tietoverkossa.

 

Ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle erikseen rajataan seuraavat asiat:

- kynnysarvon alle jäävät tavara-, palvelu- ja urakkahankinnat (pienhankinnat)

- opiskelijoille, tutkijoille ja tutkimuslaitoksille myönnettävät tutkimusluvat

- työryhmän asettaminen

- tilakeskuksen päällikön alaisen toimialueen hallinnoimien asuntojen ja toimitilojen

vuokrausta ja käyttöoikeuksia koskevat viranhaltijapäätökset.

 

Ajalla 8.6.- 16.8.2023 ovat valmistuneet seuraavat viranhaltijapäätökset:

 

08.06.2023 § 55 Maa-alueen vuokraaminen matkaviestintukiasemaa varten tilasta 543-402-1-374 Kirkonkylästä, Telia Towers Finland Oy

13.06.2023 § 56 Rakennetun kiinteistön myynti, määräala tilasta Koivula 543-404-7-3, Poikkeuspolku 4

15.06.2023 § 57 Raalan kyläkoulun myynti, tilat Keskiaho 543-412-1-60 ja Keskiaho I

543-412-1-250

15.06.2023 § 58 Nummenpään kansakoulun myynti, tila Nummenranta 543-409-4-1

28.06.2023 § 59 Jatkoaika vuokrasopimuksen allekirjoittamiselle, Klaukkala 543-3-683-1 Suopursuntie 62

28.06.2023 § 60 Uusi jatkoaika vuokrasopimuksen allekirjoittamiselle, Klaukkala 543-3-675-6 Suopursuntie 13

30.06.2023 § 61 Omakotitontin maanvuokrasopimuksen purkaminen, Rajamäki 543-1-740-3 Lummekuja 6

30.06.2023 § 62 Kiinteistön Jokiranta 543-403-3-449 osto, Klaukkala

30.06.2023 § 63 Maa-alueiden vaihto koskien määräaloja kiinteistöistä 543-414-3-513 sekä 543-414-3-161, Rajamäki

30.06.2023 § 64 Määräalan osto tilasta Seipäänmäki 543-406-1-513, Lepsämä

14.08.2023 § 66 Omakotitontin myynti, Klaukkala 543-3-685-18 Kämmekkäkuja 5

14.08.2023 § 67 Omakotitontin vuokraus, Klaukkala 543-3-685-14 Suokukankuja 4

16.08.2023 § 68 Omakotitontin 543-3-677-1 takaisinosto Klaukkalan Vanha-Klaukan asemakaava-alueelta

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

 

Esitys 

Lautakunta päättää merkitä edellä esitetyt viranhaltijoiden päätökset tiedoksi ja todeta, ettei lautakunta käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.

 

Valmistelija

maankäyttöpäällikkö Hannu Kujala, hannu.kujala@nurmijarvi.fi

 

Päätös

Esitys hyväksyttiin.