Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 04.05.2023/Pykälä 21


Liite1 Ympäristötoimialan osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2023

 

 

Teknisen lautakunnan osavuosikatsaus ajalta 1.1.-31.3.2023

 

Tekninen lautakunta 04.05.2023 § 21     

418/02.02.01/2023  

 

 

Vuoden 2023 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan kunnan, kunnan liikelaitosten ja tytäryhteisöjen toiminnan ja talouden toteutumisesta raportoidaan valtuustolle osavuosikatsauksissa neljännesvuosittain. Talousarviovuoden viimeinen raportointi tapahtuu tilinpäätöksessä.

 

Osavuosikatsauksissa kunnan toimialat ja liikelaitokset raportoivat käyttötalouden ja investointien toteutumisesta. Osavuosikatsauksissa annetaan myös tilinpäätösennuste. Toisen osavuosikatsauksen (1.1.-30.06.2023) ja tilinpäätöksen yhteydessä raportoidaan kuntastrategiasta johdettujen sitovien vuositavoitteiden toteutuminen. Talousarvion muutosehdotukset perusteluineen esitellään pääsääntöisesti valtuustolle raportoitavien osavuosikatsausten yhteydessä.

 

Talousarviossa käyttötalous on valtuustoon nähden sitova pääsääntöisesti toimialoittain niin, että sitovuus on toimintatuottojen ja -kulujen erotus eli netto (toimintakate). Toimialatasoisesta sitovuudesta poikkeaa mm. omaisuuden tuotot- ja hallinta tulosalue, joka on valtuustoon nähden sitova toimintakatetasolla.

 

Investointiosassa määrärahojen ja rahoitusosuuksien erotus (nettomääräraha) on sitova valtuustoon nähden hankekohtaisesti. Pääsäännöstä poikkeavat talonrakennushankkeet, joissa tekninen lautakunta voi tehdä talonrakennushankkeiden kesken vähäisiä määrärahasiirtoja, sillä edellytyksellä, että valtuuston päättämät hankkeet toteutetaan talousarvion mukaisessa laajuudessa.

 

Teknisen lautakunnan alaisuuteen kuuluvat tekninen keskus, tilakeskus sekä hallinto- ja talouspalvelut pois lukien rakennusvalvonta, joka kuuluu asemakaavoitus- ja rakennuslautakuntaan.

 

Osavuosikatsaus I (OVK I) annetaan kunnanhallitukselle ja valtuustolle ajalta 1.1.- 31.3.2023.

 

Koko ympäristötoimialan toimintakatteen ennustetaan toteutuvan 2 460 000 euroa talousarvioita heikompana. Teknisen lautakunnan tulosalueiden osalta toimintakate toteutuu alkuperäistä talousarviota heikompana.

 

Tekninen keskus

Tulosalueen toimintakatteen arvioidaan toteutuvan alkuperäistä talousarviota 200 000 euroa heikompana.

 

Kunnallistekniikan rakentamisen osalta on tehty viime vuonna kirjauskäytännön muutos niiden hankkeiden osalta, joissa osa kustannuksista on siirretty Vesi-liikelaitoksen investoinniksi. Ympäristötoimialan tuloslaskelmassa tämä näkyy valmistuksena omaan käyttöön ja palvelujen ostoissa, ei nettovaikutusta tuloslaskelmassa.

 

Tilakeskus

Tulosalueen toimintakatteen arvioidaan toteutuvan alkuperäistä talousarviota 200 000 euroa heikompana.

 

Hallinto- ja talouspalvelut

Tulosalueen toimintakatteen arvioidaan toteutuvan budjetin mukaisesti.

 

Investointien toteutuminen

 

Kunnallistekniikan investointien ennustetaan toteutuvan muutetun talousarvion mukaisesti. Kunnallistekniikan rakentamisohjelmaan esitetään hankekohtaisia määrärahamuutoksia.

 

Talonrakennusinvestointien osalta on tehty hankekohtaisia muutosesityksiä nettomäärärahan pysyessä talousarvion mukaisena. Pieniin talohankkeisiin esitetään hankekohtaisia määrärahamuutoksia.

 

Koko toimialan osavuosikatsaus ajalta 1.1.-31.3.2023 on liitteenä.

 

 

Määrärahamuutosesitykset

  1. Käyttötalous

Koko ympäristötoimialan osalta esitetään nettotuottoja vähennettäväksi 2 460 000 euroa seuraavasti:

 

 

  1. Investoinnit

Investointeihin esitetään teknisen lautakunnan osalta seuraavat määrärahamuutokset:

 

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Tekninen lautakunta hyväksyy liitteen mukaiset osavuosikatsaukset teknisen keskuksen, tilakeskuksen sekä hallinto- ja talouspalveluiden osalta ajalta 1.1.-31.3.2023.

Tekninen lautakunta hyväksyy omalta osaltaan käyttötalouden muutosesitykset esittelytekstin mukaisesti (kohta 1).

Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että vuoden 2023 talousarviota muutetaan investointien osalta esittelytekstin mukaisesti (kohta 2).

Tekninen lautakunta tekee kunnallistekniikan ja talonrakennuksen rakentamisohjelmiin osavuosikatsauksessa esitetyt hankekohtaiset määrärahasiirrot.

Tekninen lautakunta oikeuttaa viranhaltijat suorittamaan vähäisiä laskennallisia korjauksia sekä tekstiosan tarkistuksia vastaamaan ympäristötoimialan kaikkien lautakuntien osavuosikatsauskäsittelyä.

 

 

Valmistelija

taloussuunnittelupäällikkö Maiju Paaso, maiju.paaso(at)nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin seuraavalla teknisellä muutoksella;
Tekninen lautakunta hyväksyy omalta osaltaan käyttötalouden muutosesitykset esittelytekstin mukaisesti (kohta 1).
Muutetaan muotoon:
Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että vuoden 2023 käyttötaloutta muutetaan esittelytekstin mukaisesti (kohta1).

 

 

 

 

 

Kati Alanen saapui klo 17:07 pykälän käsittelyn aikana.