Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 08.09.2022/Pykälä 55


Liite8 Vastineet_Tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2021

 

 

Elinvoimalautakunnan vastineet tarkastuslautakunnan vuoden 2021 arviointikertomukseen

 

Elinvoimalautakunta 08.09.2022 § 55     

502/00.03.00/2022  

 

 

Valtuusto on 25.5.2022 § 44 merkinnyt tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2021. Valtuusto velvoitti kunnanhallituksen ja lautakunnat käsittelemään arviointikertomuksen ja raportoimaan valtuustolle kuluvan vuoden aikana kertomuksen aiheuttamista toimenpiteistä.

 

Liitteeseen on koottu kaikkien ympäristötoimialan lautakuntien vastineet. Elinvoimalautakunnan toimialaan kuuluvat yhdessä asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnan kanssa vastineet nro 14 ja 17.

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Elinvoimalautakunta päättää antaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle liitteessä olevat vastineet arviointikertomukseen vuodelta 2021 elinvoimalautakunnan alaisesta toiminnasta.

 

Valmistelija

hallintopäällikkö Leena Vuorenpää, leena.vuorenpaa@nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.