Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 08.09.2022/Pykälä 56


 

 

Otto-oikeuden käyttäminen viranhaltijoiden päätöksiin, Maankäyttö ja kaavoitus

 

Elinvoimalautakunta 08.09.2022 § 56  

    

 

 

Nurmijärven kunnan hallintosäännön 36 §:n mukaan asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei asiaa ole ilmoitettu otettavaksi kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Hallintosäännön 38 §:n 2 momentin nojalla lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Viranhaltijapäätösten

osalta määräaika lasketaan päätöksen tai pöytäkirjan allekirjoittamisesta. Ilmoitus tehdään

julkaisemalla pöytäkirja tai viranhaltijapäätös luottamushenkilöiden tietoverkossa.

 

Ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle erikseen rajataan seuraavat asiat:

- kynnysarvon alle jäävät tavara-, palvelu- ja urakkahankinnat (pienhankinnat)

- opiskelijoille, tutkijoille ja tutkimuslaitoksille myönnettävät tutkimusluvat

- työryhmän asettaminen

- tilakeskuksen päällikön alaisen toimialueen hallinnoimien asuntojen ja toimitilojen

vuokrausta ja käyttöoikeuksia koskevat viranhaltijapäätökset.

 

Ajalla 18.8.-31.8.2022 ovat valmistuneet seuraavat viranhaltijapäätökset:

 

Maankäyttöpäällikkö

 

18.08.2022 § 113 Omakotitontin vuokraus, Klaukkala 543-3-686-12 Töppövillantie 5

18.08.2022 § 114 Omakotitontin vuokraus, Klaukkala 543-3-97-2 Pihapiirinkuja 2

18.08.2022 § 115 Omakotitontin vuokraus, Klaukkala 543-3-96-4 Järvimaankaari 21

18.08.2022 § 116 Jatkoaika kauppakirjan allekirjoitukselle, Klaukkala 543-3-91-4 Järvimaanranta 1

23.08.2022 § 117 Omakotitontin vuokraus, Klaukkala 543-3-686-5 Vilukonkuja 3

29.08.2022 § 118 Erillispientalojen korttelialueen tontin myynti, Klaukkala 543-3-96-6, Järvimaankaari 25

29.08.2022 § 119 Asuinpientalojen korttelialueen kahden tontin myynti, Krannilasta 543-2-123-4 ja 542-2-123-5, Krannilantie 3 ja 5

30.08.2022 § 120 Omakotitontin vuokraus, Rajamäki 543-1-303-8 Vihtakuja 2

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Lautakunta päättää merkitä edellä esitetyt viranhaltijoiden päätökset tiedoksi ja todeta, ettei lautakunta käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.

 

Valmistelija

maankäyttöpäällikkö Hannu Kujala, hannu.kujala@nurmijarvi.fi

 

Päätös

Esitys hyväksyttiin.