Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 01.03.2023/Pykälä 6


Liite1 Nurmijärven Vesi tilinpäätös 2022

 

 

Nurmijärven Vesi-liikelaitoksen tilinpäätös- ja toimintakertomus vuodelta 2022

 

Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen johtokunta 01.03.2023 § 6     

100/00.01.02.02/2023  

 

 

Kuntalain 113 §:n mukaan tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus.

Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutuminen kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä.

 

Kunnat soveltavat kirjanpidossaan ja tilinpäätöksessään kuntalain lisäksi kirjanpitolakia. Kirjanpitolain 2 §:n mukaan tilinpäätöksen tulee antaa oikea ja riittävä kuva toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto antaa tarkempia ohjeita ja lausuntoja kirjanpitolain ja kuntalain 113-116 §:n soveltamisesta.

 

Liikelaitoksina toimivien Nurmijärven Veden ja Aleksian tilinpäätöksiin kuuluvat tase, tuloslaskelma (tiliryhmätasolla), rahoituslaskelma ja niiden liitetiedot sekä talousarvion toteumavertailu ja toimintakertomus sekä allekirjoitussivu, jossa on tilinpäätösmerkintä. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot liikelaitoksen toiminnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta ja rahoituksesta. Tarpeelliset tiedot on ilmoitettava liitetiedoissa.

 

Kunnallisen liikelaitoksen tilinpäätöksen allekirjoittavat johtokunnan jäsenet ja liikelaitoksen johtaja. Esityksen kunnallisen liikelaitoksen tilikauden tuloksen käsittelystä tekee johtokunta toimintakertomuksessa.

 

Vesihuoltolaki antaa lisäohjeita vesihuoltolaitoksen tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta. Lain 20 § mukaan kunnan tulee kirjanpidossaan eriyttää vesihuolto ja vesihuoltolaitoksen huolehtima hulevesiviemäröinti muista toiminnoista. Toimintakertomuksessa on esitettävä ymmärrettävässä muodossa tilinpäätöstiedot sekä tiedot vesihuollon hintatasoa, tehokkuutta, laatua ja kannattavuutta kuvaavista tunnusluvuista. Tilinpäätöstiedot ja toimintakertomus on julkaistava tietoverkossa.

 

Vuonna 2022 Nurmijärven Veden liiketoiminnan tuotot olivat 11,22 milj. €, joka oli 1,0 % muutettua talousarviota enemmän. Tuottojen kasvu johtui pääosin teollisuusjätevesisopimusasiakkaan maksujen kasvusta. Toimintakulut olivat noin 5,25 milj. €, joka oli noin 3,2 % muutettua talousarviota enemmän. Materiaaleihin kului noin 15,0 % ja henkilöstökuluihin noin 0,9 % muutettua talousarviota enemmän. Kustannusten nousua oli erityisesti kemikaalien ja sähkön osalta. Palveluihin kului noin 3,9 % muutettua talousarviota vähemmän.

 

Tilikauden ylijäämä oli noin 3,26 milj. euroa, joka on noin 338 000 € parempi kuin muutetussa talousarviossa.

 

Toteutuneiden investointien kokonaismäärä oli 8,93 milj. €, joka on 93 % muutetusta talousarviosta.

 

Tilikauden ylijäämä esitetään liitettäväksi Nurmijärven Veden omaan pääomaan ylijäämä/alijäämätilille. Syntynyttä ylijäämää voidaan käyttää Nurmijärven Veden tulevien vuosien alijäämien kattamiseen. Lähivuosina investointitasoa nostavat merkittävästi jo käynnissä oleva Teilinummen tekopohjavesilaitoksen rakentaminen sekä Kirkonkylän jätevedenpuhdistamon korvaaminen. Verkostorakentamisen puolella on rakennettava uusia päävesijohtoyhteyksiä kirkonkylän ja Klaukkalan sekä Teilinummen ja kirkonkylän välille sekä saneerattava merkittävä määrä vanhoja vesihuoltoverkostoja.  Tulevat investoinnit näkyvät tuloslaskelmassa kasvavina poistoina ja rahoituskuluina ja lähitulevaisuudessa Nurmijärven Veden tulos tulee todennäköisesti olemaan hetken aikaan alijäämäinen.

 

Esittelijä 

Vesilaitoksen johtaja

 

Esitys 

Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen johtokunta hyväksyy liitteenä olevan liikelaitoksen tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen.

Johtokunta allekirjoittaa vuoden 2022 tilinpäätöksen ja antaa sen kunnanhallitukselle yhdistettä-väksi kunnan tilinpäätökseen sekä jättää sen tilintarkastajan tarkastettavaksi.

Johtokunta esittää, että Nurmijärven Veden tuloslaskelman mukainen tilikauden ylijäämä 2 941 181,67 euroa liitetään Nurmijärven Veden omaan pääomaan tilikauden yli-/alijäämätilille.

 

Valmistelija

vesilaitoksen johtaja Päivi Kopra, paivi.kopra@nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.