Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 27.04.2023/Pykälä 31


 

 

Otto-oikeuden käyttäminen viranhaltijoiden päätöksiin, Maankäyttö ja kaavoitus

 

Elinvoimalautakunta 27.04.2023 § 31  

    

 

 

Nurmijärven kunnan hallintosäännön 36 §:n mukaan asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei asiaa ole ilmoitettu otettavaksi kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Hallintosäännön 38 §:n 2 momentin nojalla lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Viranhaltijapäätösten

osalta määräaika lasketaan päätöksen tai pöytäkirjan allekirjoittamisesta. Ilmoitus tehdään

julkaisemalla pöytäkirja tai viranhaltijapäätös luottamushenkilöiden tietoverkossa.

 

Ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle erikseen rajataan seuraavat asiat:

- kynnysarvon alle jäävät tavara-, palvelu- ja urakkahankinnat (pienhankinnat)

- opiskelijoille, tutkijoille ja tutkimuslaitoksille myönnettävät tutkimusluvat

- työryhmän asettaminen

- tilakeskuksen päällikön alaisen toimialueen hallinnoimien asuntojen ja toimitilojen

vuokrausta ja käyttöoikeuksia koskevat viranhaltijapäätökset.

 

Ajalla 16.3.- 19.4.2023 ovat valmistuneet seuraavat viranhaltijapäätökset:

 

Maankäyttöpäällikkö

23.03.2023 § 24 Omakotitontin vuokraus, Klaukkala 543-3-681-6 Suopursuntie 36

24.03.2023 § 25 Omakotitontin maanvuokrasopimuksen purkaminen, Rajamäki 543-1-303-9 Kiuaskuja 1

04.04.2023 § 26 Uusi jatkoaikapäätös vuokrasopimuksen allekirjoittamiselle, Klaukkala 543-3-95-2 Järvimaankaari 6

12.04.2023 § 27 Maa-alueiden vaihto koskien määräaloja kiinteistöistä 543-414-3-314, 543-414-3-24 sekä 543-414-3-567, Rajamäki

12.04.2023 § 28 Omakotitontin myynti Lepsämän Lintumetsän alueelta 543-6-266-10,

Kyyhkykuja 6

12.04.2023 § 29 Omakotitontin luovutuspäätöksen tarkistaminen, Klaukkala 543-3-681-6, Suopursuntie 36

13.04.2033 § 30 Omakotitontin myynti, Klaukkala 543-3-685-10 Suokukankuja 1

18.04.2023 § 31 Uusi jatkoaika kauppakirjan allekirjoitukselle, Klaukkala 543-3-679-2

Suopursuntie 32

19.04.2023 § 32 Määräalan osto tilasta Vesikkö 543-406-1-362, Lepsämä

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

 

Esitys 

Lautakunta päättää merkitä edellä esitetyt viranhaltijoiden päätökset tiedoksi ja todeta, ettei lautakunta käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.

 

Valmistelija

maankäyttöpäällikkö Hannu Kujala, hannu.kujala@nurmijarvi.fi 

 

Päätös

Esitys hyväksyttiin.